Piercing kotikatsomo

Sarjamurhaajia kuvataan elokuvissa usein kammottavina hirviöinä, mutta myös samastuttavina kokeilijoina ja jopa ”taiteen toteuttajina”. Epäilemättä meistä usea onkin pohtinut, kuinka tehdä täydellinen murha, joten väkivaltaisten impulssien käsitteleminen fiktion keinoin on epäilemättä monessa mielessä jopa terapeuttista.

Piercing kertoo tavallisen tylsästä nuoresta perheenisästä (Christopher Abbott), joka jostain syystä vain on päättänyt tehdä murhan. Kohteen on oltava prostituoitu ja hänet on houkuteltava hotellihuoneeseen ja murhattava jääpiikillä. Jännittynyt mies harjoittelee aikansa ja lopulta hankkii itselleen prostituoidun (Mia Wasikowska) muka SM-leikkejä varten. Miehen ja naisen välille kehkeytyy kuitenkin hämmentävä, surrealistisia piirteitä saava tuolileikki, jossa kierretään ympyrää, istutaan tuolille ja aloitetaan taas alusta.

Piercing perustuu japanilaisen kirjailijan ja elokuvaohjaajan Murakami Ryūn romaaniin. Samaisen kirjailijan romaaniin perustuu myös modernin kauhuelokuvan mestariteos, Miike Takashin ohjaama Audition (1999). Piercingia katsoessa on helppo huomata useita yhtäläisyyksiä teosten välillä: karmivan omituisesti käyttäytyvä nainen sekä kieroutunut ja synkän koomisia ulottuvuuksia saava kissa ja hiiri -leikki.

Auditioniin verrattuna Piercing ei kuitenkaan onnistu kehittelemään juoniasetelmaansa juurikaan pidemmälle, sillä se keskittyy – toki tarkoituksellisesti – toistamaan jo alussa ilmaistuja elementtejä ja juonikuvioita. Piercing ei myöskään onnistu Auditionin tapaan kääntämään genrensä konventioita nurin kerronnan tai sukupuoliasetelmien osalta, eli käsittelemään juuri niitä elementtejä, jotka tekivät Auditionista niin hienon.

Henkilöhahmojen toimintaa ei myöskään juuri motivoida, ja tämä ei olisi hahmojen vieraannuttavuuden sekä makaaberin tunnelman johdosta muuten ongelma, ellei elokuvaan olisi päätetty sisällyttää surrealistisia kohtauksia, joiden tarkoitus lienee raottaa henkilöhahmojen salaisuuden verhoa. Lynchin tai Cronenbergin tasolle on kuitenkin vaikea päästä, ja kohtaukset tuntuvatkin hämmentävän irrallisilta kokonaisuuteen nähden, sikäli kun elokuva toimisi ongelmitta myös ilman niitä. Oletettavasti romaanista poimitut takaumat ja unikohtaukset saattavat toimia kirjallisessa muodossa, mutta elokuvaan upotettuina ne vain hidastavat muuten dynaamista elokuvan kerrontaa.

Audiovisuaalisesti Piercing on onnistunut elokuva. Kohtaukset on sommiteltu ja kuvattu hienosti, ja eteerinen musiikkiraita erinomaisessa aloituskohtauksessa kaikuu syvälle. Visuaaliselta vaikuttavuudeltaan Piercing vertautuukin erityisesti Auditioniin, joka lienee toiminut tekijöilleen esikuvana. Visuaalista näyttävyyttä on selkeästi tavoiteltu myös surrealististen kohtausten osalta, eikä siltä osin juurikaan moitittavaa ole.

Makaaberina, synkän koomisena kauhuelokuvana tai trillerinä elokuva ei kanna kovin pitkälle alkuasetelmansa yli. Psykologisena trillerinä elokuva ei ole tarpeeksi motivoitu, vaan perustaa voimansa lähinnä yksittäisille kohtauksille, jotka kokonaisuuteen nähden ovat parhaimmillaan visuaalisesti erinomaisia ja huonoimmillaan vaivaannuttavan irrallisia. Loistavasta lopetuksestaan huolimatta elokuva tuntuu lähinnä Auditionin mitäänsanomattomalta, vaikkakin hyvännäköiseltä pikkuveljeltä.