Baby Jane valkokangas

Baby Jane on debyyttiohjaus pitkän fiktion saralla dokumenttielokuvista (Säilöttyjä unelmia, Kuun metsän Kaisa) tunnetulta Katja Gauriloffilta. Sofi Oksasen romaaniin pohjautuva psykologinen draama on jatkoa Käpy selän alla, Akvaariorakkauden ja Levottomien synnyttämiin aikalaiskuviin, jotka kietoutuvat pohdinnassaan ihmissuhteisiin ja niistä kumpuaviin teemoihin.

Elokuvassa ylioppilaaksi valmistunut Jonna (Roosa Söderholm) vaihtaa maisemaa pääkaupungin humuun ja melskeeseen. Erään baari-illan päätteeksi Jonnan kimppuun hyökätään puistossa, mutta apuun saapuu särmikäs ja mustissa kulkeva Piki (Maria Ylipää). Pelastajan ja pelastettavan välille kehittyy nopeasti kiihkeä suhde, mutta hiljalleen Jonnalle käy kuitenkin ilmi, että Pikin henkilökohtaisessa elämässä ei ole kaikki aivan kunnossa.

Oksasen aiemman romaanifilmatisoinnin Puhdistuksen tavoin Baby Jane sukeltaa käsittelyssään tummiin vesiin, eikä päästä katsojaansa aina helpolla. Pohjatekstistä huolimatta elokuvan määrittäväksi tekijäksi ei nouse kuitenkaan sen lesbosuhde, mielenterveysongelmat, saati markkinoinnissa hyvin korostetusti esiin nostetut eroottiset leikit. Kyse on enemmän riippuvuuden, hallinnan ja itsekkyyden kysymyksistä, joita heijastellaan intiimin suhdekuvauksen kautta. Gauriloffin tarkka visuaalinen silmä välttää tietoisesti alastomuuden tirkistelevää estetisointia sortumatta samoihin ongelmiin kuin Aku Louhimiehen Levottomat aikoinaan.

Teoksen keskushahmoksi nousee Piki. Kolmekymppinen nainen huokuu ulospäin korosteista itsevarmuutta, mutta kuoren alle kätkeytyy kuitenkin tuskaansa käpertyvä ihmisraunio. Paniikkihäiriöiden lamaannuttamana asuntoonsa lukittautunut nainen turvautuu entisen naisystävänsä (Nelly Kärkkäinen) apuun normaaleja arkiaskareita hoitaessaan. Nuoren ja kokemattoman Jonnan saapuminen kuvioihin antaakin Pikille mahdollisuuden luoda nahkansa uudestaan suhteen vahvana ja varmaotteisena osapuolena. Piki toisintaa tätä dominanttia performanssia sitomisleikkien ja ulkoisen pukeutumisensa kautta, mutta ei kykene kohtaamaan niitä asioita, jotka lopulta estävät häntä tulemasta kokonaiseksi.

Kolmen naisen kautta rakentuva kompleksinen verkosto tekee voimakasta ja eläväistä pohdintaa ihmissuhteiden kivuliaista kysymyksistä. Onko rakkaus lopulta vain kauniimpi sana itsekkäälle tarpeelle? Mitä tehdä, kun toisesta pitäisi kyetä päästämään lopulta irti?

Baby Jane asettuu temaattisesti rikkaalle pohjalle, mutta ei täysin hallitse monimuotoista hahmokuvastoaan. Pikin asettuminen näkyvästi elokuvan keskiöön jättää muut hahmot väistämättä ulkopuolelleen, mikä iskee ristiin varsinkin elokuvan päähenkilön Jonnan kanssa, joka persoonaltaan ja taustoiltaan jää paljon ilmavammaksi. Alkuperäisromaanin kasvotonta minäkertojaa on ilmeisesti koetettu muokata läsnä olevaksi henkilöhahmoksi, mutta näihin vaateisiin käsikirjoitus ei täysin onnistu vastaamaan.

Hahmopaletin heiluvuus on ikävä särö henkilökeskeisen elokuvan sinänsä ansiokkaassa kokonaiskuvassa. Gauriloffin välähdysmäisiä leikkauksia hyödyntävä kuvailmaisu kuplii kokeilevaa raikkautta ja näyttelijätyö vakuuttaa kautta linjan. Erityisesti Maria Ylipää tekee intensiivistä tulkintaa kahden maailman välissä taistelevan Pikin roolissa.

Oksasen romaanin filmatisointi on harkittu, sisällöllisesti rikas ja taiten ohjattu lopputulos, vaikka hahmokuvaston puutteet jättävätkin teokseen jälkensä. Gauriloffin ohjauksellinen ote pitkän fiktion saralla kuitenkin vakuuttaa, vaikka elokuvaa ei suoranaiseksi täysosumaksi voikaan kutsua.