Mama kotikatsomo

Mökki keskellä-ei-mitään. Kalliolta syöksynyt nainen, joka janoaa kuolemanjälkeistä kostoa. Visvaisia lapsia. Selittämättömiä sattumuksia. Tällä kertaa näistä kierrätyskeskuksesta rohmutuista aineksista arvottu palapeli on nimeltään Mama (2013). Jätä väliin.

Lyhytelokuvan pohjalta täysimittaisen kauhuelämyksen mittoihin töräytetty Andrés Muschiettin tekele on stereotypisyyteen asti esikoisohjaajan kokeilukimara. Jos miljöö tai aika vaihtuu, tarkoittaa se aina täysin uudenlaisella väripaletilla roiskimista. Eri tyylien yhteensopivuus ei todellakaan ole Trafficin (2000) tasolla.

Kauhuelementit pohjautuvat vilkkuvassa valossa sinne tänne hyppivään CGI-mörköön ja desibeliähkyyn. Säikyn hyppyhyökkäyksiä edelleen, mutta eivät ne millään lailla onnistu tunnelmaa rakentamaan. Tehotkin ovat vähän niin ja näin, sillä näitä Aasiasta rahdattuja haamuja on viime vuosina nähty jokaisessa syrjäkylässä.

Vaikka Mama on esteettisesti epätasainen kuin kunnanjohtajan reviirin ulkopuolelle lanattu kylätie, on ajoittain näyttävä ulkoasu silti elokuvan virein osa-alue. Alkukuvat tavoittelevat satumaista tunnelmaa. Siitä kiinni pitämällä olisi voitu pitää aisoissa myös loikkiva logiikka. Varsin pikaisesti meno muuttuu kuitenkin läpitympeäksi kuparinruskeaksi sisätilasynkistelyksi.

Vaikka Muschiettissa on selvästi ainesta kuvaajaksi, puuttuu häneltä täysin sekä draaman että rytmityksen taju. Liki jokaiseen kohtaukseen on hapuiltu väkinäinen pelkoelementti. Vakiotekijän on vaikea yllättää.

Toisteinen rakenne rullaa ihan kivasti pysyessään vanhanaikaisena kummitustarinana. Taustalla pyörivä satuasetelma yhdistettynä luonnon ja yhteiskunnan väliseen kädenvääntöön on teoriassa mielenkiintoinen, mutta käytännössä tyhjäksi pumpattu kaivo. Tematiikka kun jää täysin yhdentekeväksi kiistakapulaksi, joka on olemassa vain, koska jonkinlainen ristiriita äitiehdokkaiden välille on täytynyt rakentaa.

On vaikea nähdä, miten Mama kykenisi tyydyttämään muiden kuin pahimpien kauhunarkkareiden toiveet. Vaikka säikyttelygenren ABC-opuksen mukaan tehdyt älämölöleikkaukset ajavat asiansa, ei niiden ympärillä ole mitään, mistä kiinnostua. Henkilöhahmojen mitäänsanomattomuus ja tarinan silppumaisuus tekevät näennäismysteerin ratkomisesta tympeää puuhaa.