After the Wedding valkokangas

Susanne Bierin Häiden jälkeen (2006) on yllättävä ja pienimuotoinen draama, jossa hääjuhlissa käynnistyvä ketjureaktio muuttaa eräiden häävieraiden elämän pysyvästi. Salaisuuksien paljastuessa tunteiden kirjo valtaa valkokankaan Bierin tarkasti vartioidulla tavalla. Raakoja tunteita ja hallittua kokonaisuutta on vain pakko ihailla ja niin on tehnyt myös Bart Freundlich, joka tuo tarinan New Yorkin seurapiireihin uudelleenfilmatisoinnissa After the Wedding.

Isabel (Michelle Williams) työskentelee kalkuttalaisessa lastenkodissa, jonka niukkaan kituuttamiseen olisi tarjolla rahallista helpotusta, jos Isabel lähtee neuvotteluihin New Yorkiin. Paikanpäällä hyväntekeväisyysprojektia johtava Teresa (Julianne Moore) ei kuitenkaan pysty keskittymään neuvotteluihin, koska on järjestämässä tyttärelleen Gracelle (Abby Quinn) unelmahäitä, joihin vastahakoinen Isabel kutsutaan vieraaksi. Juhlissa menneisyys iskee päin kasvoja, kun Isabel tunnistaa Teresan aviomiehen Oscarin (Billy Crudup) ajalta ennen Kalkuttaa.

Freundlich on etsinyt uutta koukkua vanhaan tarinaan muuttamalla elokuvansa keskiössä olevan kolmikon sukupuolia. Muuten After the Wedding noudattaa liki kohtaus kohtaukselta Häiden jälkeen -elokuvaa. Naisten nostaminen keskiöön tuo tarinaan logistisia ongelmia, mutta elokuva onnistuu ratkomaan ne liki moitteettomasti.

Roolihahmojen sukupuolien vaihto jää kuitenkin huomioimatta syvällisemmällä tasolla. Perhedraaman osapuoliin liittyviä yhteiskunnallisia leimoja ei huomioida kuin ohimennen, mikä ei istu elokuvan pikkuhiljaa avautuvaan perhekriisiin. Alkuperäisestä elokuvasta on myös jäänyt mukaan outoja juonikuvioita ja lauseita, jotka ennen uudelleenfilmatisoimista saivat loogisen syyn, mutta jäävät nyt ilmaan kellumaan ilman merkitystä.

Valintojen tekeminen nousee konkreettisempaan asemaan After the Weddingin kohdalla. Perhe ei ole biologian määräämä sattuma, vaan määrätietoinen taistelu. Isabel tekee kaikkensa, jotta pääsee orpokotiin lempilapsensa syntymäpäiville, Teresa puhuu rankoista hedelmöityshoidoista, jotka hän kävi läpi omien lapsien saamiseksi ja Oscar on tarttunut äärimmäisiin keinoihin suojellakseen tytärtänsä Gracea. Perhe on aktiivinen valinta ja toive siitä, että muut osapuolet valitsevat samoin. Ajatus kokoajan muotoaan muuttavasta perheestä on kuitenkin läsnä jo Bierin elokuvassa, joten Freundlichin tuoma konkreettisuus lisää toistoa alleviivatakseen ajatusta.

After the Wedding on kalpea kopio Häiden jälkeen -elokuvan raaoista ja vilpittömistä tunteista. Se ei pysty tavoittamaan esikuvaansa ja jää hyvistä näyttelijöistään huolimatta etäiseksi ja kylmäksi. Freundlichin osaaminen ei taitu hitaasti kytevään ihmissuhdedraamaan, joten olisi ollut parempi, jos ohjaaja olisi jäänyt ihailemaan tanskalaisdraamaa kaukaisuudesta. Alkuperäisteosta näkemättömille elokuva tarjoaa monikerroksisen, joskin hieman pitkäveteisen perhetarinan, mutta Bierin teoksen tunteville vain kaiun paremmasta elokuvasta.