Sodan oppitunnit kotikatsomo

Yhdysvaltain entinen puolustusministeri Robert McNamara on vanhoilla päivillään alkanut tehdä tiliä menneisyytensä kanssa. Vuonna 1995 ilmestynyt muistelmateos In Retrospect analysoi ja pyrki selittämään virhearvioita, joita John Kennedyn ja Lyndon Johnsonin hallitukset tekivät – McNamaran aktiivisella kontribuutiolla – sitouttaessaan ja laajentaessaan Yhdysvaltain osallistumista Vietnamin konfliktiin 1960-luvulla. Muistelmateoksen ikään kuin audiovisuaalinen jatko-osa on viime vuoden parhaana dokumenttielokuvana syystä Oscarilla palkittu Sodan oppitunnit, joka koostuu McNamaran yhdestätoista kokemuksen ja kantapään kautta opitusta periaatteesta. In Retrospect -teoksen sävy oli anteeksipyytävä ("we were wrong terribly wrong"), Sodan oppituntien ei niinkään. McNamara on jatkanut moraalikampanjaansa sittemminkin, viimeksi aiemmin tässä kuussa, kun hän läksytti YK:ssa Bushin hallintoa moraalittomasta ydinasepolitiikasta.

McNamaran edelleen leikkaavan pääkopan analyysit ovat erittäin mielenkiintoisia, onhan hän käytännössä ainoa Kennedyn ja Johnsonin hallintojen korkea virkamies, joka on edelleen elossa "vastaamassa teoistaan", lukuun ottamatta puheenkirjoittaja Theodore Sorensenia, jonka rooli oli poliittisesti vähäpätöisempi. McNamaran pikanteilla numerodetaljeilla viljellyt kommentit ovat teräviä, osin hänen 1960-luvun tyyliinsä arroganttejakin, ja McNamara näyttää jopa ohjaavan elokuvaa ilmoittaen itse, mitä hän haluaa seuraavaksi kertoa, ikään kuin hänen päänsä sisällä olisi jo valmis dispositio elokuvan rungoksi.

Varmastikaan (toivottavasti!) näin ei ole, sillä ohjaaja Errol Morris on tehnyt mitä hienoimman, dokumenttielokuvan ehdottomaan aateliin kuuluvan teoksen, jossa huolellinen tutkimustyö filmiarkistoihin ja uutispätkien digitaalinen entisöinti luovat, samoin kuin säännölliset leikkaukset McNamaran kurttuiseen 85-vuotiseen olemukseen, katsojalle hienon katsauksen aikaan, josta hän ei juurikaan tiedä. 1960-luku jatkuvine maailmanpoliittisine kriiseineen oli sitä aikaa, joka on valmistanut meidät 2000-luvun ihmiset suhteelliseen välinpitämättömyyteen ja kyynisyyteen, kun seuraamme iltauutisia.

McNamaran monologit sisältävät arvokasta ja sittemmin tarkistettua tietoa Vietnamin sodan ja Kuuban ohjuskriisin tiimoilta. Esimerkiksi Castro oli halunnut Hrustsevin laukaisevan maassaan sijainneet keskimatkan ydinohjukset kohti Yhdysvaltoja kriisin lopulla, jos Yhdysvallat olisi hyökännyt. Valveutuneen katsojan onkin syytä tutustua tarkasti dvd-julkaisun ekstroissa mukana oleviin poisleikattuihin kohtauksiin, jotka hienosti syventävät varsinaisen elokuvan tarjoamaa viitekehystä.

Poistetut otokset ovat hyödyllisiä siinäkin mielessä, että niitä vasten voi helposti vertailla McNamaran toisinaan ristiriitaisia lausuntoja. Hän esimerkiksi kehuu Castroa rationaaliseksi mieheksi, mutta toteaa heti perään, ja uudelleen myös ekstroissa, että tämä olisi mielellään laukaissut ohjukset USA:han ja samalla aiheuttaneen maalleen täydellisen ja kompromissittoman täystuhon. Tämän lisäksi lisukkeiden joukossa on mukana kaikkien aikojen kuuluisin poliittinen televisiomainos, jonka Johnsonin vaalikampanja teki mielestään sotahullua Barry Goldwateria vastaan ennen vuoden 1964 presidentinvaaleja. Tässähän pieni tyttö aurinkoisella kedolla laskee terälehtiä ja laskenta loppuu ydinpommin räjähdykseen. Näitä ei enää tehdä.

Sodan oppitunnit on objektiivinen ja jälkiviisaudelta välttyvä dokumentti Yhdysvaltain historian ristiriitaisimmasta ajasta. Michael Mooren olisi syytä ottaa vakavaa oppia – tai sitten lakata kutsumasta tuotoksiaan "dokumenteiksi".