Kolonialismin tuulahdus
Historian murroskohdille on usein valkokankaalla annettu kasvot yksittäisten ihmisten ja heidän tunteidensa välityksellä. David Leanin Matka Intiaan (1984) näki suuremman yhteiskunnallisen kokonaisuuden elokuvan hahmojen henkilökohtaisten tapahtumien heijastamana. Se esitteli englantilaisen kolonialismin murtumista Intiassa. Régis Wargnierin ohjaama Indokiina kertoo puolestaan ranskan siirtomaavallan vaiheista nykyisen Vietnamin alueella. Indokiina on historian varjostama suurieleinen rakkaustarina Tuulen viemää -hengessä.
Indokiina on eeppinen kertomus 1930-luvun Ranskan vallanalaisesta Indokiinasta, jossa uudet tuulet ovat puhaltamassa kumoon kuihtuvaa kolonialismia. Plantaasin omistaja Eliane Devries (Cathrine Deneuve) elää vielä vauraasti adoptiotyttärensä, indokiinalaisen Camillen (Linh Dan Pham) kanssa. He rakastuvat samaan mieheen, ranskalaiseen upseeriin Jean-Baptistiin (Vincent Perez). Tämän seurauksena naisten harmoninen yhteiselo rikkoutuu ja Indokiinassa tuivertavat muutokset jättävät jälkensä myös heidän kohtaloonsa. Tarinan kertojana toimii Eliane, joka kuvailee traagisen rakkauden vaiheita 30-luvulta aina elokuvan nykyhetkeen, vuoteen 1954 saakka.
Elianessa ruumiillistuu ranskalaisten suhtautuminen siirtomaatansa kohtaan: hän on ankaran holhoava, mutta äidillinen. Maan itsenäistymiskehityksen myötä Camille taas nousee uuden Vietnamin symboliksi. Ranskalaisten ristiriitaiset tunteet risteytyvät Jean-Baptistin hahmossa. Elokuvan historiallisuus ja poliittisuus jäävät kuitenkin melodramaattisen ja äitelän rakkaustarinan puhurin alle.
Indokiina tavoittelee eleganttia dekadenssia kuvaillessaan Ranskan viimeisiä vaiheita, rinnastaen ne Elianen oopiumluolissa kokemaan raukeuteen. Aistikkuus kääntyy kuitenkin katsojan kohdalla turtuneisuudeksi, elokuvan ottaessa itsensä liian vakavasti. Indokiina vaikuttaa liian harkitulta ja sieluttomalta. Mutta ehkä tämän takia se voittikin parhaan ulkomaalaisen elokuvan Oscarin vuonna 1992.
Indokiina tarjoilee visuaalisia aisteja hyväileviä postikorttimaisemia, jotka eivät vie juonta juurikaan eteenpäin. Toistuvat leikkaukset näteistä lahdenpoukamista, vuorista ja vesistöistä dramatisoidun musiikin säestyksellä alkavat pian kyllästyttää kyynistä katsojaa. Indokiinan tarkoituksena tuskin on toimia matkailumainoksena. Elokuva onkin pitkä kuin kolonialismin jälki ja lopputulos oopiumin puuduttama.
Seuraava:
Sodan oppitunnit
Arvostelu elokuvasta Fog of War, The / Sodan oppitunnit.
Edellinen: Bila jednom jedna zemlja
Arvostelu elokuvasta Underground / Bila jednom jedna zemlja.