Winter in Wartime kotikatsomo

Sota on raakaa sekä etulinjoilla että kotirintamalla. Erityisen raakaa se oli Euroopassa toisen maailmansodan aikaan, jolloin useat maat joutuivat miehitetyksi. Suomellahan ei tästä onneksi ole kokemusta, kiitos isoisäin puolustustahdon rintamalla ja silloisten päättäjien kyvyn hyödyntää liittolaissuhde Saksaan loppuun asti antamatta aseveljille kuitenkaan liikaa myönnytyksiä. Hollannissa asiat olivat toisin, sillä natsit singahtivat rajan yli niin että heilahti. Alankomaalaiset nostivat käpälät pystyyn viiden päivän jälkeen. Sekä nöyryyttävän nopea tappio että monivuotinen maan miehitys aiheutti kansallisia traumoja.

Näitä traumoja on purettu paljon sekä kirjoissa että elokuvissa. Paul Verhoevenin Black Book eli Zwartboek (2006) käsitteli vainotun juutalaisnaisen kokemuksia miehitetyssä Hollannissa ja kirjailija Jan Terlouwin nuortenkirja Oorlogswinter (1972) puolestaan pureutui siihen, miltä tuntui kasvaa pojasta mieheksi miehitysvuosien aikana, kun natsit könkkäsivät hanhenmarssia kylänraitilla ja edes omiin naapureihin ei voinut aina luottaa, kun kuka tahansa saattoi olla kollaboraattori.

Terlouwin teoksesta on tehty jo 1970-luvulla tv-sarjasovitus mutta valkokankaille tarina päätyi vasta nyt. Elokuva oli kotimaassaan valtaisa menestys sekä kansan että kriitikoiden silmissä. Lippuluukuilla Winter in Wartime pesi supersankarit ja teinivampyyrit, elokuvagaaloissa taas herui palkintoja ja kriitikoiden tunnustuksia.

Elokuvan menestys ei johdu suinkaan mistään kansallisesta kasvojenpesun tarpeesta tai oman maan sotahistorian automaattisesti tuomasta lisäsuosiosta, sillä Winter in Wartime on huomattavan tasokas ja ajatuksia herättävä nuorten draamaelokuva, jossa aikuisten maailman harmaat vyöhykkeet, kyseenalaiset ja vaikeat moraaliset valinnat sekä sodan tyly todellisuus vähitellen avautuvat neljätoistavuotiaalle Michielille (Martijn Lakemeier), joka vihaa natseja mutta suhtautuu miehitykseen ja sotatilanteeseen aluksi lapsenomaisen mustavalkoisesti.

Michiel palvoo salaperäisen oloista seikkailijasetäänsä Beniä (Yorick van Wageningen), jonka hän uskoo olevan vastarintaliikkeen salainen asiamies. Suhde omaan isään on sen sijaan kireämpi, sillä isä on kotikylän pormestari ja yrittää toimia välittäjänä natsihallinnon ja asukkaiden välillä. Kompromisseja vaativa toiminta on entistäkin vaikeampaa, sillä sota lähestyy vähitellen loppuaan ja natsien asenteet heitä vastustaviin kyläläisiin muuttuvat aiempaa jyrkemmiksi.

Eräänä yönä brittilentäjä Jackin (Jamie Campbell Bower) kone putoaa alas ja Michiel päättää sairaanhoitajasisarensa Erican (Melody Klaver) kanssa auttaa haavoittuneen lentäjän turvaan linjojen toiselle puolelle ennen kuin saksalaiset saavat miehen vangittua. Jack on katalyytti, jonka pelkkä olemassaolo laukaisee tulehtuneen tilanteen paikallisväestön ja valloittajien välillä. Myöskään kaikki läheiset eivät ole sitä, mitä he sanovat olevansa, ja Michielin on tehtävä monta katkeraa valintaa sekä kannettava niistä yhtä katkerat ja traagiset seuraukset.

Monipuolinen ja moniulotteinen tarina kertoo ensisijaisesti Michielin näkökulman, mutta taustalla ja pieninä vivahteina avautuvat myös muiden henkilöiden tarinat ja vaikuttimet. Näkökulman pysytteleminen Michielin kokemuksissa saa katsojankin hetkittäin pohtimaan, miten helppoa on lyödä mielipiteet lukkoon väärien olettamusten perusteella ja miten ennakkoluulot voivat ohjata täysin väärille jäljille. Jos naapurin ukko on tyly ja tympeä, niin häntä on helppo pitää kollaboraattorina vaikka tosiasiassa sama mies saattaa henkensä kaupalla suojella vainottuja juutalaislapsia.

Vastaavasti vaikka natsihallinnon sotilaskoneisto on julma, niin yksittäiset saksalaissotilaat eivät ole sen kummempia ihmisiä kuin muutkaan. Elokuvan kohtaus, jossa saksalaissotilas pelastaa paikallisen pojan hukkumasta kuvaa tätä ristiriitaa osuvasti, sillä hengenpelastaja on kuitenkin myös miehittäjä. Sotilasta hämmentää pelastetun osoittama selvä vastenmielisyys ja vaivautuneisuus siitä, että juuri saksalaisen käsi oli auttava käsi.

Pääroolia näyttelevä Martijn Lakemeier tekee erinomaista työtä ja ilmentää kasvoillaan, kehonkielellään ja olemuksellaan erittäin luontevasti sotaoloissa elävää poikaa, joka joutuu pakostakin kasvamaan aikuiseksi ja ottamaan aikuisen vastuun aivan liian varhain. Jamie Campbell Bowerin roolisuoritus kiinnijäämisen pelossa tuskailevana ja kielitaidottomana lentäjänä on myös varsin onnistunut, ja osoittaa Bowerin pystyvän paljon muuhunkin kuin olemaan sivurooleissa Twilighteissa ja Harry Pottereissa.