Joshua (Tim Roth) on ammattitappaja, joka hoitelee keikkansa ilman tunteita ja omaatuntoa. Hän on tappamisen työläinen, mutta seuraava keikka ei ole hänelle kovinkaan mieluinen. Joshua joutuu palaamaan kotikonnuilleen New Yorkin Brooklynin venäläisten emigranttien alueelle, jossa paikallinen mafiapomo on luvannut hänen päästään palkkion. Työ on kuitenkin tehtävä. Tappokeikkaansa hoitaessaan Joshua ottaa myös yhteyttä perheeseensä ja entiseen tyttöystäväänsä. Joshuan pikkuveli on isoaveljeä ihannoiva itseään etsivä teinipoika, äiti kuolemansairas ja isä ankara mies, joka edelleen kieltää tunnustamasta vanhinta poikaansa. Asetelmat kotiinpaluulle eivät ole kaksiset ja lopussa veri tahraa etenkin viattomat.

Little Odessa / Pikku Odessa - © 1994 Fine Line FeaturesPikku Odessa on James Grayn vain 25-vuotiaana ohjaama debyytti, joka on 1990-luvun amerikkalainen klassikko. Valmistuessaan tarantinolaisuuden vanavedessä Pikku Odessa alkoi nauttia jonkinmoista kulttimainetta, vaikka yhtäläisyydet Tarantinon elokuviin ovat olemattomat lukuun ottamatta herra Tim Rothia. Populaarikulttuurista ammennettu ironisuus paistaa poissaolollaan - Pikku Odessa on murhenäytelmä. Musta huumori, hauskat veriset yksityiskohdat, epäolennainen läpänheitto ja kompleksinen kerronta eivät ole tämän elokuvan tavaramerkkejä. Kurjuus ja tulevan onnettomuuden vääjäämättömyys kuvataan sellaisella pieteetillä, että selkäpiitä karmii. Pikku Odessan maailmankuva niputtaa hurjimmatkin digitaalipelleilyt muitta mutkitta pelkäksi mammonamaakareitten purkkaviihteeksi näyttäen myös yhden julmimmista koskaan kuvatusta teloituksesta.

Harvoin enää nykyelokuvassa näkee, miten ankea, harmaa ympäristö luontuu käsin koskettavalla tavalla elokuvan henkilöihin, heidän tunteisiinsa, toiveisiinsa ja ajatuksiinsa - miten kohtalo sanelee elämän oravanpyörän kulkua ja miten viattomat ihmiset joutuvat murhenäytelmän kärsijöiksi. Pikku Odessan vaikutteet löytyvät amerikkalaisesta B-elokuvasta ja eurooppalaisesta elokuvasta. Lakoninen kerronta yhdistyy itä-eurooppalaiseen, viipyilevään, ankaraan tunnelmien ja tapahtumien rakenteluun sekä sosiaalisesti syvätarkkaan näkemykseen ihmisistä suljetussa yhteisössä. Surumielinen, slaavilainen jäyhyys kaikuu ankeitten betonikortteleiden jäisissä nurkissa.

Kerronnan pääpaino kallistuu rikkinäisten ihmissuhteiden kuvaukseen. Joshuan ja pikkuveli Reubenin (Edward Furlong) suhde on elokuvahistorian koskettavimpia veljestarinoita. Välillä katsoja elättelee jopa toiveita siitä, että toivo elää, mutta pientä pilkistystä enemmän sitä ei suoda. Elämä on kuin Reubenin jatkuva sotkeminen polkupyörällään: liike on kova, mutta poispääsyä ei ole. Mielenkiintoista on myös se, miten Edward Furlongista on tullut eräänlainen Amerikkalainen Pikkuveli. Toistihan hän isoveljeä ihailevan roolinsa Edward Nortonin kantapäillä elokuvassa American History X (1998).

On vaikea miettiä mitään sellaista, mitä Pikku Odessassa olisi voinut tehdä toisin. Se on aidosti mieltä kirveltävä katsomiskokemus, joka kaikesta synkkyydestään huolimatta tuntuu vapauttavalta, kun sitä peilaa jonninjoutavan nykyviihteen yhdentekevän ilotulituksen häviävään savuun. Pikku Odessa on elokuva, joka jättää jälkensä ja painaa takaraivossa vielä pitkään. Toivoa sopii, että James Grayn uusin elokuva The Yards (2000) tuottaa samanlaisen elämyksen.

* * * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo:3,5 /2 henkilöä