Death Race - kuolonajot valkokangas

Death Race - kuolonajot ei perustu tietokonepeliin, vaikka niin voisi helposti luulla. Suurimman osan ajasta kun vaikuttaa siltä, että katsoisi jonkun muun pelaavan näyttävän näköistä, väkivallalla ryyditettyä ajopeliä. Lisäksi ohjaaja Paul W.S. Anderson on saattanut valkokankaalle jo Mortal Kombat- ja Resident Evil -pelisarjat, mikä lisää väärinymmärryksen vaaraa.

Elokuva perustuu kuitenkin vuoden 1975 Death Race 2000:teen, jossa nykyään Kill Billeistä tunnettu David Carradine näytteli pääosaa ja Sylvester Stallone vilahti sivuosassa. Lukemattomien roskaelokuvien tuottajana ja monien ohjaajien uran käynnistäjänä tunnettu Roger Corman oli pitkälti vastuussa kulttielokuvan synnystä.

Death Race 2000 oli halvalla tehty b-luokan elokuva. Se on silti hauska, täynnä mustaa huumoria ja piikittelevää satiiria väkivallan ihannointia kohtaan. Lisäksi ajokohtaukset ovat vielä tänäkin päivänä yllättävän toimivia. Se on siis kaikkea sitä, mitä uusi Death Race ei ole. Uudempi versio on aihepiiristä huolimatta vakava, pullisteleva ja tajuttoman tylsä.

Alkuperäisessä versiossa Yhdysvallat on kallellaan totalitarismiin päin, ja kansa pidetään tyytyväisenä rannikolta rannikolle ulottuvalla rallilla, jossa ei pahemmin sääntöjä ole. Uusioversiossa satiiri on tiputettu minimiin, kilpa-ajot käydään vankilasaarella ja kuskit ovat vankeja, joilla on mahdollisuus voittaa vapautensa kisassa. Keskiössä on tähdeksi noussut kuski Frankenstein, joka piiloutuu naamion taakse. Mukiinmenevistä toimintaelokuvista tunnettu karismaattinen Jason Statham hoitelee uudessa versiossa Frankensteinin roolin, mutta hänkään ei elokuvaa pelasta. Eivätkä sitä tee myöskään sivuosiin pestatut oikeat näyttelijät Ian McShane ja Joan Allen.

Vaikka Death Race - kuolonajot on äänekkäämpi, väkivaltaisempi, verisempi ja teknisesti paljon vakuuttavampi, on se silti munattomampi ja mustavalkoisempi elokuva kuin alkuperäinen. Päähenkilön moraali on kunnossa, sillä hän ajattelee vain tyttärensä onnea ja lahtaa silmittömästi ainoastaan muita vankeja ja pahoja tyyppejä. Death Race 2000:ssa ei Frankensteinillakaan ollut ongelmia ajaa jalankulkijoiden päälle pisteiden toivossa.

Uudessa versiossa ei ole mitään alkuperäisen kipeistä ideoista. Poissa ovat siis Matilda The Hunin ja Nero the Heron tapaiset hauskat hahmot ja sairaalan järjestämät eutanasiapäivät, jossa vanhukset kärrätään ajoradalle kuskien pisteitä kartuttamaan. Kiintiöneekeriäkin käsitellään poliittisen korrektisti, ja kätevästi samaan hahmoon on yhdistetty myös kiintiöhomo. Liian paljon aikaa tuhlataan turhaan juoneen sekä itse kilpa-ajoon. Tunti viisikymmentä minuuttia on aivan liian paljon tämänkaltaiselle elokuvalle. Puoli tuntia lyhyempänä homma olisi saattanut toimiakin - kuten alkuperäisessä - mutta nyt loputtomat kierrokset samoissa maisemissa tylsistyttävät.

Mielenkiintoista Death Race - kuolonajoissa on se, että se muistuttaa jossain määrin 1990-luvun oivaa pelisarjaa Carmageddonia, jonka inspiraationa puolestaan oli Death Race 2000. Näin ne vaikutteet siirtyvät ja vesittyvät. Ainoa hyvä asia elokuvassa on puolestaan se, että kenties jotkut katsovat sen olemassaolon takia alkuperäisen version. Tai vaikka Arskan kasarihitin Juokse tai kuole, joka sekin pyörittelee samaa aihetta paljon mielenkiintoisemmin ja hauskemmin.