Twilight kotikatsomo

Twilight on vahvasti vanhalta viinalta, karhealta sängeltä ja pölyisistä kaihtimilta, siis 60-luvun mustavalkoiselta film noirilta, haiskahtava dekkarileffa, joka ilmeisten esikuviensa aikakaudella olisi tehokkaasti tylsistyttänyt katsojansa tehottomuudellaan ja turhuudellaan. Robert Bentonin valitettava paluu kultaisen 60-luvun idea-arkulle toistaa kaikki loistavan genren lainalaisuudet viskin polttamasta kertojaäänestä hiljaisuudessa käytäviin keskusteluihin tappajista ja tapetuista. Erinomaisista soppa-aineksista - perinteestä plus vakuuttavasta näyttelijäkaartista - ei kuitenkaan ole suurtakaan apua, kun paletin pomo ei saa edes keitoksensa keittovettä kiehumaan. Ateria jää pahasti raa’aksi... kaikin puolin.

Twilightin juoni ei lupaa suuria käänteitä yksinkertaisuudessaan: nuoruudessa on rakkauden ja rikkauden nimeen tultu tehtyä jotakin, mikä ei kestä päivänvaloa. Haudatut ruumiit ja kaappia kolistelevat luurangot on kaivettu esiin ja ehtoopuolta käyvä ex-yksityisetsivä joutuu setvimään ja peittelemään henkensä uhalla ökyrikkaan pariskunnan menneisyyden syntejä. Rautalangasta kehrätty juoni vesittyy edelleen kun elokuvan suureksi, filosofisoinnille pitkät antavaksi kysymykseksi nousee: menettikö sankari mahdollisuuden saada jälkipolvea edellisen etelänreissun harhalaukaukseen. Mitä voikaan odottaa elokuvalta, joka keskittyy pohtimaan, mitä sankarilla on jalkojensa välissä? Paul Newmanin, Gene Hackmanin ja Susan Sarandonin sotkeutumista sillisalaattiin voi pitää pienenä ihmeenä!

Bentonin puristuksen suurimmat helmasyntit ovat kuitenkin sen autenttinen tylsyys sekä juonen ja hahmojen suoranainen käsittämättömyys. Twilight etenee verkkaasti, mutta toisin kuin esikuvansa, sen ei onnistu naulita katsojaa tarinaan. Pikapikaa kauko-ohjaimen pikakelausnamikka saakin toteuttaa tärkeää tehtäväänsä. Ainoa syy miksi katson Twilightin vuokraamisen tai ylipäätään katsomisen arvoiseksi (senkin teen pitkin hampain) on tarinan salapoliisin erikoinen tapa ratkoa mysteeriä. Hän seuraa olemattomia johtolankoja, tekee turhaa työtä ja vetää johtopäätöksiä hatusta - päätyen lopulta murhaajaan, jonka katsoja saattoi arvata jo kyseisen hahmon ensiesittelyssä. Elokuvasta jää multainen maku, tämä luuranko olisi saanut jäädä lukkojen taakse.

ks. ensi-ilta