Sakaali valkokangas

The Jackal/ Sakaali lienee alkaneen elokuvavuoden suurimpia pettymyksiä. Bruce Willisin, Richard Geren ja Sidney Poitierin tähdittämä elokuva toimii hyvällä tahdolla ehkä keskinkertaisena viihteenä, mutta siihen sen ansiot jäävätkin. Sakaalin pitäisi perustua Fred Zinnemanin elokuvan The Day of the Jackal (Shakaali, 1973) käsikirjoitukseen, mutta yhtäläisyydet ovat eliittisalamurhaajan nimeä, Sakaalia, lukuunottamatta korkeintaan viitteelliset. Zinnemanin elokuvassa Sakaali jahtaa Charles De Gaullea, kun taas Michael Caton-Jonesin tekeleessä Sakaali metsästää Yhdysvaltain presidentin vaimoa, joka - yllätys, yllätys - muistuttaa hämmästyttävästi Hillary Clintonia. No, ainakaan mistään uudelleen filmatisoinnista ei voi, eikä pidäkään, puhua.

Venäläinen mafiapomo palkkaa kostomielessä ammattitappajan, joka tunnetaan nimellä Sakaali (Bruce Willis), salamurhaamaan USA:n ensimmäisen naisen mahdollisimman brutaalisti ja julkisesti. Murhapalkkio on huikeat 70 miljoonaa dollaria! Katala suunnitelma kuitenkin vuotaa ja ihmismetsästys alkaa kahdella taholla. FBI:n apulaisjohtaja Carter Preston (Sídney Poitier) ryhtyy jäljittämään kylmäveristä tappajaa yhdessä Venäjän tiedustelupalvelun naismajurin, Valentina Koslovan (Diane Venora), kanssa. Apunaan heillä on amerikkalaisvankilassa tuomiotaan kärsivä IRA:n entinen tarkka-ampuja, Declan Mulqueen (Richard Gere), joka tietää miltä Sakaali näyttää ja joka tuntee myös murhaajan toimintatavat. Elokuvan tapahtumat sijoittuvat mm. Montrealiin, Chicagoon, Lontooseen, Moskovaan, Helsinkiin sekä Porvooseen ja sen loppunäytös tapahtuu USA:n pääkaupungissa, Washingtonissa.

Käsittämätön käsikirjoitus

Sakaalin heikoimpia lenkkejä on sen typerä, ennalta-arvattava ja kaikki kliseet kuluttava käsikirjoitus. Venäläiset ovat jälleen kerran väkivaltakierteen alulle panevia pahoja poikia. Niin ja tietenkin Declan Mulqueenilla on pontimenaan Sakaalia kohtaan myös katkeraa henkilökohtaista kaunaa. Elokuvan alkutekstien aikana tapahtuvat ontot ja tapahtumayhteydestä irralliset viittaukset Neuvostoliiton entiseen kommunistihallintoon ja kylmään sotaan jäävät vaille mitään järkeviä perusteluja. Turha sotkea mukaan (mennyttä) politiikkaa, kun elokuva käsittelee jotain aivan muuta.

Sopii myös kysyä, miksi FBI:n apulaisjohtaja on elokuvan alussa Moskovassa jahtaamassa venäläisten poliisien kanssa mafian rikollisia. Tuskin kuuluu toimenkuvaan. Yhtä uskottavaa on myös se, että venäläinen tiedustelu-upseeri Valentina Koslova liikkuu USA:ssa kuin kotonaan FBI:n apurina. Lisäksi, jos haluat salakuljettaa Kanadasta ison aseen Yhdysvaltoihin, niin sinulla on tuhansia kilometrejä vartioimatonta rajaa, jossa on taas tuhansia paikkoja huomaamattomille rajanylityksille. Mutta, jos olet Sakaali, sinä ylität rajan "huomaamattomasti" suuressa purjeveneregatassa, joka päättyy Chicagoon - sakaalillahan ei ole mikään älykkään eläimen maine.

Washingtonissa Sakaali taas hyppää, karistaakseen takaa-ajajat, metroradan yli juuri ennen kuin vaunut lähtevät liikkeelle. Olisiko mahdollista, että oikeassa elämässä junakuski olisi pysäyttänyt vaunut ja selvittänyt, että kuka siinä pomppii, eikä vain lähtenyt tyynesti liikkeelle? Tai ehkä se on siellä päin tapana. Kenties hauskinta on kuitenkin se, että FBI:n agentit lentelevät ympäriinsä FBI-tunnuksin varustetulla lentokoneella kuin kyseessä olisi jokin oma lentoyhtiö.

Tarinan oikeastaan ainoaksi jännitystekijäksi jää se, miten Willisin kymmenet erilaiset peruukit pysyvät kiinni hänen pälvikaljullaan kaiken toiminnan tuoksinassa. Käsikirjoittaja Chuck Pfarrerin ansioksi ei voi mitään laskea, hän on raiskannut vanhan käsikirjoituksen lähes totaalisesti. Pfarrerhan muistetaan myös Navy SEALS -toimintakökköilyn kirjoittajana, joten ei paljoa ollut odotettavissakaan. Luulisi Hollywoodista löytyvän pätevimpiäkin kynäilijöitä.

Harvat hyvät asiat

Sakaalin tekijät olisivat voineet keskittyä enemmän alkuperäisen ja hyvän käsikirjoituksen antamiin mahdollisuuksiin myös henkilökuvien suhteen eivätkä sen sijaan alkaneet pakkomielteisesti ryöstöviljellä viime aikaisia jännitys- ja toimintaelokuvia.

Sakaalin siedettävyys lepää sinänsä pätevän näyttelijäkaartin harteilla. Bruce Willis on toki mainio pahan pojan roolissaan kylmäverisenä ja tuhatkasvoisena salamurhaajana, mutta hänen roolihahmonsa jää kuitenkin auttamattomasti John Malkovichin In the Line of Fire / Tulilinjalla-elokuvassa esittämän vastaavan psykopaatin varjoon. Richard Gere vetää irlantilaisaksenttinsa hyvin läpi, mutta hänen roolihahmonsa muistuttaa sen sijaan häiritsevästi Sean Conneryn roolia elokuvassa The Rock. Sidney Poitier taas näyttelee Sidney Poitieria monista aikaisemmista elokuvista.

Sakaalin ainoita myönteisiä yllätyksiä on Michael Mannin Heat / -Ajojahti-elokuvasta tutun Diane Veronan roolisuoritus hermosauhuja ketjussa polttavana venäläismajuri Valentina Koslovana. Hänen alakuloinen ja arpinen naishahmonsa henkii edes jotain todellista lunastuksellisuutta, arvokkuutta ja inhimillisyyttä pahuuden puserruksessa - kaiken hölynpölyn keskelläkin.