Erämaan kutsu valkokangas

Jack Londonin tunnetuin romaani Erämaan kutsu (1903) lukeutuu moneen kertaan filmattuihin kirjallisuuden klassikoihin. Tarina kalifornialaisen Buck-koiran päätymisestä vetokoiraksi suuren kultaryntäyksen Alaskaan ja lopulta susilauman johtajaksi on monitahoisuudessaan edelleen kiinnostava ja ajankohtainen.

Tuorein Harrison Fordin tähdittämä elokuvasovitus Erämaan kutsu (2020) on melko uskollinen alkuperäistarinalle. Tarinaan tehdyt muutokset liittyvät lähinnä elokuvakerronnallisen dramaturgian rakentamiseen ja tiettyjen asioiden uudelleenmäärittymiseen kuluneen sadan vuoden aikana. Alkuperäistarinassa mukana olevat Pohjois-Amerikan alkuperäisasukkaat on esimerkiksi tällä kertaa rajattu kokonaan pois.

Olennainen on uudessa elokuvasovituksessa onnistuttu kuitenkin säilyttämään, ja se on seikkailullinen ote ja erämaan vastustamaton lumo. Haparoivan alun ja Beethoven-elokuviin viittaavaan koohotuksen jälkeen elokuvassa löydetään vähitellen askelmerkit seikkailulle ja luonnosta löytyvälle elämää eheyttävälle perussanomalle. Maallinen mammona ja luutuneet ennakkokäsitykset muuttuvat merkityksettömiksi, kun Buck ja hänestä monien käänteiden jälkeen huolehtimaan päätyvä erakko John Thornton (Harrison Ford) joutuvat erämaassa kohtaamaan itsensä.

Londonin teosten filmatisointien jatkumossa Erämaan kutsu ei elokuvallisesti ole aivan parin vuoden takaisen Valkohampaan (2018) veroinen, mutta tarinan peruselementit ovat niin vahvat, että perinteisessä seikkailumuotissa tarina puhuttelee uskottavasti jopa tämän päivän varhaisnuoria, joiden kosketuspinta tarinan kulttuuriseen kuvastoon on varsin olematon.

Erämaan kutsun päähahmo Buck on kokonaan tehty tietokoneella. Tekniikka on viime vuosina kehittynyt niin pitkälle, että eläinhahmoja on ruvettu toteuttamaan näytelmäelokuviinkin CGI:nä. Tavallaan tämä on ymmärrettävää, ja Erämaan kutsussakin on paljon kohtauksia, joita ei oikean koiran kanssa olisi voitu toteuttaa. CGI avaa uusia mahdollisuuksia. Valitettavana varjopuolena on eläinhahmojen luonnottomuus ja Buckinkin kohdalla niin liikkeet kuin mittasuhteet vaihtelevat elokuvan aikana oudosti. On kokonaan toinen asia toteuttaa tietokoneanimaatiolla taustalla olevia metsäneläimiä kuin pääosassa oleva koira, joka on ihmisille liikkeineen ja eleineen vielä kaikista tutuin eläin.

Alun kohelluksen ohella elokuvan heikoin lenkki on CGI-Buck, johon silmä kuitenkin elokuvan edetessä vähitellen tottuu ainakin siinä määrin, että koiran keinotekoisuus jää tarinan sisällöllisten voimavarojen varjoon. Erämaan kutsu on niitä elokuvia, jotka paranevat loppua kohden. Tämä ei ole niinkään tekijöiden vaan alkuperäistarinan ansiota. Tekijöiden ansio on siinä, etteivät ole hukanneet alkuperäistarinan ydintä, jos sitä edes ylipäätään hukata voisi.