Yksin osuuskuntaa vastaan

Islantilaisohjaaja Grímur Hákonarson muistettaneen parhaiten Cannesissakin palkitusta Pässit-elokuvastaan (2015). Ruraalin Islannin kuvaaminen saa jatkoa ohjaajan uudessa Milk Countyssa (Héraðið, 2019), jossa lampaat ovat vaihtuneet lehmiin.

Héraðið / CountyVasikan syntymällä alkava elokuva maalaa heti alkuunsa konstailemattoman vähäsanaisen kuvan maatilan pidosta Islannin karuissa maisemissa. Tilan emäntä Inga (Arndís Hrönn Egilsdóttir) joutuu yllättäen ottamaan tilan hoidon kokonaan vastuulleen. Teräväkatseisena häneltä ei jää huomaamatta toimintaympäristössä piilevät epäkohdat. Kaikki tehdään paikallisen osuuskunnan pillien mukaan, mitä Inga ei hyväksy vaan laittaa toimeksi.

Milk County pureutuu yksilön ja yhteisön suhteisiin. Keskiössä on ennen kaikkea yksilössä piilevä muutosvoima. Kun epäkohdat tuodaan esiin, niistä on vaikea enää vaieta. Vaikeneminen on sitä hiljaista hyväksymistä, mitä harrastetaan paljon ja millä peitellään vakaviakin ongelmia. Yhteisen hyvän tekemiseksi perustetun osuuskunnan muuttuminen aikojen saatossa ihmisiä kyykyttäväksi ja johtajansa pussiin pelaavaksi organisaatioksi on melko lailla suora rinnastus läntisen demokratian ongelmakohtiin, joiden reaalista näytöstä saadaan paraikaa seurata Yhdysvalloissa.

Héraðið / CountyElokuva operoi luonnollisesti ajattoman vertauskuvallisuuden voimin, mutta sen sanottava on hyvin ajankohtainen. Parjattu sosiaalinen media mahdollistaa äänen kuuluviin saannin myös silloin, kun osoitettavana on oikeita epäkohtia, joihin tulisi puuttua. Kyseessä on kansalaisaktiivisuus. Halu vaikuttaa, jotta asiat olisivat paremmin. Se on ollut ruohonjuuritason kansalaisviestinnän ydinajatus jo paljon ennen someakin. Tosin ainakin julkisuuskuvansa perusteella sosiaalisesta mediasta on kadonnut sen sisäänkirjoitettu kansalaisviestinnän idea, jonka soisi löytyvän uudestaan.

Milk Countyssakin sosiaalinen media on lopulta vain väline soraäänen kuuluviin saattamiseksi. Varsinainen vaikuttaminen ja teot tehdään ihmisten kesken, kasvotusten keskustelemalla sekä kuuntelemalla. Toki välissä käydään levittämässä ylijäämämaidot osuuskunnan ikkunoihin. Elokuva tasapainoileekin kansalaisvaikuttamisen ja radikalismin rajalla, ylittämättä sitä kuitenkaan väärään suuntaan. Ingan muutamat turhautumisen purkauksina esitettävät tempaukset ovat mustaa huumoria, jolla on tarinan dramatiikan kannalta merkitystä.

Héraðið / CountyMustaa huumoria olisi voinut olla ehkä enemmänkin, sillä draaman melankolinen sävy käy ankeiden maisemien ympäröimänä paikoin varsin painostavaksi, mikä saa kerronnan hieman laahaamaan. Kerronta olisi tarvinnut astetta enemmän energisyyttä, jotta draama olisi saavuttanut tarvittavan teränsä. Elokuva ei pääse siihen lentoon, johon sen odottaa koko ajan nousevan.

Maalaiskylän sisäänpäin lämmennyt nurkkakuntaisuus on tuttu ilmiö Suomessakin, eikä islantilaisnäkökulma tuo aiheeseen varsinaisesti uutta. Enemminkin elokuva todentaa ilmiön tiettyä universaaliutta, minkä myötä Milk Countylla on sanottavansa. Eikä pääosassa nähtävää Arndís Hrönn Egilsdóttiria voi vastustaa. Hän on todellinen sankari.

* * *
Arvostelukäytännöt