Takaisin maalle

Koronapandemia on lisännyt kiinnostusta maaseutua ja maalla asumista kohtaan. Vuosikymmeniä jatkunut kaupungistuminen ja muuttoliike kasvukeskuksiin on meilläkin syventänyt kaupungin ja maaseudun jakoa, mutta minään kovin kaukaisena paikkana maaseutua ei Suomessa voi vieläkään pitää. Koronapandemiassa maaseutu on näyttäytynyt henkireikänä ja mahdollisuutena vapaampaan, ja ehkä uudenlaiseenkin elämään.

Kovaa maataTelevisiosarjassa Kovaa maata Pentti Viitala (Risto Tuorila) perheineen suuntaa maalle hieman eri syistä. 1990-luvun lama on kampittanut Viitalan perheen. Omakotitalo ja näyttävä elämä Helsingissä ovat mennyttä, käteen on jäänyt vain velkaa. Ei ole muuta mahdollisuutta kuin palata äidin asuttamalle kotitilalle maalle. Pentille maisemanvaihto saattaa olla jopa mieleen, mutta vaimolle ja lapsille maalle muuttaminen on kauhistus.

Pentin kaltaiset konkurssitarinat olivat laman jäljiltä valitettavan tavallisia, joten Viitalan perheen kohtalolle oli samaistujia ja Yle TV1:dellä loppuvuodesta 1994 alkaen esitetty Kovaa maata keräsi katsojansa. 12-osaisen sarjan lopetus jäi siinä määrin avoimeksi, että sarjalle tehtiin vielä erillinen päätösjakso vuonna 1997.

Kovaa maataAjat ovat toiset kuin vajaa kolmekymmentä vuotta sitten, mutta elämän perusasioiden osalta ollaan varsin samojen teemojen äärellä edelleen. Raha oli silloin, kuten nykyäänkin, menestyksen mittari, joskaan onnea se ei takaa. Onnellisuuden kannalta olennaisempia ovat läheiset ja oikeiden asioiden tekeminen. Eve ja Heikki Hietaniemen käsikirjoittamassa sarjassa arvoasetelman painopiste ei jää epäselväksi.

Arvomaailmojen osalta kyse ei ole niinkään ympäristöstä, kaupungista ja maaseudusta, vaan elämänasenteesta, tavasta katsoa maailmaa. Konkreettinen esimerkki sarjassa on puiden myynti. Motoilla puut parturoitaisiin metsästä parissa viikossa tehokkaasti ja tuloksekkaasti. Pentin äidille Ruusalle tämä ei käy. Hän antaa metsätyöt mieluummin kylän työttömille, vaikka aikaa menee kauemmin ja korjuun kustannukset ovat isommat. Ruusa haluaa tehdä oikein. Jaettavasta pitää jakaa. Oman ympäristön elinvoimaisena pitäminen on yksittäistä voiton maksimointia olennaisempaa.

Vastuullisuuden peräänkuuluttamiselle oli laman jälkeen sijansa, eikä tämä teema ole menettänyt ajankohtaisuuttaan vuosikymmenten aikana. Pikemminkin päinvastoin. Asioita tehdään yhdessä, koska elämme maailmassa, joka on yhteinen. Ruusan kaltaisille ihmisille olisi tänäkin päivänä tarvetta, kun yhteen hiileen puhaltaminen olisi koko Telluksen kannalta yhä olennaisempaa.

Kovaa maataYhteiskunnallisten teemojensa rinnalla Kovaa maata on myös ihmissuhdedraama, joskaan kovin syvälle ihmissuhteisiin ei sukelleta. Viitalan perhe joutuu käymään asioita läpi, halusivat he sitä tai eivät. Viitalan perheen ohella avautuvat myös maalaiskylän kuviot, joissa piilee oma salamyhkäisyytensä, kuten aikansa amerikkalaissarjoissa Twin Peaks (1990–1991) ja Villi pohjola (1990–1995).

Kovaa maata on nykykatsannossa sikäli mielenkiintoinen, että siinä maaseutua ei varsinaisesti romantisoida tai nostalgisoida. Maalla on yhtälailla ongelmansa kuin kaupungissa. Maaseutu itsessään ei ratkaise mitään tai tee ketään onnelliseksi. Enemmän kyse on mahdollisuudesta löytää itsensä. Pentille paluu maalle on pakkorako uuden elämän rakentamiseksi. Palikat löytävät paikkansa, kun asioiden eteen tekee töitä.

Toki sarjassa on oma ulottuvuutensa aikaa eläneille ja maaseutua kokeneille. Osin kyse on nostalgiasta, kaipuusta johonkin jota ei enää ole, mutta osin kyse on myös perspektiivistä menneeseen, siihen mikä oli joskus paremmin ja mikä taas huonommin.

Tapio Suomisen ohjaama sarja etenee nykymittapuulla varsin verkkaisesti, ja kerronnaltaan hieman kotikutoisestikin. Ihmisläheisempi aikakäsitys onkin se, mitä menneisyydestä ehkä eniten kaipaa, myös sarjojen osalta. Kiirettä ja suorittamista on ollut aina, mutta ennen kiireeseen ja suorittamiseen käytettiin enemmän aikaa kuin nykyään, myös sarjoissa. Ehkä se on sitä leppoisuutta, mikä kvartaalitalouden maailmasta on kadonnut. Ennen kiirettä määrittivät vuodenajat ja niihin sidotut elinkeinot. Nyt mennään tukka putkella kaikessa ja kaikkialla vuodenajasta toiseen.

* * *
Arvostelukäytännöt