Verkkaan kiihtyvä vankilakapina korealaisittain

Ki-taekin (Song Kang-ho) nelihenkinen perhe asuu rähjäisessä osassa Soulia. Päivänvaloa saadaan katonrajassa sijaitsevista ikkunoista, joiden vieressä humaltunut kansanosa käy raottamassa sepalustaan. Vaatteisiin pinttyy kellarin haju, ja sadekaudella vesi juoksee alas Soulin mäkiä maan alapuolelle pakotettujen asuntoihin.

ParasitesOnni tuntuu kääntyvän, kun perheen poika Ki-woo (Choi Woo-shik) pääsee lapsuuden ystävänsä avustuksella vauraan Parkin perheen tyttären Da-Hyen (Jung Ziso ) kotiopettajaksi. Perhe tarttuu edessä häilyvään oljenkorteen, joka lupailee mahdollisuutta nostaa pää takaisin veden pinnalle.

Enempää Parasiten (2019) juonesta ei, ohjaaja Bong Joon-honkin pyynnöstä, voi kertoa. Eikä ole syytäkään, sillä elokuvan ennustamattomista käänteistä nauttiminen on yksi sen viehättävyyttä.

ParasitesSen verran voi kuitenkin paljastaa, että Parasite iskee napakalla purentaotteella kiinni yhteiskunnalliseen eriarvoistumiseen ja nykyisen talousjärjestelmän sanattomaan kritiikkiin.

Yhteiskunnallisen eriarvoistumisen teemat eivät ole korealaisohjaajalle vieraita. Ranskalaissarjakuvaan perustuva Snowpiercer (2013) on Bongin edellinen Suomessa teatterilevityksessä nähty elokuva. Siinä ja Parasitessa on paljon tuttuja elementtejä.

ParasitesSiinä missä Snowpiercer käsittelee dystopisessa tulevaisuudessa tapahtuvaan luokkataisteluun rautalangasta vääntämällä, Parasite tekee sen hienovaraisemmin. Se vinkkaa silmää myös Trivial Pursuit -muistin omaavien elokuvakatsojien suuntaan. Parkin perheen talon arkkitehdiksi mainitaan (kuvitteellinen) Namgoong, Snowpiercerissa halki ikiroudan kiitävän junan ovien suunnittelija on Namgoong Minsoo, jota näyttelee – kuka muukaan kuin Parasiten isähahmoa näyttelevä Song Kang-ho.

Arvaamattoman juonenkulun ja hienosti kuvatun yhteiskunnallisen eriarvoistumisen ja luokkakamppailun lisäksi Parasite leikittelee visuaalisilla kerroksilla ja kuvakulmilla.

ParasitesParkin perheen skandinaavisuutta henkivä edustuskoti on yhteiskunta pienoiskoossa. Olohuoneesta avautuu vehreä näkymä suojaisaa satamaa henkivään pihapiiriin ylhäällä tavallisen kansan yläpuolella ja heiltä piilossa. Oivaltavat kuvakulmat kertovat viipyillen oman tarinansa. Vaikka konteksti on vahvasti korealainen ja osa kulttuurisista viitteistä menee todennäköisesti suomalaiselta katsojalta ohi, on kehityskulku ja ajankuva tuttu joka puolella maailmaa.

Parasite asettuu samaan kaanoniin brittiohjaaja Ken Loachin Kiitos tilauksestasi ja japanilaisohjaaja Hirokatsu Kore-Edan Shopliftersin kanssa. Se tarkastelee terävästi vapaan ja vauraan yhteiskunnan lumekuvan vangeiksi jääneiden selviytymiskamppailua.

ParasitesMutta Parasiten hienous on siinä, että se tarjoaa ainakin pienen mahdollisuuden useampiin ja vivahteikkaampiin tulkintoihin kuin monen muun yhteiskunnallisesti kantaaottavan ohjaajan tuotanto. Ei ole puhtaasti hyviä eikä pahoja ihmisiä: se kuka on hyötyjä ja kuka loinen, riippuu täysin katsantokannasta. Voittaja on järjestelmä, jonka armoilla me kaikki olemme.

Parasitea on vaikea kategorisoida, sillä se liikkuu suvereenisti niin mustan komedian kuin trillerin välillä, ja tekee sen sujuvasti. Loppupään juonikaaren paketoiva kohtaus käväisee ylikierrosten rajalla mutta onnistuu pitämään pakan kasassa. Pienen pienistä, pääasiallisesti katsojan silmissä olevista kauneusvirheistään huolimatta Parasite on tasapainoinen kokonaisuus, jolla on tärkeä sanoma. Vaikka aihe on vakava, elokuva soljuu valtavirtaelokuvan tavoin. Siksi sille uskaltaa ennustaa myös kohtuullista menestystä suomalaisen elokuvakansan parissa.

Parasite on ohjaaja Bong Joon-hon mestarillinen taidonnäyte ja ehdottomasti yksi vuoden 2020 "pakko nähdä" -elokuvista.

* * * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 4,4 / 5 henkilöä