Kasvua kohti omaelämäkertaa

Joka on aikaisemmin nähnyt Emily Watsonin elokuvissa Breaking the Waves ja Hilary ja Jackie ja alkaa katsoa Alan Parkerin elokuvaa Angela’s Ashes, saattaa heti ensimmäisessä kohtauksessa asettaa itselleen vääriä ennakko-odotuksia tarinan jatkosta. Nimittäin jälleen kerran Emily Watson riutuu ja voi pahoin. Tällä kertaa hän esittää perheenäiti Angela McCourtia, joka on yhtäkkisesti menettänyt yhden lapsistaan. Samassa kohtauksessa tehdään kuitenkin selväksi, että kyse on enemmästä kuin yhden ihmisen kärsimyksestä: köyhästä perheestä ja erityisesti yhdestä sen lapsista.

Kuusihenkinen perhe palaa kuolemantapauksen sysäämänä Amerikasta synnyinseuduilleen Irlantiin, jonka röhjäkortteleihin elokuvan tapahtumat keskittyvät perheen vanhimman pojan Frankin kokemana. Köyhän lapsuuden ja nuoruuden keskeltä löytyy koettavaa: tukalia asuinolosuhteita, koulukiusaamista, jokapäiväistä katolisuutta, valkokankaan James Cagney, seksuaalisuutta jne. Perheen sympaattinen isä (Robert Carlyle) kertoo aamuisin tarinoita, lähtee sitten etsimään töitä ja palaa yöllä kännissä kotiin. Äiti on surullinen. Frankin kirjoittamisen lahjat huomataan.

© 1999 Paramount Pictures and Polygram Holding Inc.Köyhyyden atmosfääristä löytyy koskettavia henkilöitä, hartaita hetkiä ja sievistelevää ulkokultaisuutta. Irlantilaisuudeksi sopivia luonteenpiirteitä - sitkeyttä, maanläheisyyttä, rehvakkuutta, välittömyyttä, musikaalisuutta - yritetään olla liioittelematta ja jopa vältellään; etsiskellen niiden tilalle jotain yleispätevää. Tuloksena on elokuva, josta löytyy väkinäinen sielu, mutta muutama kaunis kohtaus. Angela’s Ashes on selkeä keskitien elokuva. Varovaista ja välineellistä arvostelua löytyy kahdelle kehityssuunnalle - uskonnolle ja juopottelulle.

Miksi aurinko paistaa?

Kovien olojen kasvutarinoilla on tapana tuoda opettavaisesti esille se, mihin asemaan henkilö on kasvettuaan päässyt. Amerikkalaisen unelman elämäntarinat perustuvat poikkeuksetta nousukkuuteen, pienestä on kasvettava vähintäänkin suurta. Vanhasta kadunlakaisijastakin leivotaan tarina, jos häneltä joku jodiefoster löytää erinomaisia lahjoja, kuten käsittämätöntä empatiakykyä tai parantavia voimia.

Angela’s Ashesin lopussa nuoreksi mieheksi kasvanut Frank katuu syntejään. Hän käy läpi oikeastaan kaiken sen, minkä elokuva on siihen asti todentanut, turvautuen myös muiden synteihin. Sen jälkeen hän suorittaa unelmansa palaamalla sinne, mistä elokuvan alussa lähti, eli Amerikkaan. Hänen tulevaisuutensa jää kaikin tavoin avoimeksi - tiedämme vain sen, että köyhissä oloissa tämä kaveri vietti lapsuutensa. Tuleeko hänestä tunnustettu kirjailija vai isänsä kaltainen sympaattinen alkoholisti, jää toissijaiseksi ja hyvä niin. Elokuvan värinyansseissa aurinko paistaa Vapaudenpatsaalle, Irlannissa on taas ikuisesti harmaata. Aurinko voi tarkoittaa myös "pelkkää unelmaa", harmaus todellisuutta.

Todellisuudestahan voimme lukea, että Frank McCourt jäi Amerikkaan ja kirjoitti siellä Irlannin vuosistaan muistelmat nimeltä Angela’s Ashes. Siitä tuli bestseller. Sen takia kirjasta on tehty tämä filmatisointi. Frankin elokuvallisia lapsuusmuistoja selittelee hänen kokeneempi minänsä, ts. tuikituntematon kertojanääni, joka äänenpainollaan korostaa kaikentietävyyttään sekä itsestään että oloista 1930- ja 40-luvun Irlannissa.

ks. ensi-ilta

* * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo:3 /4 henkilöä