Biru Unjárga – Fucking Uuniemi valkokangas

Elvira (Sarah Olaussen Eira) on Norjan Uuniemessä äitinsä kanssa asuva saamelaisteini. Varanginvuonon rannalla ollaan kaukana kaikesta ja Elvira haluaa pois, tarkemmin sanottuna Tanskaan. Hän haluaa olla tanskalainen, sillä hänet on hedelmöitetty Tanskassa.

Lukas Moodyssonin esikoiselokuvaan Fucking Åmål (1998) nimellään viittaava Biru Unjárga – Fucking Uuniemi on saamelaisohjaaja Egil Pedersenin ensimmäinen pitkä elokuva. Esikoisohjausten ohella teoksia yhdistää sama perusidea: syrjäkylän nuoret etsivät omaa identiteettiään ja haaveilevat elämästä siellä, missä asioita tapahtuu. Aihe on hyvin universaali. Teini-ikään ja aikuistumisen ensiaskeliin kuuluu haaveilu paremmasta ja tavoitellummasta elämästä jossain muualla kuin kotinurkissa. Maailmalle kurkottaminen on luonnollista ja välttämätöntäkin, vaikka se monelle jää vain haaveiluksi.

Elvirankin todellisuus ja isä löytyvät paljon lähempää kuin Tanskasta. Kun haaveet kohtaavat todellisuuden, maailma järkkyy, ja järkkyneistä asetelmista on rakennettava jotain uutta. Eikä rakentaminen ole helppoa. Se on erehdyksistä oppimista, kuten koko elämä.

On virkistävää, että universaali asetelma on löytänyt saamelaiselokuvaan varsin helposti lähestyttävällä toteutuksella. Nuorena käsillä oleva oman identiteettinsä määrittely on erottamaton osa ihmisyyttä kulttuurista ja kielestä riippumatta. Nuoruuden peruskysymykset ovat samanlaisia ollaan sitten suurkaupungin sykkeessä tai arktisella tundralla.

Vaihtelua urbaanien nuorisodraamojen pintakiillolle, poseeraukselle ja uramenestyjille tuo karu pohjoinen miljöö ja elämän realiteetit, joissa esimerkiksi äidin naisystävä on ammatiltaan kalastaja.

Reilusti alle puolitoistatuntinen elokuva etenee notkeasti, mutta teemoiltaan se on liian täyteen ahdettu. Biru Unjárgaa markkinoidaan komediana, mutta sellainen se ei ole. Aiheet ovat vakavia, eivätkä taivu komediaksi sillä, että käsittelytapa on satunnaisissa kohtauksissa kepeä.

Kyse on draamasta, ja draamassa toivoisi syvällisempää suhtautumista keskeisiin teemoihin. Elviran identiteetin määrittäjä on hänen suhteensa omiin vanhempiinsa. Varsinkin isän osalta asetelma jätetään puolivillaiseksi, kun isästä rakennetaan tarpeettoman stereotyyppinen luuserihahmo. Tällaiselle hahmolle voi hyvin olla perustansa todellisuudessa, mutta tällöin taustavaikuttimien soisi olla vahvemmin esillä, jotta hahmolle rakentuisi laajempi ja yhteiskunnallisempi ulottuvuus. Nyt isän taustoihin viitataan ohimennen muutamissa sivulauseissa, vaikka niitä olisi ollut mahdollista syventää saamelaisuuteen liitettyjen kipukohtien avaamiseksi.

Tilaa sen sijaan annetaan sosiaaliselle medialle ja siinä vaikuttamiselle. Hyväksytyksi kokeminen ja muiden silmissä menestyminen ovat ikiaikaisia teemoja, joiden käsittelyyn some antaa lähinnä ajankuvaan sopivat raamit. Kyse on tärkeistä teemoista, mutta niiden kanssa ajetaan tarinassa välillä turhankin lujaa ohi Elviran kannalta olennaisemmista omiin vanhempiin liittyvistä kysymyksistä.

Ajallisesti rajallisena kerrontamuotona elokuva hyötyy useimmiten yhteen teemaan keskittymisestä sen sijaan, että monta tärkeäksi koettua aihetta sivutaan sinne päin. Tämä on Biru Unjárgan ongelma, jota voi kuitenkin painaa villaisella elokuvan sympaattisuuteen vedoten. Itsensä määrittely omien läheistensä kautta on olennainen ja tärkeä sanoma, jonka elokuva kykenee hyvin ja selkeästi välittämään.