Erityiset valkokangas

Ranskalainen käsikirjoittaja-ohjaaja-parivaljakko Éric Toledano ja Olivier Nakache muistetaan elokuvastaan Koskemattomat (2011), joka kertoi elämänmyönteisesti neliraajahalvaantuneen ja hänen avustajansa ystävyydestä yhteiskunnallista sanottavaa unohtamatta. Kaksikon tuorein elokuva Erityiset (Hors normes, 2019) on samantyyppinen kuin Koskemattomat. Todellisuudesta ammennetussa tarinassa vaikeita ja vakavia aiheita käsitellään inhimillisellä lämmöllä yhteiskunnallisen kommentaarin ollessa terävää.

Bruno (Vincent Cassel) ja Malek (Reda Kateb) pyörittävät kumpikin omaa autisteja auttavaa järjestöään. Miesten järjestöt tekevät yhteistyötä ja tarjoavat apua erityisesti niille vaikeille tapauksille, joille ei löydy sijaa ja apua normaalissa sosiaali- ja terveydenhuollossa. Kyse on heistä, jotka tarvitsisivat eniten apua, mutta normitettu järjestelmä ei heitä kykene auttamaan. Järjestelmässä vaikeimmat tapaukset joutuvat paikasta toiseen pallottelun noidankehään, mikä vain pahentaa heidän tilannettaan.

Tätä hyvin todellista, vaikeaa ja vaivaannuttavaa yhteiskunnallista ongelmaa käsiteltiin vastikään saksalaiselokuvassa System Crasher (2019), jossa ongelmallisesti käyttäytyvää lasta diagnosoitiin ja palloteltiin loputtomasti, vaikka viime kädessä lapsi olisi tarvinnut niinkin yksinkertaisia perusasioita kuin läheisyyttä, turvaa ja rakkautta. Ja näitä perusasioita länsimaisten hyvinvointiyhteiskuntien normeihin, byrokratiaan ja tulosvastuuseen hukutetut järjestelmät eivät kykene antamaan. Erityiset on saman problematiikan äärellä.

Brunolle autistit ovat ihmisiä siinä missä muutkin. Ihmisiä, jotka tarvitsevat elämäänsä arkea tasapainottavia rutiineja, ihmissuhteita, läheisiä, rakkautta, harrastuksia, työtä, kodin – toisin sanoen perusasioita, joita pidetään yleisesti ihmisten perusoikeuksina, mutta jotka usein vammaisilta viedään sen enempää pohtimatta heidän ihmisoikeuksiensa loukkaamista. Asia, joka on piinaavan ajankohtainen ja tuttu myös Suomessa, on sitten kyse vammaisista tai vanhuksista.

Brunon tarjoamassa avussa kyse on perusasioiden antamisesta, mutta tällaista apua ja varsinkaan sen laatua ei voida määritellä ja mitata normeilla ja numeroilla, joten Bruno on järjestönsä kanssa vähän väliä valvovien viranomaisten silmätikkuna. Bruno työskentelee normien ulkopuolelle jäävien ihmisten parissa tavoilla, jotka eivät ole normien mukaisia. Tähän myös elokuvan alkuperäisnimi Hors normes eli normien ulkopuolella viittaa. Kansainvälisessä levityksessä elokuvan nimi on sanomansa suhteen kääntynyt outoon muotoon The Specials, johon suomennoskin perustuu. Nimellä lienee haettu yhdenmukaisuutta ohjaajakaksikon aiempaan menestykseen Koskemattomat, mutta pr-tarkoituksiin muunneltu nimi ei palvele teoksen varsin suoraviivaista yhteiskuntakritiikkiä.

Kansainvälisessä levityksessä käytetyn siirappisemman nimen taustalla piilee todennäköisesti myös ohjaajakaksikon tapa käsitellä aihetta ja kertoa tarinaa. Eurooppalaisessa elokuvaperinteessä yhteiskunnallisuus yhdistetään usein ankeutta korostavaan realismiin, jossa ongelmat pelkistetään etäännyttämällä ne inhimillisestä samaistuttavuudesta. Yhteiskunnallisten aiheiden käsittely emootioihin vetoamalla on amerikkalaiseen elokuvaperinteeseen yleistettyä viihteellisyyttä. Kantaaottavuuden ja vakuuttavuuden mittarina pidetään käsittelytapaa. Olemmekin totutettuja siihen, että yhteiskunnallista problematiikkaa käsitellään kuten System Crasherissa, jossa tartutaan niskasta ja pakotetaan katsomaan ongelman ytimeen vaikka pahaa tekisi. Tapa on usein kieltämättä hyvinkin tehokas, mutta ei suinkaan ainoa. Tapoja on muitakin.

Ranskalaisparivaljakko Toledano ja Nakache ottavat enemminkin kädestä kiinni ja osoittavat suunnan, jossa myötäelämistä kaipaava ongelma on. Sekin on hyvin tehokasta. Kun läsnä on inhimillisyyttä ja lämpöä, on myös toivoa, jota ilman ei ole tulevaisuutta eikä mahdollisuutta parempaan. Elokuvat eivät ehkä muuta maailmaa, mutta voivat avata silmiä toisin katsomiselle ja lopulta myös toisin tekemiselle. Yhteiskunta tarvitsee toimiakseen yhteisiä pelisääntöjä, mutta loputtoman normittamisen ja sen kautta tapahtuvan vastuun pakoilun sijaan pitäisi keskittyä itse asioihin ja tekemiseen. Siihen, millä on merkitystä.

Ihmisyyden yksi tärkeimpiä määrittäjiä kaikissa merkittävissä elämäkatsomuksissa ja filosofioissa on toisten auttaminen, ja erityisesti heikommassa asemassa olevien auttaminen, mikä Erityisissäkin konkretisoituu auttajien eri kulttuuritaustoilla. Kuluneen fraasin mukaan yhteiskunnan kehitystason kertoo se, miten kohtelemme heikoimmassa asemassa olevia. Ei tarvitse paljoa ympärilleen katsoa, kun joutuu toteamaan, että kovin korkealle emme ole edenneet.