Sakaali kotikatsomo

Sakaali oli valkokankaalla melkoinen pettymys eikä elokuva videolla nähtynä ole juurikaan sen siedettävämpi. Bruce Willisin, Richard Geren ja Sidney Poitierin tähdittämä elokuva toimii mukiinmenevänä ajanvietteenä, mutta siihen sen ansiot jäävätkin. Toki Sakaali on teknisesti tehty rautaisella ammattitaidolla - niin kuin Hollywoodin pojat vain hommansa osaavat hoitaa. Toisaalta, paljon enemmän kuitenkin vaaditaan keskivertohömpän leiman karistamiseksi harteilta. Kun käsikirjoitus on hyvästä visuaalisesta toteutuksesta huolimatta puisevan huono, niin paukut jäävät pintatason alla ruudittomiksi.

© 1997 Universal

Venäläinen mafiapomo palkkaa kostomielessä ammattitappajan, joka tunnetaan nimellä Sakaali (Bruce Willis), salamurhaamaan FBI:n johtajan. Katala suunnitelma kuitenkin vuotaa ja ihmismetsästys alkaa kahdella taholla. FBI:n apulaisjohtaja Carter Preston (Sídney Poitier) ryhtyy jäljittämään kylmäveristä tappajaa yhdessä Venäjän tiedustelupalvelun naismajurin, Valentina Koslovan (Diane Venora), kanssa. Apunaan heillä on amerikkalaisvankilassa tuomiotaan kärsivä IRA:n entinen tarkka-ampuja, Declan Mulqueen (Richard Gere), joka tietää miltä Sakaali näyttää ja joka tuntee myös murhaajan toimintatavat.

Nerokkaana tappamisen ammattilaisena Sakaali kuitenkin välttää kaikki ansat ja hänen kiinnisaamisensa ennen surmatyötä näyttää toivottomalta. Samalla takaa-ajajille paljastuu, että Sakaalin tähtäimessä onkin paljon rankempi kohde: pitihän murhan mafiapomon sanoin olla "mahdollisimman brutaali ja julkinen"…

Yllätyksetön tarina

Michael Caton-Jonesin salamurhaajaraina pohjautuu idealtaan Fred Zinnemannin elokuvaan Shakaali (The Day of the Jackal, 1973), joka perustuu Frederick Forsythin samannimiseen romaaniin. Ennen Caton-Jonesin Sakaali-version ensi-iltaa väitettiin, että se perustuu jopa samaan käsikirjoitukseen kuin Zinnemannin eliittijännäri, mutta kaikki yhtäläisyydet ovat kuitenkin salamurhaajan nimeä, Sakaalia, lukuunottamatta korkeintaan viitteelliset. Mistään uudelleenfilmatisoinnista ei todellakaan voida puhua.

Typerä, ennalta-arvattava ja kaikki kliseet kerskakuluttava käsikirjoitus on Sakaalin heikoimpia lenkkejä. Venäläiset ovat jälleen kerran väkivaltakierteen alulle panevia pahoja poikia ja tietenkin Declan Mulqueenilla on vihansa pontimenaan Sakaalia kohtaan myös katkeraa henkilökohtaista kaunaa. Elokuvan - Fincherin Seiskasta ideoitujen - alkutekstien aikana tapahtuvat ontot ja tapahtumayhteydestä irralliset viittaukset Neuvostoliiton entiseen kommunistihallintoon ja kylmään sotaan jäävät vaille mitään järkeviä perusteluja, kun sisältö ei tarjoa minkäänlaista vastapainoa - paitsi sen, että Sakaali on joskus operoinut KGB:n laskuun.

Sopii myös kysyä, miksi FBI:n apulaisjohtaja on elokuvan alussa Moskovassa jahtaamassa venäläisten poliisien kanssa mafian rikollisia. Tuskin kuuluu toimenkuvaan. Yhtä uskottavaa on myös se, että venäläinen tiedustelu-upseeri Valentina Koslova liikkuu USA:ssa kuin kotonaan FBI:n apurina. Lisäksi, jos haluat salakuljettaa Kanadasta ison aseen Yhdysvaltoihin, niin sinulla on tuhansia kilometrejä vartioimatonta rajaa, jossa on taas tuhansia paikkoja huomaamattomille rajanylityksille. Mutta, jos olet Sakaali, sinä ylität rajan "huomaamattomasti" suuressa purjeveneregatassa, joka päättyy Chicagoon. Kenties hauskinta on kuitenkin se, että FBI:n agentit lentelevät ympäriinsä FBI-tunnuksin varustetulla lentokoneella kuin kyseessä olisi jokin oma lentoyhtiö.

Oikeastaan tarinan ainoaksi jännitystekijäksi jää se, miten Willisin lukuisat erilaiset peruukit pysyvät kiinni hänen pälvikaljullaan kaiken toiminnan tuoksinassa. Käsikirjoittaja Chuck Pfarrerin ansioksi ei voi mitään laskea. Hänethän muistetaan myös Navy SEALS -toimintakökköilyn kirjoittajana, joten ei paljoa ollut odotettavissakaan. Luulisi Hollywoodista löytyvän pätevimpiäkin kynäilijöitä. Sakaalin tapahtumat sijoittuvat mm. Montrealiin, Chicagoon, Lontooseen, Moskovaan, Helsinkiin sekä Porvooseen ja sen loppunäytös tapahtuu USA:n pääkaupungissa, Washingtonissa. Kuten arvata saattaa, Suomi niittää taas jälleen kyseenalaista mainetta, sillä kotikamaramme näytetään maana, jossa venäläisen mafian heppulit oleskelevat kaikessa rauhassa jakaen tappokäskyjään.

Hyvät näyttelijät pelastavat pelastettavissa olevan

Sakaalin siedettävyys lepää sinänsä pätevän näyttelijäkaartin harteilla. Bruce Willis on toki mainio pahan pojan roolissaan kylmäverisenä ja tuhatkasvoisena salamurhaajana, mutta hänen roolihahmonsa jää kuitenkin auttamattomasti John Malkovichin Tulilinjalla-elokuvassa esittämän vastaavan psykopaatin varjoon. Richard Gere vetää irlantilaisaksenttinsa hyvin läpi, mutta hänen karismaattisen sympaattinen marttyyrihahmonsa muistuttaa taas Sean Conneryn roolia The Rockissa. Sidney Poitier taasen näyttelee Sidney Poitieria monista aikaisemmista elokuvista. Sakaalin tekijät olisivat voineet keskittyä enemmän paremman käsikirjoituksen tekemiseen sen sijaan, että ovat pakkomielteisesti ryöstöviljelleet muutaman vuoden takaisia jännitys- ja toimintaelokuvia. Yhtä kaikki, edellä mainittu kolmikko tekee Sakaalista rutiinisuorituksillaankin katsomiskelpoisen.

Caton-Jonesin kyhäelmän ainoita myönteisiä yllätyksiä on Michael Mannin Heat - Ajojahdista tutun Diane Veronan roolisuoritus hermosauhuja ketjussa polttavana venäläismajuri Valentina Koslovana. Hänen arpinen naisupseerinsa henkii edes jotain moraalista arvokkuutta ja alakuloista inhimillisyyttä maailman pahuuden puserruksessa - kaiken hölynpölyn keskelläkin.