Mao’s Last Dancer kotikatsomo

Kommunistisen Kiinan maaseudulla elää perhe, jolla on seitsemän poikaa. Yksi heistä ponnistaa vaatimattomista oloista aina Amerikkaan asti. Li Cunxinin elämä mullistuu, kun hänet valitaan kansallisen balettikoulun oppilaaksi. 11-vuotias poika viedään Pekingiin ja ankara harjoittelu voi alkaa.

Mao’s Last Dancer perustuu tanssija Li Cunxinin samannimiseen elämäkertaan, josta tuli bestseller sekä Lin nykyisessä kotimaassa Australiassa että kansainvälisesti. Kuuluisuuteen kohonneesta balettitanssijasta tuli kansainvälisen politiikan pelinappula, kun hänet 1980-luvulla suljettiin dramaattisesti Kiinan konsulaattiin Houstonissa.

Elokuva esittelee mediahuomiotakin keränneen ulkopoliittisen kriisin, kun lupaava tanssijanalku ei haluakaan palata kotimaahansa poliittisen baletin pariin, vaan jäädä uurtamaan uraa länsimaisessa tanssimaailmassa. Tämä tekee kuuliaisesta kommunistipojasta länsimaailman korruptoiman petturin. Litä ei voi olla vertaamatta 1970-luvulla Neuvostoliitosta loikanneeseen balettitanssija Mikhail Baryshnikoviin, jonka tanssima soolo näytteleekin pientä roolia myös tässä elokuvassa.

Elokuva on tyypillinen todellisiin tapahtumiin perustuva henkilökuva: on traagisia sävyjä, dramaattisia käänteitä, rakkauskuvioita, sympaattinen päähenkilö olosuhteidensa vankina – sekä ennen kaikkea täydellinen ryysyistä rikkauksiin -tositarina. Siirappisilta sävyiltä ei siis vältytä.

Yhteiskunnallinen aspekti on mukana, mutta kahden täysin erilaisen maailman kuvaus on hyvin mustavalkoista. Kiina on rupuista, alikehittynyttä maaseutua, jolla kansalaiset elävät Suuren Johtajan, Mao Zedongin tiukassa talutusnuorassa. Ihmeiden ja unelmien Amerikassa taas tanssitaan discotanssia kasaripopin tahtiin, talot ovat isoja ja ihmiset tietenkin vapaita kuin taivaan linnut.

Kliseisistä asetelmistaan huolimatta elokuvaa on kiitettävä sen tarkasta epookista – oli sitten kyse 80-luvun muodista tai kiinalaisen kylän kuvauksesta. Autenttisuutta lisää myös se, että elokuvassa näytellään onneksi sekä kiinaksi että englanniksi.

Balettia on käsitelty kiinnostavamminkin, kuten elokuvissa Billy Elliot ja Black Swan. Ensimmäinen on niin henkilökuvaukseltaan kuin yhteiskunnalliselta analyysiltään terävämpi, jälkimmäinen taas esteettinen taidonnäyte. Baletti tarjoaa elokuvan aiheena upeat lähtökohdat: se on voimakkaan visuaalista ja dramaattista, unohtamatta komeaa musiikkia. Mao’s Last Dancerin tanssikohtaukset eivät kuitenkaan tee erityistä vaikutusta verrattuna esimerkiksi visuaalisesti huikeaan Black Swaniin. Ei ole kyse siitä, että tanssijoilta puuttuisi teknistä taituruutta. Jäin kaipaamaan näyttävyyttä ja esimerkiksi innovatiivisempaa kuvausta ja leikkausta.

Esteettisesti ja kerronnaltaan elokuva Maon viimeisestä tanssijasta on perinteinen, jopa tylsä. Tarina taiteesta, kahdesta erilaisesta yhteiskunnasta ja rohkeasta yksilöstä niiden välissä on kuitenkin äärimmäisen kiehtova. Välillä rytmi on junnaava, mutta elokuvan pelastavat taitavat näyttelijät, kuten Kyle MacLachlan, joka esittää Lin amerikkalaista asianajajaa. Helmenä on kuitenkin hienosti tanssiva ja muutenkin sielukas Chi Cao pääosassa.