Päivän polttavia teemoja
Toimittajan sairastumisen johdosta ensimmäinen suunniteltu haastattelu ohjaaja Samuli Valkaman kanssa peruuntui. Onneksi kuitenkin puhelinhaastattelu järjestyi Saattokeikan ensi-illan jälkeiseksi päiväksi. Kahden näennäisesti erilaisen henkilöhahmon tarina sai ohjaajan mukaan innostuneen vastaanoton.
Mistä tämä matka sitten alkoi? Käsikirjoitusta tarjottiin Valkamalle menestyksekkään Ei kiitos (2014) -elokuvan jälkeen. Khadar Ahmedin käsikirjoitus odotti Solar Films-tuotantoyhtiöllä, ja elokuvan tuleva ohjaaja kiinnostui heti – eikä vähiten siksi, että siinä käsitellään päivän polttavia teemoja.
Khadar Ahmedista on tullut Suomessa ensimmäisiä maahanmuuttajataustaisia henkilöitä, joka on ollut merkittävässä taiteellisessa roolissa pitkän fiktioelokuvan tekemisessä. Se on hieno homma.
Saattokeikka ei suinkaan ole Ahmedin ensimmäinen käsikirjoitus. Hän on kirjoittanut esimerkiksi useita lyhytelokuvia, joista osan hän on itse myös ohjannut. Yksi niistä on Me ei vietetä joulua (2014), jonka Valkama muistaa nähneensä ennen Saattokeikkaa, jonka käsikirjoitusta he ryhtyivät yhdessä työstämään eteenpäin.
Projektista
Elokuvan roolituksessa luotetaan uuteen ja vanhaan. Pääosissa nähdään kaksi ääripäätä: Heikki Nousiainen, jonka ura kattaa Jussi-palkinnon lisäksi muun muassa yli 30-vuotisen uran Suomen Kansallisteatterissa, sekä nuori rap-artisti Noah Kin.
Heikki Nousiaisen osalta roolitus meni aika suoraviivaisesti. Meille tuli nopeasti tuottajan kanssa mieleen, että Heikki voisi olla sopiva rooliin. Päätimme kysyä häntä suoraan, soitimme ja annoimme käsikirjoituksen luettavaksi. Katsoimme lähteekö Heikki mukaan, ja hän oli innostunut.
Toisen päähenkilön, nuoren Kamalin rooli oli haastavampi täyttää. Roolitusta edelsi laajat koekuvaukset, jossa käytiin läpi mittava määrä kouluja. Useita hyviä vaihtoehtoja löytyikin, mutta lopulta Valkama muisti Noah Kinin, jonka kutsui mukaan koekuvauksiin.
Hänen musiikkiuransa oli tuttu. Mietin millainen näyttelijä Noah olisi. Oli itsestään selvää, että rooliin täytyy valita amatöörinäyttelijä, koska Suomessa ei ole koulutettuja maahanmuuttajataustaisia näyttelijöitä, jotka olisivat lähelläkään oikeaa ikäryhmää. Noah vakuutti koekuvauksissa ja kemiat Heikin kanssa toimivat todella hyvin.
Aluksi Valkama pohti tarvitseeko näyttelijöitä käsitellä eri tavalla – olihan mukana yksi Suomen kokeneimpia näyttelijöitä sekä muusikko, joka ei ollut näytellyt ennen oikeastaan missään. Ohjaaja kertoo aluksi valinneensakin sanoja hieman erilailla, koska näyttelijät käsittelivät ohjeita omilla tavoillaan. Lopulta Valkama huomasi pääsevänsä toivottuun lopputulokseen lähestymistavasta riippumatta. Hän muistuttaa, että lopputuloksesta lopullisessa vastuussa on kuitenkin ohjaaja.
Ohjaajan tehtävä on pitää lankoja käsissään. Elokuva on ryhmätyötä ja on tärkeää kannustaa kaikkia osallisia tekemään parhaansa. Ohjaajan täytyy yrittää pitää mielessä, millaista elokuvaa ollaan tekemässä ja valita tarjotuista asioista parhaat.
Heijastuksia tähän päivään
Valkaman mukaan uusi draamakomedia on kepeä lähestyminen vakavampiin aiheisiin, kuten ennakkoluuloihin ja rasismiin. Mitä Saattokeikka kertoo Suomesta tänään?
Siinä ei syytetä ketään. Me yritimme mahdollistaa sellaisen ajatuksen, että dialogi, keskustelu, voisi olla yksi mahdollisuus, jotta uskaltaisimme kohdata toisemme ja puhua toisillemme. Tämä on minun ja Khadarin esittämä ratkaisumalli, tai ainakin yksi ajatus tämän elokuvan viestissä.
Toisaalta Valkama muistuttaa, että elokuviin voi mennä myös vain katsomaan kepeää ja viihdyttävää elokuvaa ilman pakottavaa tarvetta miettiä raskaita ajatuksia. Hyvässä tapauksessa Saattokeikka jättää kuitenkin joitakin positiivisia pohdintoja kullekin katsojalle. Onko rivien välistä siis kuultavissa, ettei elokuvasta tarvitse oppia mitään? Valkama naurahtaa.
Minusta ei ole välttämätöntä, että on pakko sanoa elokuvassa olevan tällainen julistus, että näin pitää toimia, mutta samalla meillä tekijöillä on ollut taustalla ajatus kannustaa tällaisiin kohtaamisiin. Asiat näyttäytyvät erilaisina, kun rupeaa tuntemaan toista ihmistä.
Valkama kokee, että viihde tai viihdyttävyys voi olla helppo reitti taiteen luokse. Taiteen tehtävä on tarjota erilaisia ajattelumahdollisuuksia ja uusia näkökantoja aiheisiin, eikä ole niin väliä tuleeko se viihteen vai vakavan kautta. Kuinka Valkama itse kokee suomalaisuuden? Mitä suomalaisuus on?
Jos vastaan tämän elokuvan kautta, niin oma lähtökohtani näihin kahteen hahmoon on se, että meillä on siinä kaksi stadilaista kundia. En yrittänyt lähteä ajattelemaan syvällisesti, miltä tuntuu olla maahanmuuttajataustainen nuori – Kamal on asunut koko ikänsä Helsingissä ja hänen juurensa ovat vain jossakin muualla. Sitten on tämä Veikko, joka on vastaavalla tavalla stadin kundi. Pohjimmiltaan heillä on joitakin eroja, mutta loppujen lopuksi molemmat ovat elokuvan alussa vihaisia ja lopulta huomataankin kuinka lähellä he toisiaan ovatkaan. Suomalaisuus voi olla sitä, ettei ole merkitystä taustalla, mistä tulee.
Lue myös
Seuraava:
Marko Röhr ja Neljä elementtiä
"Tämä elokuva on suunniteltu puhtaasti elokuvateattereihin."
Edellinen: Kyzza Terrazas ja Bayoneta
"Meksikossa elokuvateollisuus on isompi kuin Suomessa. Ajattelemme eri tavalla työprosesseista."