Usko koetuksella valkokangas

Elokuva kuin karamelli: pinnalla herkullista maitosuklaata, sisällä venyvää toffeeta. Juuri sellainen on Edward Nortonin ohjaama romanttinen komedia Usko koetuksella. Mielelläänhän elokuvan kauniita ihmisiä katselee, mutta sisältö kyllä tarttuu hampaisiin viimeistään viimeisen puolen tunnin aikana. Katsojan makeannälkä tyyntyisi luultavasti huolimatta pienestä tiivistyksestä.

Klassista kolmiodraamaa on elokuvassa maustettu miesten erikoisilla uravalinnoilla. Ben Stiller esittää juutalaista rabbia, Jakob Schrammia, Edward Norton itse on puolestaan katolinen pappi, Brian Finn. Miesten unelmien kohteena on heidän entinen lapsuudenystävänsä, nykyinen bisnesnainen Anna Reilly (Jenna Elfman). Kun Anna palaa yli kymmenen vuoden tauon jälkeen takaisin New Yorkiin, ei aiemmin kutsumukselleen omistautuneiden miesten maailma ole enää entisensä.

Näyttelijätyö toimii elokuvassa useimmiten nautittavasti. Hahmojen keskinäinen kemia tuntuu pelaavan. Silti dialogi on nokkeluudessaan paikoin itseään toistavaa ja kankeaa. "Keep on smiling" -asenne tekee henkilöistä toisinaan paperinukkemaisia. Suuret tunteet eivät välity katsojalle tarvittavalla intensiteetillä. Erityisesti Edward Nortonin jopa traagiseenkin papinhahmoon olisi toivonut paneuduttavan perusteellisemmin. Pinnallisuus voi tietysti olla toimivakin tyylikeino, mutta vaarana on, että se jättää katsojan kylmäksi - kepeys ei kosketa.

Miesten kutsumus eri uskontokuntien parissa jää sekin vain esittelyn tasolle. Mitään syvempiä sävyjä tai jännitettä henkisten velvollisuuksien ja maalisten viettien välille ei rakenneta. Harmi, sillä aihe voisi olla herkullinen. Nyt kuvio tuntuu toimivan vain tekosyynä juonen etenemiselle. Toinen miehistä ei voi hypätä haluamansa naisen sänkyyn, toinen puolestaan voi, mutta hänen on salattava se suvaitsemattomalta lähipiiriltään.

Elokuva kunnioittaa 1930- ja 40-luvun screwball-komedioiden henkeä. Niissähän oli aikanaan mullistavaa se, että nainen, siinä missä mieskin, saattoi olla koomikko, vieläpä viehättävä sellainen. Räävittömyys ja rakastettavuus tulivat samassa paketissa. Täytyy sanoa, että erityisesti Dharmasta ja Gregistä tuttu Jenna Elfman on varsin räväkkä komedienne. Joskin elokuvassa panoksia on hieman vähennetty ja hahmo on kaikin puolin sliipatumpi. Anna onkin platinanvaaleine poninhäntineen ja kuparinsävyisine rusketuksineen prototyyppi nykyajan unelmanaisesta. Yhtä aikaa sanavalmis ja aerodynaaminen, siinä sivussa perfektionisti ja narsisti, pinta puhdasta teflonia.

Elokuva sijoittuu New Yorkiin ja kaupunki onkin hyvin esillä. Maisemat taustoittavat henkilöitä. Annaa ympäröi lasinen ja teräksinen bisnesmaailma, jossa shampanja virtaa ja laseja kilistellään. Jake ja Brian puolestaan liikkuvat Upper West Sidella, kulmilla, joilla tapaa ihonväriltään ja etniseltä taustaltaan monenlaisia ihmisiä. Elokuvan New York ei ole vain kulissia ja kliseitä, vaan olennainen osa tarinaa ja sen tunnelmaa.

Myös elokuvan musiikki pyrkii ilmentämään etnistä kirjoa. Harmillisen usein se kuitenkin jää sisällyksettömäksi fiilistelyksi. Pätkä bluesia tänne ja vähän lattarirytmejä tuonne. Välillä tuntuu, että maailmanlaajuinen latinobuumi kuuluu elokuvan soundtrackillä liiankin selvästi.

Kokonaisuutena Usko koetuksella on yllättävän televisionomainen. Tilanteet noudattavat sitcomin perinteitä. Pienet, sinänsä herkulliset vitsit seuraavat toisiaan, mutta laaja kaari jää hahmottumatta. Frendit- tai Melroce Place -mielleyhtymiltä ei voi välttyä. Valitettavasti valkokankaalla hauskuus ei välttämättä kasva vaan ennemmin kutistuu. Näppärässä juonessa ja nokkelissa näyttelijöissä ei sittenkään ole sitä imua, joka tekee elokuvasta Kokemuksen. Mutta jos kelpo viihdettä haluaa - niin aamen - ja elokuviin.