Loppumattomat verkot

Pitkän ja polveilevan uran taiteilijana tehnyt japanilainen Yayoi Kusama on niittänyt maailmanlaajuista kunniaa vasta viime vuosikymmenillä. Suomalaiset taiteenystävät ovat saaneet tutustua pilkuista ja ikuisuusverkoistaan kuuluisan taiteilijan töihin Helsingin taidemuseossa vuonna 2017 In Infinity -retrospektiivin merkeissä. Visuaalisesti kekseliään taiteilijan töiden taustalla on kuitenkin pitkä matka kansainvälisiin näyttelyihin, kuten dokumentti Minä, Kusama paljastaa.

Kusama: InfinityHeather Lenzin dokumentissa perinteinen henkilökuva ja taidemaailman kritiikki kietoutuvat toisiinsa erottamattomasti. Minä, Kusaman keskipisteenä toimivat Yayoi Kusaman Yhdysvalloissa viettämät vuodet 1950-luvun lopusta 70-luvun alkuun sekä 90-luvun alussa uuteen nousuun asettunut ura. Dokumentti valottaa taitavasti niitä rakenteellisia esteitä, joita sodan jälkeisessä Yhdysvalloissa taiteilijan uraansa aloittava japanilainen nainen kohtasi.

Taiteilija Georgia O´Keeffen kehotuksesta Yhdysvaltoihin saapunut Yayoi Kusama oli täynnä määrätietoisuutta ja ideoita. Vaikka Kusama oli valmis työskentelemään läpi hierarkkisen taidemaailman, estivät avoimen seksistiset sekä rasistiset rakenteet hänen pääsynsä eteenpäin. Minä, Kusama tuo konkreettisin esimerkein esiin, miten miestaiteilijat varastivat hänen uraauurtavien teosten ideat ja keräsivät kunnian itselleen. Kusamalla ei heidän tavoin ollut samanlaisia yhteyksiä taidemaailman instituutioihin tai rahoitukseen, mikä teki ideavarkauksien vaikutuksista tuhoisia niin rahallisesti kuin henkisestikin.

Kusama: InfinityHenkilökuvan upottaminen taidemaailman kritiikkiin ja aikakauden rakenteiden kuvaamiseen on Minä, Kusama -dokumentin vahvuus. Kusaman uran taustalla vaikuttanut joukko naisgalleristeja ja kuraattoreita kertoo paljon taidepiirien sukupuolittuneesta maailmasta ja Lenz käyttää taidokkaasti konkreettisia esimerkkejä tukemaan kritiikkiään. Dokumentti asettuu osaksi samoja keskusteluja kuin taiteilijapariskunta Ushio ja Noriko Shinoharasta kertova dokumentti Cutie and the Boxer (2013) tai Singaporen elokuvahistorian kadonneesta elokuvasta kertova Sandi Tanin Shirkers (2018).

Heather Lenzin käsissä Kusaman taide ja dokumentin visuaalinen ilme sekoittuvat toisiinsa saumattomasti. Vanhojen sanomalehtikuvien suurennokset muuttavat Yayoi Kusaman osaksi hänen taiteessaan esiintyviä pilkkumeriä ja taidemaailman vaikuttajien haastattelut Kusaman ikuisuusverkkojen edessä toimivat näppäränä metaforana rakenteellisille verkostoille. Elokuva onnistuu myös hienosti nostamaan taideteosten kuvauksessaan esiin niiden värikään ja leikkisän luonteen.

Kusama: InfinityMinä, Kusama on kunnianhimoinen henkilökuva, joka kehystää hienosti taidemaailman supertähdeksi noussutta taiteilijaa kurkistaen samalla iloisen julkisuuskuvan taakse. Se onnistuu tuomaan kankaille Kusaman töiden mukaansatempaavan luonteen sekä taiteilijan itsensä sympaattisen karisman. Lenz argumentoi myös terävästi, miksi Yayoi Kusama tulisi muistaa myös taidehistoriassa instagramystävällisten näyttelyidensä lisäksi uranuurtavista teoksistaan.

* * * *
Arvostelukäytännöt