Career Girls - Uranaisia valkokangas

Arkielämän koukeroiden kuvaukseen erikoistuneen Mike Leighin elokuvien tunneskaala on vaihdellut rajusti. Leigh ohjasi ensimmäisen elokuvansa jo vuonna 1971, minkä jälkeen hän siirtyi tv-produktioiden pariin. Tällä vuosikymmenellä brittiohjaajan ura on ollut kovassa nousukierteessä. Vuonna 1993 valmistunut Naked oli monella tapaa raivostuttava ja vastenmielinen, mutta katsojan rohkeasti haastava teos. Kaksi vuotta myöhemmin Leighin seuraava elokuva, Salaisuuksia ja valheita (Secrets and Lies) voitti Kultaisen Palmun Cannes’ssa. Tämä pienen budjetin elokuva osoittautui myös taloudelliseksi menestykseksi: lipputulot nousivat lähes 40 miljoonaan dollariin. Ohjaajan uusi teos, Uranaisia, ei petä hänen pienimuotoiseen tyyliinsä mieltyneitä katsojia.

"Uranaisia" kertoo kahdesta kolmekymppisestä naisesta, Hannahista (Katrin Cartlidge) ja Anniesta (Lynda Steadman), jotka tapaavat toisensa ensimmäistä kertaa moneen vuoteen. Naiset olivat opiskeluaikoinaan kämppäkavereita, ystävyksiä, jotka yrittivät löytää paikkaansa maailmassa. Nyt he kiertelevät Lontoossa vanhoilla opiskelupaikoillaan ja muistelevat menneitä. Vastaan tuleekin monia vanhoja tuttuja, kuten naisten entiset heilat, joiden näkeminen palauttaa mieleen muistot riehakkailta ja surullisiltakin nuoruusvuosilta. Kaikki on kuitenkin muuttunut, myös päähenkilöt, eikä menneisyyteen ole paluuta. Elokuva hyppii siis edestakaisin menneisyyden ja nykypäivän välillä.

Kuuden vuoden jälkeen Hannah (Katrin Cartlidge) ja Annie (Lynda Steadman) tapaavat niin nykyisyyden kuin menneisyydenkin muistojen merkeissä Mike Leighin elokuvassa Career Girls / - Uranaisia.

Kriisittömät kolmekymppiset?

Uranaisia on kahdella aikatasolla liikkuva, vähäeleisesti kerrottu kahden naisen selviytymistarina. Nykypäivä limittyy menneisyyteen, kun elokuva tuon tuosta palaa takautumina opiskeluaikoihin. Kaksitasoinen rakenne on näppärä keino pitää tarinaltaan hyvin ohut juonirunko tiiviinä. Oikeastaan se on elokuvan keskeinen mielenkiinnon ylläpitäjä, sillä ilman nykypäivän ja menneisyyden vuoropuhelua Uranaiset latistuisi nopeasti yhdentekeväksi ja särmättömäksi ihmissuhdemössöksi.

Uranaiset sisältää herkullisia tuokiokuvia opiskelijaelämän ihanuudesta ja kurjuudesta. Tiedostavat psykologiopiskelijat peittävät omia neuroosejaan yrittämällä selittää maailmaa pseudopsykologisilla analyyseillä. Annien ihastuksen kohde Ricky (Mark Benton) ei ole mikään suklaasilmäinen valloittaja, vaan lähinnä Ozzy Osbournea muistuttava punkero.

Suomessakin kolmekymppiset naiset pohtivat valintaa uran ja perheen välillä, joten Leighin elokuvan sosiaalinen kantavuus kestää myös brittiyhteiskunnan ulkopuolelle siirryttäessä. Vaikka uranaiset ovat periaatteessa menestyjiä, piilee pinnan alla epävarmuus valitun tien mielekkyydestä. Pettymysten kyllästämät naiset osaavat jo nauraa itseään epätoivoisesti tyrkyttäville miehille, mutta näyttävät silti kaipaavan veret seisauttavaa rakastumista. Sosiologisesti tämä elokuvissa ja tv-sarjoissa toistuva kolmekymppisten aikuistumiskriisi kertoo jotain olennaista länsimaisissa yhteiskunnissa tyypillisestä jatketun nuoruuden ihanteesta, jossa nuoruudelle ostetaan jatkoaikaa lykkäämällä aikuiseksi kasvamiseen liittyviä ikäviä velvoitteita.

Vastakohdat täydentävät toisiaan

Koska Uranaisten henkilögalleria on varsin suppea, elokuva keskittyy päähenkilöiden ystävyyden kehittymiseen. Hannah ja Annie ovat toistensa vastakohtia, parivaljakko, jonka yhdistämällä "saisi lähes täydellisen naisen". Hannah on dominoiva persoona, oman elämänsä suunnan tiukasti määräävä poikamiestyttö, itsensä kovettanut selviytyjä. Hannah on säilynyt ennallaan, kun taas Annie on muuttunut opiskeluajoista. Huonoihoisesta, katse alaspäin kulkevasta ja epäselvästi puhuvasta taapertajasta on kasvanut omien heikkouksiensa kanssa elämään oppinut nainen. Annie on haavoittuja, jonka suurin voima piilee kuitenkin juuri kyvyssä laittaa itsensä alttiiksi ja tulla ulos kuorestaan.

Uranaisia ei ole kuvattu tahdottomiksi uhreiksi, vaan aktiivisiksi toimijoiksi. Näin elokuvassa ei toisteta feministien tavallisinta ruikutusta patriarkaalisen systeemin riistoluonteesta. Uranaiset hallitsevat omaa elämäänsä, mutta joutuvat luopumaan monista asioista valintojensa seurauksina. Villien opiskelijatyttöjen kasvaminen keskiluokan menestyjiksi kuvataan ilman tarpeetonta julistusta ja saarnaamista.

Arkirealismia tavoittelevana elokuvana Uranaiset soljuu jonnekin erilaisten lajityyppivariaatioiden välimaastoon. Yritys kuvata todellisuutta ilman romanttisia painotuksia tai dramaattista alleviivaamista on kunniakasta, mutta samalla elokuvallisesti tarpeettoman seestynyttä. Nakedin ehdottomuudesta on pitkä matka Uranaisten kepeyteen, vaikka katsomiskokemuksena jälkimmäinen on toki ensimmäistä miellyttävämpi.

Joka tapauksessa Mike Leigh on taas onnistunut tekemään ihmissuhde-elokuvan, joka ainakin aitoudessaan pesee suurimman osan amerikkalaisista kilpailijoistaan. Jos käsikirjoitukseen olisi mahtunut hieman enemmän koukkuja, voisi elokuvaa pitää jopa erinomaisena. Nyt se on "vain" kiinnostava. Mainiosta näyttelijäjoukosta nostaisin esiin erityisesti Katrin Cartlidgen päättäväisyyttä uhkuvan roolisuorituksen Hannahina.