Kova ja kliininen

Lähtöasetelmiltaan viime vuoden kiinnostavimpiin elokuviin lukeutunut New Order maalaa kovan ja kliinisen madonluvun eriarvoisuudesta ja sen seurauksista. Maailmalta pulppuavan uutisvirran kuohuissa meksikolaiselokuva ei voisi olla juuri ajankohtaisempi, tai oikeastaan aihepiiri on ollut ajankohtainen niin kauan kuin historiaa jaksaa selata taaksepäin. Huono-osaisuuteensa ja eliitin elosteluun kyllästynyt väestö nousee aika-ajoin barrikadeille jossain päin maailmaa. Nykyisessä hyvinvointivaltiossammekin New Orderin kaltaiset tapahtumat koettiin reilu sata vuotta sitten.

New OrderKaaos ja anarkia ottavat vallan Meksikon pääkaupungissa eriarvoisuuteen kyllästyneiden ihmisten vyöryessä kaduille. Suojamuurien takana eliitti luulee olevansa turvassa, mutta toisin käy. Heikon ja epätasa-arvoisen demokratian varaan rakennettu yhteiskuntajärjestys ajautuu kaaokseen, kunnes järjestys palautetaan sotilasvallalla. New Orderissa historian moneen kertaan todentama proseduuri käydään läpi muutamien henkilöiden kautta.

Tästä huolimatta tarina ja sen kerronta ei ole hahmovetoista, vaan tapahtumia seurataan etäännytetyn kliinisesti. Hahmot eivät ole samaistuttavia, eikä se vaikuta olleen edes pyrkimyksenä, millä alleviivataan yksittäisten ihmisten, yksilöiden, mitäänsanomattomuutta suuressa mittakaavassa. Yksittäisellä elämällä ei kaaoksen keskellä ole itseisarvoa kuin yksilölle itselleen, ja ehkä hänen läheisilleen. Näin toimii kylmä ja armoton maailma, sitä ei käy kiistäminen. Elokuvassa se on kuitenkin ongelma.

New OrderKun tarinan ihmisillä ei ole arvoa eikä merkitystä, he ovat yhdentekeviä niin elokuvassa kuin elokuvan katsojalle, jolloin jäljelle jää vain teoksen tematiikka. Emootioista etäännytetty esitystapa palvelee tematiikkaa, kun maltetaan argumentoida riittävän kattavasti tarvittavien syy–seuraussuhteiden kannalta. New Orderissa jäädään tässä suhteessa telineisiin.

Kiinnostava lähtöasetelma vyörytetään esiin tehokkaasti, minkä jälkeen luotetaan nykyisessä visuaalisessa kulttuurissa arkipäiväistyneeseen väkivaltakuvastoon, jonka armoilla yhdentekeviksi jääviä hahmoja pallotellaan enemmän tai vähemmän mielivaltaisesti. New Orderissa keskitytään näyttämään seurauksia vailla syventävää pohdintaa syistä.

New OrderNykyisin vallalla olevan ahneuskeskeisen talousjärjestelmän tuottama eriarvoisuus ja järjestelmässä rehottava korruptio ovat sinänsä vakavia ja valideja teemoja, mutta yksiselitteisyydessään osaltaan turhan helppoja syitä nähtäville seurauksille. Varsinkin kun aihepiiriä on käsitelty läpi elokuvan historian aina Fritz Langin Metropolisin (1927) ajoista lähtien.

Eriarvoisuus ja epätasa-arvoisuus ovat yhteiskunnallisesti kantaaottavan taiteen käytetyintä polttoainetta, eikä syyttä. Maailmassa riittää tämän suhteen korjattavaa, näillä näkymin hamaan loppuun asti, kun valtaapitävien muisti on kerta toisensa jälkeen niin tavattoman huono ja kyky välttää historiassa moneen kertaan toistettuja virheitä jää jälkeen pikkulastenkin oppimiskyvylle.

New OrderIhmiset ovat kaltoin kohdeltuina samanlaisia kuin muutkin eläimet. Näännytettyinä ja nurkkaan ajettuina ne purevat raivoissaan kaltoinkohtelijaansa takaisin, minkä jälkeen tulee jokin isompi ja vahvempi, joka lopettaa purijan. Tämän turhankin tutun tarinan kuvittajana New Orderilla on ansionsa, mutta kuvittamisen lomaan olisi kaivannut enemmän tunteita ja sanottavaa.

* * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 3,3 / 3 henkilöä