Mark Of A Murderer kotikatsomo

Näyttelijät nostavat huonon tai keskiverron elokuvan arvoa etenkin draamoissa, joissa dialogi on tärkeää. Elokuvahistoriassa on monia todisteita työnsä osaavista näyttelijöistä, jotka saavat pökkelönkin vuoropuhelun luontevaksi ja kliseisen roolihahmon elämään. Sama koskee elokuvaa City by the Sea. Miespääosissa olevien Robert De Niron ja James Francon taidot pääsevät hyvin esille ja paikkailevat elokuvan muita puutteita.

Michael Caton-Jonesin ohjaama melodramaattinen rikostarina pohjautuu tositapahtumiin - tai ainakin journalisti Mike McAlaryn tositapahtumista kertovaan, Pulitzer-palkittuun artikkeliin Mark Of Murderer. Työssään ansioituneelle poliisille, Vincent Lamarcalle (De Niro), selviää murhatutkimuksessa, että pääepäilty on hänen oma poikansa Joey (Franco). Tämä tapahtuma päästää kahleistaan menneisyyden haamut. Villaisella painettu perhetragedia ja LaMarcan miesten historia tulee uudelleen selvitykseen. Pääteemaksi nousee ajatus kohtalon kukistamisesta. Toistavatko pojat isiensä synnit vai pystyvätkö he antamaan anteeksi, nielemään katkeruuden ja saavuttamaan sovituksen?

Tarinan naiset jäävät sivuosiin sekä valkokangasajassa että näyttelijäsuorituksissa. Frances McDormandin esittämä Vincentin nykyinen tyttöystävä jää juonen hailakaksi sivutuotteeksi, vaikka osa on merkitty yhdeksi päärooliksi. Joeyn äitinä ja Vincentin ex-vaimona temperamentoi Patti LuPone, joka esitti äidin osaa myös melkein kymmenen vuoden takaisessa tv-sarjassa Elämä voittaa. Molemmissa tapauksissa tulos on mukavaa katseltavaa. Tämänkin roolin dramaattisuus häviää erinomaisuudestaan huolimatta isän ja pojan loppukohtaukselle, joka liikuttaa yliampuvuudestaan huolimatta - tai juuri sen takia. Keltanokka James Franco ei häviä yhtään lahjakkuudessa ja karismassa vastaparinaan olevalle näyttelijäveteraanille. Suomessa Franco muistetaan luultavasti Freaks & Geaks -sarjan pahispoikana, mutta tuskin kauan. Uskon, että kokemusta, päärooleja ja mainetta kertyy lisää jo lähitulevaisuudessa komistukselle, joka on jo lehdissäkin nimetty uudeksi James Deaniksi.

City by the Sea on harmi kyllä tavanomainen, vaikka aineksia olisi ollut parempaankin lopputulokseen. Kuvausympäristö on valittu onnistuneesti. Se esittää vastakohtina Long Beachin nyttemmin slummiutuneen ja rappeutuneen pysähtyneisyyden sekä Manhattanin liikenteen vilinän ja eloisuuden. Tarina myös liikkuu kauniisti menneisyyden onnen ja nykyisyyden tuskan välillä. Melodramaattinen elokuva on lajityypilleen ominaisesti jaettu kunnolla kaksinapaiseksi ja tunteita nostattavaksi. Juoni ei kuitenkaan etene vaivattomasti eteenpäin, vaan ikään kuin paikkaansa hakien. Dialogi on kuivakkaa eikä kovin kekseliästä. Näyttelijäsuoritusten ansiosta perhe- ja rikosdraama herää kuitenkin eloon ja City by the Sea pelastuu ihan katseltavan viihteen tasolle.