Kesäyö, keskiolutta ja keskustelua
Elokuva ei voi olla huono, jos tarinan aika käsittää pari helteessä viipyilevää kesäpäivää. Tai jos siitä voi haistaa vanhan puutalomiljöön, johon arki ei ehtinyt. Elokuvaa ei voi haukkua, jos sen kuumassa suviyössä ihmiset muistelevat tehtyjä ratkaisuja, haikailevat menetettyä, itkevät ja nauravat.
Nuoruudenaikaiset, nyt keski-ikäistyneet bändikaverukset kokoontuvat pikkukaupunkiin juhlimaan yhden (Miia Lindström) naimisiin menoa. Päivää ennen häitä bändi harjoittelee, katselee kaitafilmejä, juo keskiolutta ja muistelee. Joku on onnensa löytänyt, joku ei myönnä olevansa onneton, joku ei huomaa kuinka lähellä onni odottaa.
Käsikirjoittaja ja ohjaaja Esa Illi voitti Apinajutullaan Risto Jarva -palkinnon ja kotimaisen sarjan erikoispalkinnon Tampereen lyhytelokuvajuhlilla. Eikä syyttä. Kuvakerronta on konstailematonta, pelkistettyä, tarinan annetaan kantaa ja tunnelman syntyä ilman kamera- tai äänikikkailuja.
Näyttelijäkemiaa
Apinajutun tematiikka ei ole maailmoja mullistavan erikoista. On kesäromantiikkaa, nostalgiaa, kaveri-iloittelua ja keski-ikäistymisen aiheuttamaa ahdistusta. Mutta homma toimii. Tämä johtuu todella luontevista näyttelijäsuorituksista. Ville Virtanen, Miia Lindström, Max Bremer ja Niklas Häggblom luovat "vanha jengi koossa taas" -hengen, jonka tuntee katsomossa asti. Esimerkiksi Bremerin näyttelemä Sami, pikkukaupunkiin jäänyt pulska basisti ja Häggblomin tekemä Mutanen, sliipattu naistenmies, ovat herkullisen tragikoomisia hahmoja.
Plussaa tulee myös siitä, että - 56-minuuttista - elokuvaa ei ole lähdetty venyttämään liian pitkäksi. Kaikkia tarinalinjoja ei suljeta tiukasti, mikä sopii kuuman kesähetken odottavaan tunnelmaan. Voi olla, että arvosteluun vaikutti myös elokuvateatterin ulkopuolella kukkiva kevätkesä. Eikä dialogi koko ajan todellakaan mitään omaperäistä ole. Mutta voiko elokuva olla huono, jos siitä aistii ilmapiirin, jonka on itsekin kokenut? Kesäjuhlan valmistelut, vanha suola janottaa, olut maistuu kuumassa yössä, mustasukkaisuutta, rock-nostalgiaa...
Alkukuvana näytetään vielä loistava Maarit Lallin Kovat miehet, jonka takia olisi melkein voinut antaa viidennenkin naaman. Tämä 19-minuuttinen maalaismaskuliinisuuden humoristinen kuvaus kahmi myös Tampereella palkintoja. Eli nähtävänä on kaksi hyvää kotimaista elokuvaa.
Seuraava:
Usko koetuksella
Arvostelu elokuvasta Keeping the Faith / Usko koetuksella.
Edellinen: Minä myös!
Arvostelu elokuvasta Pourquoi pas moi? / Minä myös!.
Tällä viikolla
Uusimmat
- Parthenope – Napolin kauneus ensi-ilta
- Aleksi Mäkelä ja Häjyt 2 haastattelu
- Häjyt 2 ensi-ilta
- The Gorge dvd
- Risto Räppääjä ja kaksoisolento ensi-ilta
- A Complete Unknown ensi-ilta
- Pyhän temppeliviikunan siemen ensi-ilta
- Film-O-Holic supistaa toimintaansa
- Onnen asiamies ensi-ilta
- Isoäidin miljoonat ensi-ilta