Hiljainen paikka valkokangas

Näyttelijä-ohjaaja John Krasinski tunnetaan parhaiten hänen roolistaan tv-sarja Konttorin sympaattisena Jim Halpertina. Viime vuosien aikana Krasinski on pyrkinyt uudistamaan uraansa niin ikään koomisena tv-hahmona tunnetuksi tulleen Chris Prattin jalanjäljissä. Lupsakka ulkomuoto on vaihtunut lihaksikkaaseen raamiin ja hauskat sivuosat ovat tehneet tilaa vakavammille toimintarooleille.

Krasinskin kolmas ohjaustyö Hiljainen paikka jatkaa miehen nahanluontia niin kameran edessä kuin sen takana. Näyttelijä Krasinskille elokuva tarjoaa taas uuden tilaisuuden profiloitua vakavasti otettavaksi draama- ja toimintatähdeksi. Ohjaaja Krasinskille kyseessä on selkeä irtiotto hänen aiempien draamakomedioidensa kevyestä linjasta. Kauhua ja perhedraamaa yhdistelevä Hiljainen paikka tuntuu olevan monella tapaa myös näytön paikka.

Elokuvan tarina sijoittuu post-apokalyptiseen maailmaan, jossa ihmiskunta on tuhon partaalla. Kuin tyhjästä ilmestynyt tuntematon eliölaji on metsästänyt ihmiset lähes sukupuuttoon ja kaupungit ovat autioituneet. Viimeiset eloonjääneet yrittävät tulla toimeen omillaan yhteiskuntien romahdettua. Kaikkialla vaanivat hirviöt ovat sokeita mutta äärimmäisen tarkkakuuloisia, joten selviytyminen vaatii lähes täydellistä hiljaisuutta.

Elokuva kertoo Abbottien perheestä, johon kuuluu isä Lee (John Krasinski), äiti Evelyn (Emily Blunt) sekä lapset Regan (Millicent Simmonds), Marcus (Noah Jupp) ja Beau (Cade Woodward). Omavarainen perhe elää syrjäisellä maatilalla ja yrittää jatkaa normaalia elämää ankarissa olosuhteissa. Entistä vaikeammat ajat ovat kuitenkin vasta edessä, sillä äiti Evelyn on viimeisillään raskaana. Vastasyntyneen lapsen hoitaminen ei ole aivan helppo tehtävä, kun ympärillä vaanii hypertarkan kuulon omaavia hirviöitä.

Hiljaisen paikan viehätys nojaa voimakkaasti ajatukseen maailmasta, jossa hiljaisuus on elinehto. Asetelmasta ammennetaan nokkelia huomioita, jotka pitävät mielenkiinnon yllä läpi elokuvan ensimmäisen puoliskon. Abbottien arki on kekseliäisyyttä ja tarkkuutta vaativaa selviytymistaistelua. Perheenjäsenet kommunikoivat viittomalla, kulkevat aina paljain jaloin ja poistuvat kotoaan vain hienolla hiekalla päällystämiään polkuja pitkin.

Abbottit ovat uskottava perhe, jonka arkea seuraa mielellään. Tämä ei sinänsä ole ihme, sillä päärooleissa nähtävät John Krasinski ja Emily Blunt ovat tosielämässä aviopari. Ehkä juuri siitä syystä kaksikon välinen kemia tuntuu luonnolliselta. Hiljaisen paikan voima piilee siinä, miten se kauhun yltyessä asettaa arvokkaiden perhesuhteiden suojelemisen elokuvan panokseksi.

Elokuvan maailma on kiinnostava, mutta käsikirjoitus sortuu sitä esitellessään toistuvasti katsojan aliarvioimiseen. Elokuvan maailmaa selitetään muun muassa sanomalehtien lööpeillä ja perheen isän tussitaululle tekemillä muistiinpanoilla. Äärimmilleen rautalangasta vääntäminen menee isä Leen ja Marcuksen välisessä keskustelussa, jossa maailman sääntöjä selitetään katsojille kirjaimellisesti kuin lapselle.

Kauhuelokuvana Hiljainen paikka on sekalainen paketti. Alkupuoliskon piinaavaan hiljaisuuteen luottava tunnelma toimii hienosti, mutta elokuvan edetessä kauhu nojaa yhä enemmän ja enemmän halpaan jump scare -säikyttelyyn. Elokuvan cgi-hirviöiden ulkomuotoa ei myöskään malteta pantata kovinkaan pitkään, mikä osaltaan hälventää itse olentojen pelottavuutta.

Hiljaisen paikan kauhu toimii parhaiten silloin, kun elokuva uskaltaa luottaa päänäyttelijöidensä ilmaisuvoimaan. Etenkin Emily Blunt onnistuu kärsivillä kasvoillaan välittämään kauhun tunnetta katsomoon monin verroin tehokkaammin kuin naksuttavaa ääntä pitävät hirviöt tai geneerinen soundtrack. Elokuvan mieleenpainuvimmat kohtaukset ovatkin pitkälti Bluntin ansiota.

Maissipeltojen keskelle sijoittuva Hiljainen paikka tuo monella tapaa mieleen M. Night Shyamalanin ohjaaman Signs-elokuvan vuodelta 2002. Perheen suojelemisen ja vanhemmuuden teemat yhdistyvät hirviökauhuun ja etäiseen maalaismiljööseen samalla tavalla molemmissa elokuvissa. Hiljaisen paikan loppuratkaisu ei sentään hölmöydessään yllä aivan Signsin mittapuulle, mutta ero ei ole valtava.

90-minuuttinen Hiljainen paikka on napakka kauhuelokuva, jonka vahvuuksia ovat nokkela lähtöasetelma ja taitava näyttelijäkaarti. Kourallinen hienosti toimivia kohtauksia ei kuitenkaan onnistu pyyhkimään pois elokuvan ongelmia. Katsojan aliarvioiminen, halpahintainen säikyttely ja hienovaraisuuden puute estävät elokuvaa nousemasta tavanomaisuuden yläpuolelle.