Prizefighter: The Life of Jem Belcher kotikatsomo

Nyrkkeily lukeutuu urheilulajeihin, joista on tehty eniten elokuvia. Tarina on useimmiten jokseenkin sama: heikoista oloista tuleva altavastaaja raivaan tiensä kehän sankariksi. Nyrkkeily on laji, missä tällainen tuhkimotarina on todellisuudessakin mahdollinen, ja monesta tositarinasta onkin ammennettu elokuvaksi.

Valtaosa viime vuosikymmenten nyrkkeilyelokuvista on seurannut Sylvester Stallonen Rockyn (1976) viitoittamia polkuja. Kokonaan oman lukunsa historiaan on kirjoittanut Martin Scorsesen Kuin raivo härkä (1980), joka edustaa aivan eri sarjaa Rockyn kaltaisiin nyrkkeilyelokuviin verrattuna.

Nyrkkeilyelokuvien mestaruussarja onkin asetettu sellaiselle tasolle, jolle on vaikea nykypäivänä yltää ilman todellista uutta ja yllättävää koukkua. Brittiläisessä Prizefighterissa tähän on pieni mahdollisuus epookin myötä. Brittielokuva tunnetaan laadukkaista epookeistaan eikä Prizefighterissakaan ole kummemmin moitittavaa ylöspanon suhteen, joskaan mistään erityisen näyttävästä elokuvasta ei ole kyse. Tarinassa ei ole kuitenkaan mitään, mikä erottaisi sen edeltäjistään, vaikka sinänsä kiinnostavaan ja vähemmän tunnettuun tositarinaan perustuukin.

Prizefighter kertoo nopeana ja liikkuvana nyrkkeilijänä tunnetuksi tulleesta Jem Belcheristä (1781–1811), joka jo 19-vuotiaana nousi Englannin mestariksi. Elokuvassa Belcheria esittää käsikirjoittajanakin toiminut Matt Hookings. Isoisältään Jack Slackilta (Russell Crowe) nyrkkeilyintonsa ammentanut nuorukainen alkaa äitinsä (Jodhi May) vastusteluista huolimatta nyrkkeillä. Osaavan valmentajan (Ray Winstone) avustuksella nuorukainen pääsee Lontoon isoihin otteluihin ja seurapiireihin.

Nyrkkeilyn ohella tarina on rakennettu pojan, äidin ja isoisän kipuilevan suhteen varaan. Anti jää henkilötarinoiden osalta laihaksi eikä aikakauden yhteiskunnallisista oloista ja luokkajaostakaan saada paljoa irti. Belcherin tarinasta ja nyrkkeilyurasta käydään läpi olennaiset asiat ilman kummoistakaan syventymistä siihen, millainen Belcher on ihmisenä mahdollisesti ollut.

Jotain elokuvan luoman henkilökuvan mitäänsanomattomuudesta kertoo, että Crowen esittämä isoisä Jack jää elokuvasta päällimmäisenä mieleen, vaikka rooli elokuvan mitassa jää varsin lyhyeksi. Elokuvan markkinoinnissakin on näkyvimmin turvauduttu juuri Crowen nimeen ja karismaan, vaikka mies pelkässä sivuroolissa onkin.

Tarkastelee Prizefighteria oikeastaan mistä näkökulmasta tahansa, lopputulemana on tavanomaisuus, niin nyrkkeilyelokuvana, epookkina kuin henkilökuvana. Tämä on sääli, sillä yli 200 vuotta vanhassa tarinassa olisi ollut jo historiallisen ulottuvuutensa myötä tavanomaista enemmän mielenkiintoa, jonka potentiaali jää nyt koko lailla lunastamatta.