Kolmannen valtakunnan joutsenlaulu

Humisevaan, kolkkoon, lähes laboratoriomaiseen bunkkeriin on ahtautunut kansallissosialistisen aatteen kerma – tai se mitä siitä on enää jäljellä vuoden 1945 huhtikuussa. Oliver Hirschbiegelin ohjaama Perikato asettaa mikroskoopin alle Saksan historian mustimman aiheen. Elokuva kuvaa kymmentä päivää, joiden aikana Hitler, hänen lähipiirinsä ja natsiaate luhistuvat venäläisten marssiessa Berliiniin.

Sandrew MetronomePerikato ei olisi juuri mitään ilman Bruno Ganzin Hitleriä. Adolf Hitlerin saappaissa on nähty aiemmin tuimistelemassa yleensä amerikkalaisia tai brittejä, kuten Robert Carlyle tv-elokuvassa Hitler – Pahan nousu. Toisin kuin hintelä Housut pois! -miekkonen, Ganz vakuuttaa vanhentuneena, vapisevana ja ristiriitaisena Aatuna. Tärkeää elokuvan autenttisuusvaikutelmassa on Ganzin roolisuorituksen lisäksi kieli. On huomattavasti uskottavampaa, että Hitler haastaa saksaa itävaltalaismurteella eikä englantia saksalaisittain. Anekdoottina mainittakoon, että Ganz harjoitteli aitoa puhetapaa kuuntelemalla Hitlerin ja Mannerheimin puhelinkeskusteluja.

Perikato on oma lukunsa historialliseen keskusteluun, jota Saksa ei selvästikään ole käynyt kunnolla loppuun. Elokuva pohjaa paljolti sen keskushenkilön eli Hitlerin sihteerikkö Traudl Jungen muisteloihin. Hänestä on Suomenkin televisiossa näytetty dokumentti Kuollut kulma – Hitlerin sihteeri. Dokumentista napsaistut pätkät elokuvan alussa ja lopussa määrittävät elokuvan näkökulman: Junge on naiivi, tietämätön, Hitlerin karismasta häikäistynyt nuori saksalainen. Jungea näyttelee elokuvassa Alexandra Maria Lara, joka muiden muassa jää kuitenkin auttamattomasti Ganzin varjoon. Toinen tärkeä perusta elokuvalle on ollut Joachim Festin kirja Inside the Hitler’s Bunker.

Sandrew MetronomeVaikuttavaa elokuvassa on sen kuvaus ideologiaansa viimeiseen asti uskovien ihmisten fanaattisuudesta. Tästä dramaattisin osoitus on Magda Goebbels, jonka vaikean roolin Corinna Harfouch hoitaa taidokkaasti. Elokuva tunnustaa, ettei kolmatta valtakuntaa pidetty pystyssä vain yhden hullun voimin. Silti mukaan on ripoteltu sopivasti myös omilla aivoillaan ajattelevia henkilöitä. Hitleristä Perikato ei anna mitenkään inhimillistä tai ainakaan sympaattista kuvaa, vaikka toisin on väitetty. Führer luopuu tyrannin roolistaan vain bunkkerin epäpoliittisten naisten, kuten Jungen, sekä Eva Braunin (Juliane Köhler) kohdalla. Holocaustia ei elokuvassa juuri kommentoida, vaikka se varmasti onkin jokaisella katsojalla mielessä. Sen sijaan korostetaan useaankin otteeseen, kuinka Hitler lopussa hylkäsi omankin kansansa. Tämä ratkaisu lienee saksalaisten mieleen.

Perikadossa olisi voinut käyttää sen parhaiten toimivia elokuvallisia elementtejä tehokkaammin. Kolkon tunnelman luo kaikuva bunkkeri säestyksenään ulkopuolelta kuuluva pommisade. Elokuva kuitenkin ahneesti harhautuu sivuhenkilöiden mukaan sotasairaaloihin ja taistelutantereiksi muuttuneille kaduille. Perinteisen historiallisen sotaelokuvan malliin henkilöitä vilistää kuvissa enemmän kuin poliittista historiaa tuntematon katsoja ehtii laskea. Perikadon rakenne murenee sen loppua kohden kuten natsiaatekin, kun katsoja jätetään seuraamaan kuinka Jungen käy venäläisten valtaamassa Berliinissä.

Elokuvan mahdollisimman tarkkaan autenttisuuteen pyrkineestä tekoprosessista annetaan tupla-dvd:n lisämateriaaleissa varsin perusteellinen kuva. Mielenkiintoista on, että Perikato kuvattiin pääosin Pietarissa ja sen statistit ovat kaikki venäläisiä. Pietarin pääkatu suljettiin ulkokuvausten takia yhdeksäksi päiväksi. Ekstroihin olisi laajuudestaan huolimatta kaivannut pidempiä haastatteluja, sillä näyttelijöiden muutamaa sanasta kameralle kuvauspaikalla voi hädin tuskin sellaiseksi kutsua. Traudl Jungesta kertoo vain elämänkertakirjailija Melissa Müller, kun katsojaa kiinnostaisi nähdä otteita myös Jungen omista haastatteluista.

* * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo:3,8 /12 henkilöä