Ghostbusters: Frozen Empire valkokangas

Vuosi 2024 on Columbia Pictures -yhtiön juhlavuosi. Sen perustamisesta on kulunut täysi vuosisata. Samalla yhden sen hienoimman elokuvan ensi-illasta on kulunut 40 vuotta. Kyse on tietenkin Ghostbusters – Haamujengistä, elokuvallisesti erittäin rikkaan vuoden 1984 parhaimmistoon kuuluvasta yliluonnollisesta komediasta. Herrojen Dan Aykroyd ja Harold Ramis (1944–2014) käsikirjoittama elokuva teki niin lähtemättömän jäljen, että siitä sikisi franchise, jonka vetovoima ei ole laantunut.

Alkuperäinen Haamujengi ei ensimmäisen vuoden 1989 jatko-osansa jälkeen kuitenkaan seikkaillut valkokankaalla vuosikymmeniin. Vasta Ghostbusters: Afterlifen (2021) myötä alkuperäisjäsenet Peter Venkman (Bill Murray), Ray Stanz (Aykroyd), Egon Spengler (Ramis) ja Winston Zeddemore (Ernie Hudson) sonnustautuivat uudestaan haalareihinsa, yhdessä Spenglerin lastenlasten kanssa. Ramisin kuoleman myötä Spenglerin hahmokin oli kuollut, joten elokuva oli sekä onnistunut tribuutti Ramisille että kapulan siirto uuden sukupolven haamujengiläisille.

Ramisin edesmenosta on nyt kymmenen vuotta. Tuonpuoleiseen siirtyi edellisen elokuvan jälkeen myös Ivan Reitman, kahden ensimmäisen elokuvan ohjaaja ja edellisen elokuvan tuottaja. Ivan Reitman on kunnianosoituksena saanut edelleen tuottajakrediitit Ghostbusters: Frozen Empireen ja elokuva on hänelle omistettu.

Tuottajaksi on siirtynyt myös Ivanin poika Jason Reitman, joka ohjasi edellisosan. Nyt ohjaajan puikkoihin on siirtynyt Gil Kenan. Kenan on tunnettu muun muassa palkitusta Monsteritalo-animaatiosta (2006) sekä flopanneesta lasten scifiseikkailusta Hehkuva kaupunki (2008), jossa hän ensimmäisen kerran ohjasi Bill Murrayta. Ehtipä Kenan ohjata myös tarpeettoman remaken Poltergeistista (2015).

Uuden jatko-osan myötä elokuvasarja palaa maaseudun rauhasta takaisin New Yorkiin, jonne haamujengiläiset ehdottomasti kuuluvat. Uudet nuoret haamujengiläiset nähdään pian metsästämässä haamuja ja kiitämässä Ecto-1-autollaan kaduilla.

Edellisen elokuvan keskiössä ollut Egon Spenglerin tyttärentytär Phoebe (Mckenna Grace) on kasvanut pari vuotta viisitoistakesäiseksi, mutta on edelleen yhtä ihastuttavan introvertti ja ratkaisukeskeinen hahmo, kaukana tyypillisestä teinityttöstereotyypistä. Phoebe ja hänen perheensä ovat Afterlifen tapaan Frozen Empiren emotionaalinen sydän. Mckenna Gracen roolisuoritus on huomattavan hyvä ja elokuvan syvintä osastoa. Aiemminhan Hollywood-elokuvissa ja sarjoissa teini-ikäisiä ovat esittäneet jopa yli kolmekymppiset, mutta vihdoin viime vuosina on joku keksinyt viisasten kiven siinä, että lahjakkaat teininäyttelijät osaavat esittää teinejä luontevasti.

Spenglerin perheen lisäksi Haamujengin alkuperäisjäsenet sihteeriä myöten haahuilevat lähistöllä, valmiina tarttumaan protonipakkauksiin jos yliluonnollinen vaara uhkaa – ja sehän uhkaa. Heidän roolinsa on pääasiassa leppoisa sanailu ja tausta-apu. Osalla kyse on lähes cameo-rooleista, mutta Dan Aykroyd tekee Ray Stantzin roolissa laajemman roolin mentorina ja tutkijana. Aykroyd on roolihahmonsa tavoin aina ollut tosielämässä Haamujengin sydän ja siihen vahvasti sitoutunut, joten muita konkareita laajempi rooli on perusteltu.

Vanhaa kaartia edustavasta Zeddemoresta on tullut rikas liikemies, joka on ostanut itselleen Haamujengin vanhan tukikohdan, entisen paloaseman. Alkuperäisen elokuvan ikoninen ja kiehtova tukikohta houkutti allekirjoittaneenkin lapsena askartelemaan kultaisella 1980-luvulla siitä oman version. Haamujengiläisten virkaa tekivät muun muassa isoveljeltä viety Karl May -inkkarifiguuri ja muinainen Avaruusasema Alfa -ukkeli, joka oli sitä ennen päätynyt Marvelin Hopeasurffariksi, hopeatussilla kokovartalovärjättynä. Haamujengin kotikummituksen Slimerin virkaa sai tehdä vihreästä vaahtomuovista leikelty figuuri.

Niin, Slimer, tuo sympaattinen vihreä limainen kummitus, joka koki vahvan kuolemanjälkeisen nousun yhdeksi koko Ghostbusters-franchisen kantavimmaksi voimaksi. Ensimmäisessä elokuvassa Slimer oli hotellia riivaava ahmatti, mutta Ghostbusters II:ssa Slimer jo asusteli paloasemalla ja avusti sen asukkeja. Sen jälkeen Slimer sai vahvaa roolia tasokkaassa The Real Ghostbusters -animaatiosarjassa (1986–1991), jonka nimi vaihtui neloskaudella muotoon Slimer! And The Real Ghostbusters, eli Slimer oli jo pääroolissa. Slimer esiintyi myös Extreme Ghostbusters -piirrossarjassa.

Ghostbusters: Afterlifen loppukaneetiksi kirjoitin, että ”missä luuraa vihreä kulinaristi Slimer?” Nyt maailmankirjat ovat taas kohdallaan, sillä Frozen Empiressä Slimer luuraa jälleen Haamujengin paloasemalla. Myös ruoka maistuu ektoplasmahyväkkäälle edelleen, mutta haamua eivät liikakalorit tai korkea verensokeri vaivaa. Selvästikin kuolema kuittaa pitkäaikaissairaudet.

Slimerin läsnäolo on tarpeellinen, monien muiden hahmojen läsnäolo sen sijaan ei. Vanhat tai uudet haamujengiläiset eivät ole Frozen Empiressa suurin rakenteellinen ongelma, vaikka Paul Ruddin hahmo onkin turhan etualalla. Rudd ei ole nuori Murray, vaikka kovasti yrittääkin olla elokuvan koomikkotähti. Suurempana ongelmana ovat muut sivuhahmot, joita on melkoisesti.

Pää- ja sivuhahmoja on yli tusinan verran, mikä on niin paljon, että moniin yksittäisiin hahmoihin ei juuri voida keskittyä. Erityisesti Kumail Nanjian ei ole täysin sisäistänyt roolihahmonsa funktiota elokuvassa. Myöskään Afterlifessa olleiden pikkukylän sivuhahmojen mukaan tuominen New Yorkiin ei tuo elokuvaan juuri lisäarvoa, varsinkin kun Phoeben isoveljen Trevorin (Finn Wolfhard) huterat romanssikuviot on tyystin unohdettu. Trevorilla on enemmän emotionaalista latausta Slimerin kanssa kuin Dominon (Celeste O’Connor).

Roolihahmojen ylikansoituksesta huolimatta Frozen Empire onnistuu silti pitämään juonellisen fokuksensa kasassa. Kehyskertomus ihmisiä silkalla pelolla tappavasta ja jäädyttävästä vitsauksesta toimii kontekstissaan hyvin. Ollakseen ison rahan franchise-elokuva teos malttaa kypsytellä tarinaa hiljalleen. Ensimmäiset puolitoista tuntia ladataan sekä kauhupainotteista uhkaa että varsinkin Phoeben emotionaalisia panoksia, kunnes viimeisen parinkymmenen minuutin aikana putsataan pöytä tyylillä. Överiksi vetäviä CGI-orgioita ei ole missään vaiheessa luvassa ja Kenan ohjaa hillitysti.

Hyvin jäsennellyn elokuvan merkki on siinä, että havahtuu elokuvan jo loppuvan samalla kun Ray Parker jr.:n ääritarttuva kulttitunnari Ghostbusters lähtee käyntiin. Parkerin ralli ei ole 40 vuodessa vanhentunut yhtään, vaikka kenties virallisessa videossa joku muistojen kultaama detalji saattaa olla ajan patinoima. Parkerin ja Haamujengin ikuisiksi ajoiksi yhteen naittama biisi toimii silti edelleen inspiraationa mihin tahansa. Tämänkin kritiikin kirjoittamisen taustalla se soi yli kaksikymmentä kertaa repeatilla tunnelmaa tuomassa. Perherauhan säilyttämisen vuoksi se soi kuitenkin kuulokkeilla.

Frozen Empiressä on sekä rakenteellisesti, visuaalisesti ja dialogin myötä viittauksia vanhoihin elokuviin runsain mitoin, mutta tällä kertaa itse pääuhka on täysin uusi eikä niin puhtaasti nostalgiassa vellova. Se lupaa hyvää Haamujengin mahdollisiin ja todennäköisiin lisäseikkailuihin tulevaisuudessa. Mikään ei alkuperäistä elokuvaa ylitä, mutta sitä ei kannata samoilla keinoin yrittääkään. Katse on käännetty entistä enemmän nuorempaan sukupolveen, Slimeria tietysti koskaan unohtamatta.