Koskemattomat valkokangas

Pari päivää ennen The Artistin (2011) voittokulkua Oscar-gaalassa nousi hienoinen myrsky, kun kävi ilmi, että Ranskassa Jean Dujardin oli jäänyt palkinnoitta Ceasar-gaalassa. Vielä oudompaa oli, että parhaan miespääosan palkinnon oli vienyt sketsihuumorilla kannuksensa ansainnut Omar Sy elokuvasta Koskemattomat. Ranskassa valtaisat yleisömäärät kerännyt elokuva ei ollut kilvan selkein suosikki, sillä yleisömenestyksillä ei Ranskan elokuva-akatemian palkinnoille ole usein päästy. Koskemattomat on kuitenkin löytänyt raikkaan tavan käsitellä elämänmyönteistä tositarinaansa. Sanapari, joka voi tuoda siirappisia mielleyhtymiä, ei tällä kertaa ole sitä lainkaan.

Onnettomuudessa halvaantunut Philippe (François Cluzet) etsii itselleen henkilökohtaista avustajaa. Korkeasti koulutettujen hakijoiden joukkoon on sattunut Driss (Omar Sy), joka tarvitsee työttömyysavustustaan varten nimikirjoituksia työpaikkahaastatteluista. Hänen käytöksensä on kaukana latteuksia toistavista ehdokkaista, eikä hän tunne turhaa sääliä neliraajahalvauksesta kärsivää Philippeä kohtaan. Pian Driss huomaa yllätyksekseen tulleensa palkatuksi virkaan ja asuvansa Pariisiin hienostokorttelissa.

Koskemattomien vahvuus on sen kevyt ote. Se ei yritä manipuloida katsojiaan kyyneliin vaan löytää epäkonventionaalisesta huumorista oman polkunsa lähestyä aihettaan. Vaikeitakaan asioita ei vältellä, mutta elokuvan vire pitää positiivisuutensa loppuun asti. Philippen halvaantumista ei nähdä vammana, joka estäisi häntä nauttimasta elämästään. Kenenkään ei tarvitse auttaa Philippeä löytämään uudelleen elämänhaluaan tai uusia tapoja nauttia elämästä, vaan hän on aktiivisesti etsinyt itse omat kiinnostuksen kohteensa. Driss on Philippelle joku, joka näkee hänen oman persoonansa vammojen takana. Driss uskaltaa vastustaa häntä tarvittaessa, eikä tyydy katsomaan vierestä surullisena ja silmät täynnä myötätuntoa, jos Philippe tekee virheitä.

Elokuvan kohdalla luokka nousee kiinnostavaksi teemaksi. Pariisilaisten lähiöiden kasvattien ja maahanmuuttajien asema on usein toivoton työmarkkinoilla. Driss on tietoinen taustastaan, eikä hänellä työhaastattelutilanteessa ole mitään menetettävää. Elokuvassa ei kuitenkaan lähdetä sivistämään Drissiä ja tekemään hänestä salonkikelpoista, raffinoitunutta herrasmiestä. Ystävyys toki opettaa miehille uusia asioita, mutta mistään elämää mullistavista tapahtumista ei Koskemattomissa ole kysymys. Vaikka maaperä yhteisille kiinnostuksen kohteille löytyykin, ovat miehet silti omien luokkiensa edustajia, eivätkä muuta toistensa elämää radikaalisti.

Kumpikin miehistä on kokenut, miltä tuntuu olla ulkopuolinen, mutta heistä kumpikaan ei taivu yhteiskunnan odotuksiin. Vaikka rikkaus tuo Philippelle vapautta, hän on menettänyt elämänsä rakkauden ja autonomiansa. Ihmiset suhtautuvat häneen varoen tai ammattimaisen korrektisti, eikä aitoa ystävyyttä ole helppo löytää. Drissille taas ovat yhteiskunta ja perhe kääntäneet selkänsä, eikä hänellä ole mitään menetettävää. Miesten ystävyys perustuu juuri suorapuheisuudelle ja avoimuudelle, jonka heidän tilanteensa tuovat mukanaan. Se auttaa miehiä, jotka eivät ehkä muuten olisi tavanneet, kohtaamaan toisensa tasavertaisina.

Koskemattomissa ei ole lähdetty etsimään erikoista kuvallista kerrontaa tai omaleimaista tyyliä. Sen toimiminen lepää täydellisesti näyttelijöiden hartioilla. Vahvat näyttelijäsuoritukset nostavat taitavista esittäjistään esiin uusia puolia. Koomikkona tunnettu Omar Sy pääsee näyttämään osaamistaan hienovaraisemman huumorin parissa ja stereotyyppisten sketsihahmojen sijaan hän tuo Drissin hahmoon syvyyttä ja pehmeyttä, jollaista häneltä ei ole totuttu näkemään. François Cluzet taas on tottunut toiminnallisempiin elokuviin, mutta nyt rooli rajaa ilmaisun ainoastaan hartioiden yläpuolelle. Hän tuo Philippen hahmoon vahvuutta, joka ajaa yli fyysisen riippuvuuden.

Perhonen lasikuvussa (2007) löysi ruumiilliseen riippuvuuteen elokuvallisen vapauden, joka kuvasti päähenkilön henkistä elämää ravistelevasti. Sitä ei Koskemattomista löydy, mutta vaikka elokuva ei kokeile tyylillisesti, ei se tee siitä tavanomaista. Tuoreus löytyy vahvasta ja hauskasta komiikasta, joka ei jätä tilaa siirapille. Vahvat hahmot eivät ole auttamassa toisiaan henkiseen kasvuun, vaan ystävyys antaa kummallekin tilan olla vapaasti oma itsensä.