Taakka on raskas kantaa
Actionia ja film noiria usein uuteen pakettiin yhdistävän Kathryn Bigelow’n kuudes pitkä elokuva, The Weight of Water, valmistui jo vuonna 2000, mutta se tulee vasta nyt eurooppalaiseen levitykseen. Elokuva perustuu Anita Shreven menestysromaaniin. Bigelow kertoo elokuvassaan rinnakkain kahta tarinaa, jotka sijoittuvat samalle fyysiselle alueelle, New Hampshiren ja Mainen edustalla sijaitsevalle pienelle ja karulle Smuttynosen saarelle, joka kuuluu Shoals-saariryhmään. Nykypäivään sijoittuva tarina kertoo Jean Janes -nimisestä lehtikuvaajasta (Catherine McCormack), joka lähtee miehensä Thomasin (Sean Penn) ja tämän veljen Richin (Josh Lucas) kanssa purjehtimaan - puoliksi lomalle, puoliksi työmatkalle. Yllättäen mukaan tulee myös Richin uusi heila, Adaline (Elizabeth Hurley).
Matka suuntautuu Smuttynoselle, sillä Jean tekee lehtijuttua saarella vuonna 1873 tapahtuneista kahdesta murhasta. Aurinkoisen kepeässä tunnelmassa alkavan venematkan vastapainona Bigelow kuljettaa takaumien kautta tarinaa noista legendaarisiksi muodostuneista murhatapauksista. Jean toteaa elokuvan alussa, että murhat ovat kiehtoneet ihmisiä jo yli sadan vuoden ajan ja edelleen niiden tekijästä käydään keskustelua. Bigelow’n elokuva tarjoaakin ikään kuin itsereflektiivisen kahden kertomuksen punoksen, jonka puitteissa esitetään paitsi tulkinta murhista, myös tulkitsijan tarina, joka lomittuu ja vertautuu myyttiseksi kasvavaan murhatarinaan.
Kaksi murhaa todella tapahtui Smuttynose-saarella keskiyön jälkeen 6.3.1873: norjalaiset siirtolaiset Karen ja hänen kälynsä Anethe Christensen tapettiin kotonaan kirveellä ja kuristamalla. Kolmas nainen, Maren Hontvedt, Karenin sisar, pakeni talosta yllään vain verinen yöpaita. Maren onnistui piiloutumaan rannassa sijaitsevan kivenlohkareen alle. Hänet nähtiin aamuhämärissä viereiseltä saarelta ja vietiin turvaan. Maren nimesi murhaajaksi talossa hänen ja hänen miehensä John Hontvedtin kanssa aiemmin asuneen saksalaisen kalastajan, Louis Wagnerin, joka erinäisten vaiheiden ja suurta julkisuutta saaneen oikeudenkäynnin jälkeen hirtettiin vuonna 1875. Marenin todistus oli Wagerin syyllisyyden toteamisessa ratkaisevassa asemassa. Mies itse vakuutti syyttömyyttään loppuun asti. (Internetistä löytyy runsaasti Smuttynosen murhia käsittelevää materiaalia, johon Bigelow’n elokuva tuo oman mielenkiintoisen lisänsä; ks. esim. http://www.seacoastnh.com/smuttynose/.)
1870-luvun tapahtumia kerrataan lähinnä Marenin (Sarah Polley) muistikuvien kautta ja psykologista jännitettä kasvatetaan hiljalleen ristikuvilla Jeanin tutkiessa murhia. Voidaan sanoa, että kuvauksen kohteina elokuvassa ovat itse asiassa kahden naisen, Marenin ja Jeanin, psyyket. Bigelow on aiemmissakin elokuvissaan tuonut esiin viehtymyksensä ihmismielen toiminnan kuvaamiseen elokuvallisten keinojen, muun muassa POV:n, avulla. Nyt etenkin av-kerronta purjehdusretkestä koostuu lähikuvista ja erikoislähikuvista, joiden kautta rakennetaan henkilöhahmojen välisiä suhteita ja peilataan erityisesti Jeanin mielentiloja, epäilyksiä ja mustasukkaisuutta. Molemmat tarinankerronnan tasot ovat itse asiassa monikerroksisia takautumarakenteita, mutta katsoja kulkeutuu henkilöhahmojen mukana sujuvasti alusta loppuun saakka.
Näyttelijäntyö on elokuvassa fantastista. Erityisesti Polley lataa Marenin hahmoon kärsimyksessä jalostunutta tyyneyttä ja unenomaisuutta, joka saa selkäpiin karmimaan. Purjehdusseurueen "tyyntä myrskyn edellä" -mieliala välittyy lukemattomista pienistä eleistä, katseista, provokaatioista ja näennäisen pinnallisista keskusteluista. Sean Penn esittää Jeanin aviomiestä, Pulitzer-palkittua runoilijaa, joka huumaantuu maitoa ja hunajaa tihkuvan Adalinen läsnäolosta. Myös 1800-luvun norjalaisten perhepiirissä on tukahdutettuja intohimoja, jotka säilyvät piilossa vain ryöpsähtääkseen toisaalla väkivaltaisesti esiin. Molemmissa tarinakerrostumissa on "martta" ja "maria": työteliäs ja kärsivä martta sekä kaunis ja eloonsa tyytyväinen maria. Naishahmoja suhteutetaan toisiinsa monin tavoin sekä nykypäivässä että menneisyydessä, ja myös aikatasojen leikkauspisteissä, ristiin.
Bigelowta kiinnostaa pahuuden synty. Hän kuvaa niitä prosesseja, joista ihmismieli imee aineksia maailman- ja ihmiskuvaansa. Elokuva kertoo paitsi tapahtumien syy-seurausketjuista, myös itse syiden synnystä, niiden psykologisista juurista. Toisaalta mukaan otetaan myös vapahdus ja pelastuminen, tilanteen laukeaminen ja sulkeuma. Monimuotoisista aineksista on kunnianhimoisella tavalla koottu elokuvallisen tarinankerronnan mestarinäyte, jossa jännite ei herpaannu hetkeksikään. Tarjolla on myös kauhunhetkiä, ainakin allekirjoittaneen kaltaisille hydrofoobikoille.
Toimituskunnan keskiarvo: 3 / 2 henkilöä
Seuraava:
Kadotettujen kuningatar
Arvostelu elokuvasta Queen Of The Damned / Kadotettujen kuningatar.
Edellinen: Kadotettujen kuningatar
Arvostelu elokuvasta Queen Of The Damned / Kadotettujen kuningatar.