F1 valkokangas

F1-elokuva sijoittuu nimensä mukaisesti Formula 1 -rata-autoilun maailmaan. Mukana tuotannossa ollut kilpasarja ja monet sen sidosryhmistä päästivät elokuvan tekijät kuvaamaan oikeissa olosuhteissa vuosina 2023 ja 2024. Yhteistyö on elokuvalle siunaus ja kirous.

Ennen F1-elokuvaa ohjaaja Joseph Kosinkilla oli vyöllään viisi elokuvaa, joista Top Gun: Maverick on kuuluisin ja menestynein. F1 muistuttaa paljon edellä mainittua. Molemmissa ikääntyvä miestähti esittää omapäistä cowboy-lentäjää/-kuskia nopeassa, G-voimien täyteisessä kulkupelissä. F1-elokuvassa se on Brad Pittin Sonny Hayes, joka tekee entisenä F1-lupauksena paluun nelirenkaisten kuninkuusluokkaan.

Nyt olen esitellyt kaksi elokuvaan sisään leivottua ongelmaa. Toisin kuin Top Gunin hävittäjälentäjien maailma, jossa edes valtioilla ei ollut nimiä, F1-sirkus on isolle osalle yleisöä tuttu. Koska elokuva tavoittelee turboahdettua todellisuutta oikeine kuljettajineen ja toimittajineen, katsoja on altis panemaan merkille epärealistisuudet.

Muun muassa taktiikat ovat välillä varsin villejä, jos kohta F1-fanien kärsivällisyys palkitaan pienillä silmäniskuilla. Ei ole sattumaa, että entisen Renault-kuskin Fernando Alonson cameo-suoritus on juuri siinä, missä se on.

Sonny Hayesin silmäkulmia painavat menneet vuodet, mutta hänen tarinassaan ei ole samaa verevyyttä kuin Maverickilla oli. Sonny käy nopeasti läpi alkoholisminsa, isänsä ennenaikaisen kuoleman, peliriippuvuutensa, onnettomuutensa ja avioeronsa tallipäällikkö Katelle (Kerry Condon), jonka luulisi tietävän niistä jo ennestään.

Sonnyn elämäntarinan selittämiselle löytyy syy ehkä kulisseista. Yksi elokuvan tuottajista on teknologiajätti Apple, ja yhtiössä tiedostetaan, että osa elokuvaa myöhemmin striimaavista selaa samalla puhelintaan. Tätä tarkoitusta varten kisaselostukset, lehdistötilaisuudet ja PR-tyypit ovat arvokkaita, kun ne kertovat missä mennään.

Alonso-cameo ja juonitiivistykset elokuvan lomassa vahvistavat, että F1 ottaa aika hyvin kaikki huomioon. Äsken mainitut lehdistötilaisuudet eivät paljon eroa videopelien näyttämöllepanosta, ja onpa nuorille pop-musiikkiakin. Lasten vanhemmat voivat olla tyytyväisiä F1:n sanomaan: jos haluaa oppia uutta, on opeteltava sekin, minkä jo luulee oppineensa. Myös sponsorit saavat rutkasti vastinetta rahoilleen.

Jos joku osa yleisöstä saa pettyä, niin varmaan feministit. Tallipäällikkö Katen sankariteot jäävät kameran ulkopuolelle. Elokuvan toinen nainen on tumpelo mekaanikko (Callie Cooke), kolmas on Sonnyn tallikaverin (Damson Idris) äiti (Sarah Niles). Neljännen naisen, näyttelijä Simone Ashleyn, kohtaukset jäivät käytännössä kokonaan leikkuupöydälle.

F1-elokuva on ikään kuin pantu kasaan sillä silmällä, että mahdollisimman moni katsoja voisi sanoa: ”Se oli ihan hyvä.” Yhtäältä se välttää sudenkuopat, toisaalta se kiertää ne kaukaa.

Voittaminen hinnalla millä hyvänsä ja intuitiivisuus ennen tietoa ovat arvoja, jotka ovat aina Amerikassa kovassa huudossa. Toisin kuin Top Guniin, F1:n juoneen on lisätty urheiluelokuvista tuttuja alhoja, joista sankarit saavat nousta. Elokuvan päähenkilöiden terveydet ovat aina vuorollaan uhattuna. F1 haluaa korostaa lajinsa vaaraa, ja samaan aikaan se panee tarinansa sysiturvalliseen pakettiin. Tämä on sinänsä OK, koska selvää on, että kyse on ensi sijassa promotuotteesta.