Leikki-ikäisten ystävyydestä

Ruotsalaisen Gunilla Wolden (1939–2015) kirjoittamat ja kuvittamat lastenkirjat ovat olleet vuosikymmeniä suosittuja pienten lasten ja heille lukevien vanhempien parissa. Wolden tunnetuimmat hahmot ovat Teemu ja Sanna, joista kumpikin seikkaili noin kymmenessä omassa kirjassaan. Ensimmäinen Teemu-kirja julkaistiin 1960-luvun lopussa ja Sanna debytoi myöhemmin 1970-luvulla.

Wolde kirjoitti pienten, noin päiväkoti-ikäisten lasten leikeistä, seikkailuista ja arkisista tapahtumista tavalla, joka vetosi pieniin lukijoihin. Teokset vetoavat edelleen kohderyhmäänsä, vaikka aikoinaan edistyksellisestä maailmankuvasta onkin tullut vähintään tavallista ja paikoin hitusen vanhanaikaista. Wolden teoksissa ei kuitenkaan ole monille vanhemmille lastenkirjoille tyypillistä moralisointia vaan sävy on enemmänkin toteava. Lasten on ollut helppo samaistua Teemuun ja Sannaan.

Lotte & Totte: Min første ven

Sanna ja Teemu ovat nyt päätyneet valkokankaalle täyspitkän animaatioelokuvansa Sanna & Teemu: Ensimmäinen ystäväni myötä. Hieman yllättäen elokuva ei ole ruotsalaista tekoa vaan tanskalainen, minkä huomaa jo elokuvan alkuperäisestä nimestä Lotte & Totte: Min første ven. Tanskalaisten Lotte on alun perin ruotsiksi Emma, suomeksi siis Sanna.

Animaation piirrostyyli on henkilöhahmojen osalta huomattavasti Wolden alkuperäiskuvituksia sliipatumpaa ja sulavampaa. Hahmot ovat toki tunnistettavissa aina vaatetusta myöten, mutta Wolden kotikutoisen herttainen piirrosjälki on kuitenkin aina ollut yksi olennainen osa Sannan ja Teemun tarinoita. Teoksen taustat ovat kuitenkin vesivärimaalauksen omaisia kauniita pastellisävyjä, jotka luovat yhtymäkohtia kirjoihin.

Elokuvan juoni ei perustu mihinkään valmiiseen kirjaan vaan on tekijöiden oma tulkinta ja sovitus Wolden maailmasta. Sanna & Teemu: Ensimmäinen ystäväni yhdistelee huomattavan monen erillisen kirjan tapahtumia kuten leipomisia, lääkärikäyntejä, uimaleikkejä ja muita. Teoksen ydin pysyy varsin lojaalina Wolden teemoille ja puhuttelee sekä pieniä että myös isompia katsojia universaalisti.

Teoksessa leikki-ikäisen Sannan perhe muuttaa. Sanna kaipaa vanhaa kotia ja kavereita sekä kokee mustasukkaisuutta, kun äiti keskittyy perheeseen syntyneeseen vauvaan. Monen lapsen tapaan Sanna kysyy voisiko pikkuveljen palauttaa sinne mistä se tuli. Sanna tapaa pian uuden naapurinpojan Teemun, josta tulee hänen paras ystävänsä. Kaksikko leikkii päivät pitkät yhdessä, kunnes syntyy ristiriitatilanne ja lasten täytyy opetella miten päästä siitä yli ja sopia riitansa.

Lotte & Totte: Min første ven

Hauskana sivujuonena tarinassa seikkailee lasten kanssa myös Teemun kissa. Oranssi kaunotar kohtaa myöhemmin pörheän harmaan kollin, joka haluaa kisun läheiseksi ystäväksi. Luontevat ja kissan käytöstä normalisoivat kissahahmot ovat niin harvassa lastenelokuvissa, että ne ansaitsevat aina erityismaininnan. Tosin ettei vain olisi taas annettu kissalle maitoa lautaselle kissan vatsaa sekoittamaan?

Simppeli ja mutkaton, reilun tunnin mittainen teos on mukana olleelle nuoremmalle kriitikolle jo melko simppeli, mutta teoksen värikylläinen maailma sekä Teemun ja Sannan leikit jaksoivat silti kiinnostaa. Elokuva sai jälkikäteen kehuja, varsinkin Sannan hahmosta, jonka kautta elokuvan tarinaa koetaan. Hurjapäistä Teemun mummia nuorempi kriitikko ihmetteli, ja olihan mummin toiminta aika reipasotteista mummin antaessa pikkulapsille käteen muun muassa sähkökäyttöiset akkuporakoneet.

Wolden hengessä tarina on kiltti ja leppoisan harmiton, mutta siinä on sopivasti tärkeitä teemoja ja asiaa. Sanna & Teemu: Ensimmäinen ystäväni sopii mainiosti ensikokemukseksi elokuvien ihmeelliseen maailmaan. Samalla voi hankkia Wolden klassisia kuvakirjoja rinnalle. Tai ainakin lainata kirjastosta, sillä monesta teoksesta saattaa painos olla loppu. Olisi mukavaa, jos elokuvan myötä otettaisiin uusia painoksia. Ainakin klassikko Teemu ja kissa olisi kovin kaivattu.

* * *
Arvostelukäytännöt