Frozen II valkokangas

Frozen – Huurteinen seikkailu (2013) -animaatiosta tuli valkokankaat kuutisen vuotta sitten valloittaessaan sen luokan megailmiö ja hitti, että se ei juuri esittelyjä kaipaa. Modernissa, H.C. Andersenin Lumikuningatar-satua mukailevassa tarinassa tarjottiin yleisölle uudenlaisia sankareita, sisaruksia Elsaa ja Annaa, joista toinen oli taikavoimiensa keskellä kipuileva erakko, toinen päällisin puolin kujeileva ja romanttisiin aatoksiin taipuva kuopus, josta kuitenkin kuoriutui täpäkkä sankaritar.

Jatko-osa, Frozen II (2019), antoi odottaa itseään useamman vuoden, mikä antoi samalla varovaisen lupauksen laadusta. Isot animaatiotalot kun yleensä tuppaavat pistämään liukuhihna-aikataululla ulos kaikenlaisia pilipalijatkoja, joissa haisee vain ja ainoastaan raha. Olisi hullua ja naiivia väittää, etteikö Frozen-brändissä olisi kyse miljardibisneksestä, sillä tämän homman Disney totta kai osaa. Mutta ei tätä jäätimanttia ole turhaan huolella viilattu.

Arendelin valtakuntaa nyt hallitsevaa Elsaa (Katja Sirkiä) vaivaavat edelleen menneisyyden hämmentävät harsot. Hän ei vieläkään ymmärrä täysin voimiaan, ja mystinen seireenimäinen ääni alkaa kutsua Elsaa jostain kaukaa. Kuningasisän kauan sitten kertoma muisto lumotusta metsästä palaa mieliin, ja Elsa päättää mukanaan Anna (Saara Aalto), Kristof (Petrus Kähkönen), Sven-poro ja lumiukko Olaf (Tero Koponen) lähteä selvittämään mysteerin merkitystä, sillä tämä jokin uhkaa myös Arendelia.

Juonellisesti matkataan edelleen siis menneeseen ja syvään tuntemattomaan, kuten ykkösosassakin. Jään valtakunta vaihtuu villin kauniiseen syksyiseen maisemaan, joka tuo uusia sävyjä ja monipuolisuutta esitellä nykyanimoinnin mahdollisuuksia. Visuaalisesti Frozen II onkin aivan huikea herkkupala, tarinallisesti puolestaan hieman sekava, etenkin kun miettii kohdeyleisön ikähaarukkaa. Jos keskittyminen herpaantuu hetkeksikään, aikuisellakin saattavat mennä Elsan ja Annan suvun kronikan ja Arendelin valtakunnan käännekohtien pohjustukset hieman ohi.

Päähenkilöjoukon ohessa tilaa valkokankaalla saa saamelaisiin rinnastuvat pohjanväkiset, jonka osalta on käyty vilkasta keskustelua vähemmistöjen asemasta ja kuvaamisesta Frozenin kaltaisessa valtavirtatuotteessa. Elokuvan tuotantotiimi kävi tiettävästi Skandinaviassa, Suomessakin asti, tutkimassa pohjoista elämäntapaa ja saamelaisten elämää, ja tämä kuvaus onkin saanut hyväksynnän alkuperäiskansojen edustajilta. Frozen II:sta on myös tehty kaikkien aikojen ensimmäinen pohjoissaameksi puhuttu Disneyn animaatioelokuvan versio. Etnokulttuurisesti ollaan siis selvillä vesillä, etenkin, kun tarinassa kuvatut suhteet Arendelin ja pohjanväkisten kesken saavat kolonialistisia piirteitä. Annan ja Elsan omasta historiasta ei välttämättä löydy vain mukavia asioita.

Frozen-brändin attribuutit ovat muutenkin täynnä symboliikkaa. Valtaväestön ja vähemmistöjen suhteiden kysymyksen ohessa ilmastonmuutos on punottu mukaan kerroksittain. Tuli, maa, vesi ja ilma näyttävät elementteinä voimansa, ja saamelaisiin rinnastuvat pohjanväkiset esitetään siteenä sivistyksen ja luonnon välillä, kansana, jolla on erityisen kiinteä suhde luontoon. Elsan työskentely kiukustuneita luonnonvoimia hillitsevänä omanlaisenaan luonnonihmeenä saa trendikkäästi supersankarinomaisia piirteitä. Pohjanväkisten maiden ja luonnon kahlitseminen ja tuhoaminen on muuten teemana hämmästyttävästi ajan hermolla, kun miettii, miten Brasilian presidentti Bolsonaron häikäilemättömät toimet Amazonian viidakossa ovat olleet uutisten ykkösotsikoina viime kuukausina.

Elsan hahmokin on ykkösosasta saakka herättänyt kosolti tulkintoja, ja hahmo on ollut jo pitkään juhlittu ikoni seksuaalivähemmistöjen keskuudessa. Satujen kaanonia ajatellen varsin harvinaisesti naimaiässä olevalle sankaritarhahmolle ei ole tässä jatko-osassakaan kirjoitettu minkäänlaista romanttista juonnetta. Perinteisempi parisuhteemuodostuskuvio on sisaruksista varattu Annalle, joskaan se ei missään vaiheessa saa nytkään yliotetta. Elsan mahdollisella tulevalla tyttöystävähahmolla ja elokuvasarjan kolmososalla on jo ehditty spekuloida. Eikös Vivaldin tapaan syksyä ja talvea pitäisi seurata myös kevät ja kesä?

Josta päästäänkin sävelten pariin. Musiikillisesti tämä jatko-osa on edeltäjäänsäkin runsaampi, ja suomalaiset ääninäyttelijät pääsevät taas näyttämään taitojaan varsin laaja-alaisesti säveltäjäpari Kristen Anderson-Lopezin ja Robert Lopezin kappaleiden parissa. Hassuttelevien ja keveämpien numeroiden ohessa kuullaan Elsan Taakse jää -voimaballadin rinnalle pyrkiviä uutuuksia, kuten Tuntemattomaan. Erityisen hykerryttävä on Kristofin Eksynyt oon, joka on amerikkalaisen Weezer-voimapopbändin käsialaa. Numero on herkullinen pastissi 1980-luvun poprockballadeista ja musiikkivideoperinteestä, jossa kumarretaan Chicagon, Queenin ja Bonnie Tylerin suuntiin. Myös saamelaisten joikuperinne on otettu osaksi elokuvan musiikillista ilmettä, ja kuuluu vivahteina siellä täällä.

Paitsi odotetusti upeasti animoidun fantasiaseikkailun maailman tarjoava elokuva käväisee myös Elsan itsetutkiskelun syvimmissä hetkissä 1970- ja 1980 -luvun retrohenkisen animaation maastoissa. Vaikka Elsassa ja Annassa on roolihahmoina vaikka muille jakaa, hahmojen liioitellun siro ja miellyttävä ulkonäkö kaikin puolin jarruttaa lopullista prinsessa-anarkian läpimurtoa. Tietyssä kauneuskäsityksessä halutaan pysytellä ja flirttailla tarkan laskelmoivuuden kanssa. Housut hahmojen yllä sentään nähdään, mutta se tuskin voi tuntua vuonna 2019 kapinalliselta. Lähinnä tulee mieleen, että eikö mekoissa ole varsin hankala suorittaa kaikenlaisia seikkailullisia urotekoja.

Maailmaa on kuitenkin muutettu vähitellen, ja toveruus, rohkeus, rakkaus ja oikeudenmukaisuus julistettakoon Frozen II:n pääteeseiksi. Tätä edeltävää tärkeää työtä sankaritarteeman parissa ovat toki tehneet Disneyn aiemmat tyttöhahmot, kuten Urhean (2012) Merida ja viimeisimpinä Vaiana samannimisessä animaatiossa vuodelta 2016. Sikäli amerikkalainen animaatiofranchise laahaa tässä todella jäljessä, kun miettii vaikka japanilaista animea, jossa aktiiviset ja itsenäiset tytöt ovat olleet normia jo vuosikymmenten ajan.

Tarinan keskiössä on ilahduttavasti edelleen sisarten välinen suhde ja side, ja Annan sankarillisten tekojen nostaminen jälleen kerran Elsan taikavoimien rinnalle tuo sisarusten välille hyvää balanssia. Elsan riippakiveksi jää väkisin tietty kohtalonsa yksinäinen kantaminen supersankarisyndrooman tapaan, ja ilman Annan arkisuutta ei sellaista pompöösiyttä oikein jaksaisi elokuva, tai katsojakaan sietää. Frozenien ohjaaja-käsikirjoittajapari Jennifer Lee ja Chris Bock osaavat kuitenkin myös naurahtaa näille megalomaanisen luomuksensa väistämättömille kliseille, ja se näkyy käsikirjoituksessa monenlaisena irrotteluna.