Anna hyvän kiertää valkokangas

Lapsen viaton viisaus suhteessa paatuneisiin aikuisiin on aihe, jota käsitellään vähemmän älyllisesti Hollywood-tunteilussa Anna hyvän kiertää. Aikuistuminen ilmentää kai pakollista ajattelun vähenemistä unelmatehtaassa. Anna hyvän kiertää on nimensä mukaisesti opetuselokuva omahyväisille aikuisille siitä, kuinka lapsen omaehtoisesta idealismista voi nousta valo koko kansakunnalle. Tähän käytetään hävyttömän näkemyksellisesti perinteisen nyyhkyelokuvan dramatiikkaa. Keskiössä on pieni koulupoika (Haley Joel Osment), joka yhteiskuntaopinopettajansa (Kevin Spacey) antamasta tehtävästä alkaa muuttaa läheistensä ja muidenkin kurjalaisten elämää paremmaksi yrittämällä kierrättää "kolmen hyvän teon" metodia.

Anna hyvän kiertää on elokuva niille, jotka Magnoliasta, Toisen kerroksen lauluista tai Onnesta jäivät kaipaamaan sitä jotain. Sitä jotain, joka olisi tuonut elokuvien kuvaamaan elämänmenoon jotain tarkoitusta. Anna hyvän kiertää kertoo juuri samoista ihmistyypeistä - tavallisuuteensa tukehtuneista viattomista, jotka eivät millään löydä onnea ongelmiensa keskeltä. Samalla Anna hyvän kiertää ilmaisee tavoitteensa kuvaamilleen henkilöille jo nimellään. Tällä elokuvalla on valmiina laupeasti tuotepakattu ja kaikille ihmisille lähetetty sanoma, jota mikään ei voi murtaa. Itse sanomasta ei löydy mitään vikaa: ihmisten pitäisi olla hyviä toisilleen. Se oli kai Magnoliassakin yhtenä viljeltynä ajatuksena. On ihan totta mukavaa, että aikuiset saavat pohdittavaa lapsiltaan.

Tässä elokuvassa pahuus näytetään, mutta se suljetaan hyvien ihmisten piiristä pois, sillä niin on hyvä olla. Hyvät ihmiset kokoontuvat oppimaan toisillensa tapahtuneista tragedioista. Sehän on ihan ymmärrettävää. Elokuva kuitenkin "sortuu" kuvaamaan myös paria pahaa ihmistä - ilmeisesti sen takia, että hyvien ihmisten hyvyydestä tulisi vielä parempaa. Yllättävästi pahuus näkyy eniten muutamassa kiusaavassa lapsessa. Myös yksi isä (Jon Bon Jovi) on varsinainen hakkaaja. Nämä pahuutta ilmentävät hahmot ovat tässä hyvyyden läpivuolemassa elokuvassa ohikulkijoita - he vain tekevät pahat tekonsa ja katoavat pois. Tällä tavalla elokuva, jossa herätetään toivoa maailman paranemiseen samaistuttaessa toiveikkaan lapsen maailmankuvaan, uskoo samalla siihen, että ihmiset jakautuvat selkeästi hyviin ja pahoihin. Tässä elokuvassa on tilaa hyvien ongelmille.

Ruutimaisen energistä vimmaa hytkyneen Peacemakerin ohjannut Mimi Leder on selvästi löysännyt otettaan: elokuvan osoitteleva ihmiskuvaus ja tunteiden ylikorostus saavat katsojan ihmettelemään, kuinka elämä voikin olla joskus noin täynnä tunteita ja tuoksuja, ah, niin kauniita, kas, niin rohkeita. Viimeisessä kohtauksessa herkän katsojan silmä itkee valtoimenaan sekä surullista tilannetta että tekijöiden suhteettomuudentajua. Kaikki ihmiset ovat sittenkin enkeleitä. Kaksi tähteä, ei vain yksi. Olinkohan nyt tarpeeksi hyvä?