Pompeji valkokangas

Paul W.S. Andersonin ohjaama Pompeji on yllättävän vanhanaikainen sovitus Pompejin kaupungin viimeisestä päivästä, jolloin Vesuviuksen purkaus hukutti kaupungin tuhkaan.

Päähenkilö on Milo-niminen keltti (Kit Harington), joka ajautuu gladiaattoriksi, kun roomalaiset tappavat hänen heimonsa. Milosta tulee niin suosittu, että hänet päätetään viedä Pompejiin ottamaan mittaa sikäläisistä gladiaattoreista. Matkalla Pompejiin hän tutustuu Cassia-nimiseen neitoon (Emily Browning), jota piirittää Corvus (Kiefer Sutherland), joka on sattumoisin vastuussa myös Milon heimon tuhosta.

Pompejin areenalla tapahtuvasta gladiaattoritoiminnasta siirrytään melko luontevasti katastrofiviihteen puolelle, kun tuhoisa purkaus viimein alkaa. Milo ja Cassia yrittävät epätoivoisesti paeta kaupungista ennen kuin tuhoisa tuhkasade peittää kaiken alleen.

Pompejin juoni on koottu Gladiaattorista ja Titanicista tutuista elementeistä. Selvimmät lainat – ”Tapaamme tuonpuoleisessa”, lupaa Milo gladiaattoriystävälleen – ovat kuitenkin kieli poskessa tarinaan upotettuja viittauksia. Tekijät ovat halunneet tehdä kepeää viihdettä, mikä välittyy katsojille juurikin häpeilemättömien lainojen ja nopeatempoisen kerronnan kautta.

Elokuva ei odotetusti yllä esikuviensa tasolle, mutta videopelileffoistaan tunnettu Anderson kuljettaa katsojat tapahtumien läpi sellaisella sykkeellä, että kokonaisuutta voi pitää yllättävänkin viihdyttävänä. Verrattuna Andersonin aiempaan elokuvaan, umpijunttiin Kolme muskettisoturia -filmatisointiin, Pompeji on huomattava parannus.

Lohtu on kuitenkin pieni, sillä elokuvan todelliset ansiot ovat vähäiset. Viihteen vuoksi Pompeji ottaa melkoisia vapauksia todellisista tapahtumista ja esittää purkauksen massiivisena katastrofina, johon kuului tsunami ja laavasade. Jos tapahtumat olisivat edenneet juuri niin kuin Anderson ne elokuvassaan esittää, kaupungista ei olisi säilynyt edes raunioita. Loppujen lopuksi melodraaman taustalle asetettu historiallinen katastrofi ja roomalaispuitteet ovat ainoat asiat, jotka erottavat Pompejin muista katastrofielokuvista.

Persoonallisemmalla otteella toteutettuna Pompeji voisi olla paljon muutakin kuin typerä popcorn-pätkä. Se voisi ottaa historiallisen taustansa vakavammin ja olla oikeasti kiinnostava. Viihteen ei tarvitse olla tyhmää.