Mosku - lajinsa viimeinen kotikatsomo

Mosku, eli Aleksi Hihnavaara oli 1900-luvun alkupuolella Lapin koillisilla erämailla vaikuttanut porovarkaiden lahtaaja ja porokeisari. Hän oli mystinen ja värikäs persoona, josta on kerrottu monia hurjia tarinoita ajalta, jolloin Lappi oli vaarallinen ja arvaamaton. Myyttinen paikka, jossa vain vahvat ja sitäkin röyhkeämmät pärjäsivät ja jossa väkevimmin hallitsi korpien laki. Ei kuulusteluja vaan laaki ja vainaa ja ruho mättäälle mätänemään. Porovarkailla ei oikeussuojaa ollut kuten ei hevosvarkailla villissä lännessä.

Tapio Suomisen elokuvan mukaan Mosku oli todellinen äijien äijä, joka otti ja teki mitä tahtoo. Vähäpuheinen toiminnanmies, jonka isä jo nuorena vei metsään ja metsä vei miehen mennessään. Villiäkin villimmän rajaseudun lapinäijillä ei ollut otetta käytöstapoihin. Ystäville arvo annettiin, mutta muille paljon tylympi kohtelu. Epäkohdat ratkottiin ampuen tai teräaseita heilutellen. Eivätkä naisetkaan sen hellempää huomiota saaneet. Moskun ensirakastelukin tulevan vaimokkeen kanssa muistuttaa lähinnä raiskausta.

Suurimmalle osalle suomalaisista Mosku lienee ollut täysin tuntematon, miksi onkin tervetullutta se, että kasvottomammat historialliset henkilöt saavat tilaa myös elokuvassa. Riittää niitä legendoja ja kovia jätkiä sankaritaruiksi asti ihan omasta takaa. Osuvampaa valintaa kuin Kai Lehtistä Moskuna ei olisi voinut kuvitella. Lehtinen on elokuvan kantava alkuvoima ja itsekin metsien mies ja roolissaan kuin kotonaan. Harvat vuorosanat sopivat hänen suuhunsa ja on joukkoon eksynyt muutama osuvasti hilpeä onelinerikin kuten "Anna tupakka" ja "Liian pitkä paska". Asiayhteyden saa jokainen katsoa itse.

Epookkielokuvana Mosku toimii lavastuksensa ja maisemiensa puolesta. Maisemia kamera ihaileekin kaikella hartaudella ja mikäs niitä on katsoessa. Moskun ongelmat ovatkin heikossa tarinassa, joka on hajanainen ja alkeellisesti jaoteltu eri vuosikymmeniin. Punainen lanka katkeaa vähän väliä. Myös henkilöiden motiivit ovat hukassa, kun suurin osa ajasta on metsässä juoksua. Loppua kohden vaikuttaa siltä, että elokuva on tullut tekijöilleen liian raskaaksi. Sitä ei oikein saada edes loppumaan. Tietty tyhjänpoljenta vaivaa muutenkin. Aivan kuin muutamia turhia kohtauksia ei olisi raaskittu lyhentää tai leikata pois. Niin sanottu fokusointi on hukassa.

Moskusta on luvassa pidempi tv-versio, mikä ei lupaa hyvää ellei se sitten enemmän avaa henkilöhahmoja. Pituutta teatteriversiossakin on liikaa. Ehkä Mosku tässä tilanteessa sanoisikin: "Liian pitkä paska." Ja painuisi metsään.