K-19: The Widowmaker valkokangas

Kuusikymmentäluvun alussa kylmä sota suurvaltojen välillä on kuumimmillaan. K-19 on Neuvostoliiton sukellusvenelaivaston rakenteilla oleva ydinkäyttöinen ylpeys. Aleksei Vostrikov (Harrison Ford) saa käskyn ottaa veneen komennon Mihail Poleninilta (Liam Neeson) sekä saattaa huonosti varusteltu alus ajokuntoon ja neitsytmatkalleen mahdollisimman nopeasti. Tiukka Vostrikov ei saa miehistöä puolelleen. Aluksen moraalisena päällikkönä pidetään edelleen Poleninia, joka on matkalla mukana Vostrikovin kakkosmiehenä. Merellä kaikki ei sujukaan suunnitelmien mukaan. Kapteeneilta vaaditaan vaikeita päätöksiä, joissa panoksena on miehistön henki ja uhkana jopa ydintuho.

Osin tositapahtumiin perustuva K-19 ei vetoa samalla tavalla kuin Kathryn Bigelow’n aikaisemmista tuotoksista esimerkiksi Strange Days (1995) tai Myrskyn ratsastajat (1991). Ei niin kauan sitten tuli Suomessa ensi-iltaan myös Bigelow’n ohjaama Weight of Water (2000), jossa oli K-19 tapaan käsikirjoittajana Christopher Kyle.

Kaksi vanhaa tuttua naamaa pääosissa on turvallinen valinta. K-19 on tähtielokuva, jossa Ford ja Neeson vetävät roolinsa kohtuudella. Elokuva on kuvattu Venäjällä ja puitteet ovat uskottavat ja kalliilla tehdyt. Klaustrofobinen tunnelma välittyy paikoitellen. Sukellusvenefriikit saavat varmasti väristyksensä ja venäläisen sukellusvene Kurskin turma mielessä voi samaistua miehistön ahdinkoon. Kuitenkin jotain puuttuu. Aivan kuin käsikirjoitus olisi vaatinut kärjistetympää konfliktia vaikkapa kapteenien tai yhdysvaltalaisten ja neuvostoliittolaisten välille.

Perusisänmaallinen paatos on outoutettu siirtämällä aihe Neuvostoliittoon. Tietysti elokuva on myös sodanvastainen ja muistuttaa ydinvoiman vaaroista, mikä on hyvä. Kuitenkin kyseessä on sitä samaa, mitä viime aikoina on totuttu paljon näkemään. Historialliseen konfliktitilanteeseen liittyvää, armeijaan sijoittuvaa ja miesten välisestä ’kaveria ei jätetä’ -hengestä kertovaa elokuvaa tulee Suomen markkinoille enemmän kuin lääkäri määrää.

Vaihteeksi ei pääse haukkumaan perushollywoodilaista sinfoniamusiikkia. Valeri Gergijevin johtama Kirovin orkesteri hoitaa homman tyylillä. Nykysäveltäjä Richard Einhornin musiikkia on käytetty elokuvassa paljon, mutta mukana on jopa Beethovenin Kuutamosonaatti. Pituudestaan huolimatta K-19 ei ole erityisen puuduttava.