Mama valkokangas

Guillermo del Toro on viime vuosina ollut näkyvässä roolissa tuottajana ja työskennellyt näin erilaisten kauhuelokuvien ja animaatioiden parissa. Älä pelkää pimeää (2010) pääsi valkokankaille Suomessakin varmasti Guillermo del Toro esittää -nimikkeen ansiosta. Del Toro on tukenut nuoria kauhugenreen erikoistuneita ohjaajia aiemminkin, mistä esimerkeiksi voi nostaa Splicen (2009) sekä espanjalaisen Julian silmät (2010). Elokuvien yhdistävinä teemoina toimivat usein lapsuuden traumat tai perhesiteiden monisyisyys, jotka näkyvät myös del Toron omissa töissä. Mama ei ole tästä poikkeus.

Pienet sisarukset katoavat kotoaan itsetuhoisen isänsä kanssa jättäen taakseen joukon ruumiita. Tapauksesta järkyttynyt setä on valmis käyttämään omaisuutensa tyttöjen etsintöihin, mutta elonmerkkejä heistä ei löydy. Viisi vuotta myöhemmin etsinnät tuottavat tulosta ja villiintyneet tytöt tuodaan metsän keskellä sijaitsevasta mökistä takaisin sivistyksen pariin. Pian käy ilmi, että salaperäinen hahmo on pitänyt tytöistä huolta, eikä se halua päästää heistä irti, vaikka uusi turvallinen koti onkin tarjolla sedän ja tämän naisystävän luona.

Luonto ja yhteiskunta ovat Mamassa jatkuvassa kamppailutilassa. Toinen sisaruksista osasi katoamishetkellään puhua, ja näin paluu takaisin vanhaan elämään on helpompaa. Nuorempi tytöistä ei kuitenkaan opi sisarensa tavoin kommunikoimaan ja liikkuu kissamaisesti pitkin nurkkia. Vahva yhteys luontoon ei katkea yksinkertaisesti tapojen opettelulla, vaan side on pintaa syvempi. Vasten tahtoaan äitipuolen rooliin joutunut Annabel joutuu etsimään itsestään uusia voimia, kun häntä vastaan asettuu alkukantainen ja eläimellinen äitihahmo.

Sisaruksia esittävät Megan Charpentier ja Isabelle Nélisse tuovat oman lisänsä kauhuelokuvien lapsigalleriaan. Erityisesti Isabelle Nélissen  pelottava Lilly on uskomaton suoritus nuorelta tytöltä. Viime vuosina kovasti urakoinut Jessica Chastain tekee hyvin erilaisen hahmon Annabelin roolissa. Pelkistetyssä kuvallisessa kerronnassa argentiinalaisohjaaja Andrés Muschietti on yhdistellyt eurooppalaiseen kauhuelokuvaan aasialaisia elementtejä onnistuneesti ja pystyykin pitämään loppuun asti juonen kasassa.

Mama on tyylipuhdas kauhuelokuva, joka ei flirttaile komediallisten elementtien kanssa. Se, miten elokuva rakentaa pelon ilmapiiriä, on hienovarainen. Toisin kuin esimerkiksi Älä pelkää pimeää, Mama tietää milloin salaperäisyyden verhoa kannattaa raottaa ja mitä näyttää.

Samannimisessä alkuperäisessä lyhytelokuvassa (2008) efektit on kyetty pitämään pelottavampina ja todentuntuisempina kuin mihin pitkä elokuva on suuremman budjetin avulla pystynyt. Juuri lopun pitkittäminen ja erikoisefektit vievätkin Mamalta loppua kohden virtaa. Tiivistunnelmainen loppu olisi vaatinut karsimista, jotta lataus olisi pitänyt kautta elokuvan.