Amazing Grace valkokangas

Los Angeles 1972. Kaikkien aikojen merkittävimpiin kuuluva laulaja Aretha Franklin saapuu New Temple Missionary Baptish Churchiin äänittämään gospel-albumiaan Amazing Grace (1972) Southern California Community Choirin kanssa. Tyylikkäästi pukeutunut yleisö sähköistyy, kun tähtistatuksestaan tietoinen vähäpuheinen Aretha alkaa laulaa nuoruutensa kappaleita intohimoisesti. Entisestä elokuvateatterista kirkoksi muutetusta konserttisalista tulee kahden illan ajaksi musiikin ja suurten tunteiden kokemisen tila, joka on aistittavissa läsnäolijoiden ja Arethan kasvoilta.

Konserttia oli paikan päällä taltioimassa uuden Hollywoodin myötä nousussa ollut ohjaaja Sydney Pollack ja Warner Brothersin kuvausryhmä. He olivat selkeästi hieman hukassa kameroidensa kanssa, mikä näkyy kuvakulmien nopeissa vaihteluissa ja tarkennuksen puuttumisena. Klaffejakaan ei käytetty, mikä johti leikkausvaiheessa kuvamateriaalin ja äänensynkronoinnin mahdottomuuteen. Alan Elliott onnistui koostamaan dokumentin vasta nykyteknologian avulla, mitä voi pitää elokuvarestauroinnin merkittävänä saavutuksena.

Voimakasäänisen Arethan tulkintojen hallitsevuudesta huolimatta kuoro ja energisiä välispiikkejä pitävä pastori James Cleveland pääsevät valokeilaan. Useampaan esiintyjään kohdentuva jaetun ruudun kasuaalinen käyttö irtaannuttaa muuten yhtenäisestä taltioinnista.

Gospeliin kuuluva yleisön mukanaolo tunteiden ilmaisun, laulun ja tanssin kautta toteutuu toisen illan vapautuneemmassa ilmapiirissä, vaikkei aivan The Blues Brothersin (1980) kaltaiseen ilotteluun yllytäkään. Luontevan helpolta vaikuttavan esiintymisen taakse dokumentti menee leikkaamalla Arethan ja kuoron pitämiin harjoituksiin sekä kuvauksen tarkentuessa konsertti-iltoina esiintyjien kasvoilla virtaavaan hikeen.

Gospel-musiikin parissa lapsena kasvanut ja sen parissa uransa aloittaneen Arethan tulkitsemat kappaleet tuntuvatkin tähden kotiinpaluulta. Yleisössä on useita hänelle läheisiä henkilöitä, kuten baptistipappi isä C. L. Franklin sekä musiikillinen esikuva Clara Ward, joiden esiintyminen lisää tapahtuman välittömyyden tuntua kameraan aluksi hermostuneesti suhtautuvan yleisön lisäksi. Arethaa ovat saapuneet kuuntelemaan useat aikakauden kuuluisuudet, mikä on osoitus konsertin kulttuurihistoriallisesta merkityksestä jo omana aikanaan.

Amazing Grace muodostuukin katsaukseksi 1970-luvun alun Yhdysvaltojen kulttuuriin, jonka taustalla kansalaisoikeusliikkeen perintö eli yhä vahvana. Konserttitaltiointi on tehty samassa hengessä kuin muut aikakauden amerikkalaiset musiikkidokumentit Woodstock – 3 päivää rauhaa, rakkautta ja musiikkia (1970) ja The Last Waltz (1978). Amazing Grace poikkeaa näistä pienimuotoisuudellaan ja tarttuvan hyvällä tunnelmallaan. Musiikkiin uppoutuminen ja sen kuuntelijoihin samastuminen on yhtä helppoa kuin jos olisi itse paikalla.

Amazing Gracesta tuli kaikkien aikojen myydyin gospel-albumi, mutta dokumentin julkaisu venyi vasta Arethan kuoleman 2018 jälkeen teknologisten vaikeuksien lisäksi useiden oikeusjuttujen takia, joita laulaja itse nosti elokuvaa vastaan. Tähden kuvansa käyttämisen vastahakoisuudesta huolimatta dokumentti on ennen kaikkea kunnianosoitus juuri Arethalle ja hänen musiikilleen, mikä on määritellyt monien ihmisten kokemusten lisäksi amerikkalaista kulttuuria.