V/H/S 2 kotikatsomo

Viimevuotinen kauhuantologia V/H/S sai sen verran hyvän vastaanoton, että jatko-osaa alettiin tehdä pikaista vauhtia. Idea pysyi samana, taas kerättiin yhteen found footage -lyhytelokuvia mielenkiintoisilta tekijöiltä. V/H/S 2 sai ensi-iltansa tismalleen vuosi edellisen jälkeen. Ensimmäinen osa ei tehnyt vaikutusta, joten hätäily ei kuulostanut hyvältä.

Antologian etuna on tietysti se, että tekijöitä voi ja kannattaa kierrättää, ja niin on tehtykin. Pikaisella aikataululla ei siis luultavasti ollut elokuvan laatuun minkään valtakunnan merkitystä. Yllätyin silti, miten paljon V/H/S 2 petraa edeltäjäänsä verrattuna ja miten paljon paremmin elokuva toimii nyt kokonaisuutena. V/H/S:ssä iso osa tarinoista oli yksinkertaisesti huonoja, eikä found footagen käyttö tuntunut oleelliselta.

V/H/S 2 on eri maata ja puskee kerrontatavan rajoja eteenpäin. Sen sisältämät neljä tarinaa ovat kaikki omalla tavallaan erinomaisia, rakenteiltaan toimivia ja kerronnaltaan mielikuvituksekkaita. Huonoinkin tarina on iskevämpi kuin V/H/S:n paras, ja V/H/S 2:n paras tarina (Safe Haven) taas mestaritasoa.

Asetelma on toistettu edellisestä osasta. Antologian tarinat on tallennettu videonauhoille, joita kehyskertomuksen hahmot päätyvät katsomaan. Tällä kertaa kaksi yksityisetsivää tunkeutuu kadonneen nuorukaisen taloon ja käy varmuuden vuoksi sieltä löytyvät nauhat läpi. Kehyskertomus vihjailee laajemmasta nauhojen ympärille rakentuvasta mytologiasta, mutta jättää sopivasti mielikuvituksen varaan. Ohjaaja-käsikirjoittaja Simon Barrett käsikirjoitti myös V/H/S:n kehyskertomuksen.

Barrettin lisäksi ainoa myös V/H/S:ssä mukana ollut tekijä on ohjaaja Adam Wingard, jonka Phase I Clinical Trials aloittaa jatko-osan. Siinä mies saa auto-onnettomuudessa menetetyn silmän tilalle testausvaiheessa olevan implantin, joka nauhoittaa kaiken mitä hän näkee. Ja pian hän näkee aivan eri asioita kuin ennen. Tarina on ehtaa scifikauhua Hämärän rajamailla -sarjan hengessä.

Piristävää V/H/S 2:ssa on se, miten siitä on kehyskertomusta lukuun ottamatta pitkälti unohdettu found footageen usein liitetyt säikyttelyt ja kummitusankeilut, ja hyödynnetty kerrontatapaa paljon laajemmalla skaalalla. Scifikauhun lisäksi tarinoista löytyy zombie-elokuvaa, avaruusolioita ja ehtaa saatananpalvontaa, ja kaikissa nimenomaan valittu toteutustapa tekee niistä toimivia. V/H/S 2 on hauska, V/H/S oli raskas. Tämä ei tarkoita sitä, että V/H/S 2 olisi komediaa. Sen sisältämät kauhun kuvaukset vain toimivat paljon paremmin kuin reaktiokykyä mittaavat säikyttelykauhut.

Seuraavaksi tuleva A Ride in the Park on peräisin Eduardo Sánchezilta ja Gregg Halelta, joiden The Blair Witch Project aikoinaan käynnisti koko found footage -trendin. Tarina on yksinkertaista yksinkertaisempi, ja mainiosti toteutettu. Kypäräkameraa käyttävä pyöräilijä joutuu zombin puremaksi. Siitä alkavaa tapahtumaketjua kuvataan luontevasti ja johdonmukaisesti tapahtumapaikalla olevien kameroiden kautta. Episodi on lyhyt mutta sitäkin intensiivisempi ja sisältää myös yllättävän tunnelatauksen lopussa.

Kuten sanottu, antologian paras osa on Gareth Evansin (The Raid) ja Timo Tjahjanton houreinen Safe Haven. Indonesiaan sijoittuvassa tarinassa uutisryhmä yrittää soluttautua paikalliseen kulttiin ja saada selville mitä kultin johtaja puuhailee opetuslapsiensa kanssa. Ainakaan näkemässäni versiossa ei indonesialaista dialogia oltu tekstitetty, mikä teki teki tarinasta puhtaasti visuaalisen kokemuksen.

Evansin The Raid oli teknisesti taidokas toimintaelokuva, ja sama taituruus on läsnä Safe Havenissakin – ei dialogia edes tarvita, jos homma on hanskassa muuten. Episodissa hyödynnetään kultin päämajaa tapahtumapaikkana yhtä tehokkaasti kuin kerrostaloa The Raidissa. Tarina lähtee käyntiin hitaasti, mutta muuttuu vähitellen intensiiviseksi ja kuumeiseksi kokemukseksi maailmanlopun merkeissä.

Safe Havenista on vaikea parantaa, mutta viimeinen episodi toimii onneksi täysin eri rekisterissä. Jason Eisenerin (Hobo With a Shotgun) Slumber Party Alien Abduction on tismalleen nimensä mukainen. Tarinassa viikonlopuksi yksin jääneet sisko ja veli kutsuvat kummatkin omia kavereitaan juhlimaan. Veljen tapauksessa tämä tarkoittaa vesisotaa, hieman vanhemman siskon kohdalla taas erityyppistä juhlintaa. Juhlat päättyvät tietysti huonosti, mutta sitä ennen pelkän sisardynamiikan kuvaaminen tekee episodista mielenkiintoisen. Afterpartyt taas sisältävät koko antologian pelottavimmat hetket lasten näkökulmasta kuvattuna.

V/H/S 3 on väistämättä tulossa. Tuottaja Brad Miska on kertonut haluavansa saada mukaan Brit Marlinin (Another Earth, Sound of My Voice) ja Lena Durhamin (Girls) kaltaisia tekijöitä. Miskan kommentti on kaikin tavoin positiivinen. Sen lisäksi, että naisia ei sarjassa ole vielä nähty, se kertoo antologian puuhamiesten olevan valmiita yrittämään uutta vanhan toistamisen sijasta.