Rust kotikatsomo

Joel Souzan ohjaama ja Alec Baldwinin tähdittämä lännenelokuva Rust (2024) nousi otsikoihin kuvausten aikana tapahtuneen ampumaonnettomuuden myötä. Päätähden oikealla luodilla ladatun rekvisiitta-aseen laukeaminen tappoi kuvaajana toimineen Halyna Hutchinsin. Oikeudessakin käsitelty tapaus herätti keskustelua alan turvallisuustoimista sekä loi elokuvan ympärille tragedian ilmapiirin, jolta ei voi sitä katsoessa välttyä. Maineestaan huolimatta kyseessä on genrensä elementit suvereenisti hallitsema laadukas teos, joka olisi ansainnut Suomessakin paikkansa valkokankaalla.

Wyomingin territorio vuonna 1882. Vanhempiensa kuoltua Lucas Hollister (Patrick Scott McDermott) joutuu pitämään huolta pikkuveljestään Jacobista (Easton Malcolm) sekä perheen maatilasta. Kahnaus paikallisen karjatilallisen kanssa päättyy epäonnisesti ja Lucas tuomitaan hirsipuuhun. Pelastus saapuu poissaolleen isoisän ja pahamaineisen lainsuojattoman Harland Rustin (Baldwin) hahmossa. Hiljalleen lähentyvä parivaljakko aloittaa pakomatkan kohti Meksikon rajaa. Heidän kintereillään on traumatisoitunut sheriffi (Josh Hopkins) sekä uskonnollinen palkkionmetsästäjä (Travis Fimmel).

Rust ottaa aikansa käynnistyä taustoittaessaan maailmansa ja sen keskeiset pelurit. Juonen päästessä vihdoin kiinni takaa-ajoon jännitys tiivistyy toimivaksi. Lännenelokuvien joukossa elokuva asettuu Kova kuin kivi (True Grit, 1969/2010) elokuvien hengenheimolaiseksi kokeneen pyssysankarin ottaessa nuoren päähenkilön siipiensä suojaan matkalla erämaan halki kohti katharttista loppusulkeumaa.

Genrensä perinteiden mukaisesti miehisessä, lukuun ottamatta aina varmaotteista Frances Fisheriä, elokuvassa Souza onnistuu hyvin luomaan kaikista päähenkilöistään kokonaisia hahmoja toiveineen ja rajoitteineen. Lakonisen tunnelman vastapainona toimii Lucasin ja Rustin hiljalleen lämpenevä suhde, jossa läheisiään menettäneet ja yhteiskunnan hylkäämät yksilöt oppivat ymmärtämään ja arvostamaan toisiaan.

Elokuvan melankolinen tunnelma tiivistyy Baldwin ja Hopkinsin ympärille heidän tuodessaan entisen elämänsä traumoja kantaviin hahmoihinsa iän ja kokemuksen painoarvoa. Lain eripuolilla toimivat Rust ja sheriffi vertautuvat toisiinsa moraaliltaan oikeudenmukaisina, mutta toimissaan epätäydellisinä hahmoina. Uuden aksentin löytänyt Fimmel vakuuttaa myös, eikä hänestä tehdä vain suoraviivaista antagonistia vaan menneisyytensä painama ja halujensa ohjailema palkkionmetsästäjä.

McDermott suoriutuu konkareiden rinnalla kiitettävästi ollen Lucasina katsojan elokuvaan kiinnittävä tekijä sekä lapsuuden viattomuuden ruumiillistuma. Genren peruskauraan kuuluvalle väkivaltaisen mieskuvan käsittelylle saadaan vertailukohta miehistä hoivaamassa läheisiään kuten Lucas huolehtimassa veljestään.

Useat tulitaistelut, joissa aseet laukeavat herkästi ja osoittavat usein kohti kameraa muistuttavat kylmäävällä tavalla Hutchinsin kohtalosta sekä saavat myös pohtimaan Yhdysvaltojen perimään kirjatun aseenkanto-oikeuden seurauksia. Tästä huolimatta toimintakohtaukset ovat kuvalliselta anniltaan rikkaita ja brutaaliuudessaan vakuuttavia.

Kuvakerronta vaihtelee visuaalisesti eeppisen ja henkilökohtaisen välillä, jossa Montanan ja New Mexicon erämaamaisemien keskellä liikkuvat hahmot ovat luonnonelementtien armoilla. Hienosta kuvauksesta on kiittäminen Hutchinsin lisäksi tämän työtä jatkanutta Bianca Clinea. Myös tuotantosuunnittelu luo Yhdysvaltojen sisällissodan jälkeisen riutuneen ilmapiirin, joka ei tiivisty ainoastaan lännenkaupunkilavasteisiin.

Postmodernien lännenelokuvien joukossa Rust ei ole pöhöttynyt muinaisjäänne kuten Kevin Costnerin Horizon: An American Saga – Chapter 1 (2024) vaan ennemmin tehokas muistutus lajityypin parhaista päivistä Potsy Poncirolin Old Henryn (2021) tapaan. Kuudestilaukeavan varmuudella tarinallisesti ja visuaalisesti toimivan Rustin olemassaolo on myös pelottava muistutus Yhdysvaltojen asekulttuurin varjopuolista. Elokuva on omistettu Halyna Hutchinsin muistolle.