Matkalla pimeyden sydämeen
Lost Boys oli viime vuoden puhutuimpia kotimaisia elokuvia. Reindeerspottingin (2010) päähenkilön, Janin, tarinaa ja kohtaloa jatkava elokuva herätti keskustelua niin aihepiirinsä kuin valtavirtaa rujomman kuvastonsa myötä. Syyskuussa ensi-iltansa saanut elokuva ehti teattereissa kerätä liki 75 000 katsojaa, mikä on huomattava luku dokumentiksi määritellylle elokuvalle vieläpä koronarajoitusten aikana, jolloin teattereiden katsojakapasiteetti oli rajattu puoleen.
Lost Boys on Reindeerspottingin tavoin Janin kaverin, Joonas Neuvosen käsialaa. Kaveriporukka lähti aikanaan Reindeerspottingin menestyksen myötä Thaimaahan ja Kambodžaan. Neuvonen palasi Suomeen, mutta Jani jäi kaverinsa Antin kanssa Kaakkois-Aasiaan. Myöhemmin Jani kuoli epäselvissä olosuhteissa ja Antti katosi. Neuvonen lähti kameran kanssa selvittämään, mitä on tapahtunut.
Kyse on eräänlaisesta versiosta Pimeyden sydämestä (1902), jonka tunnetuimmassa elokuva-adaptaatiossa kapteeni Willard lähtee jokea pitkin etsimään Vietnamin sodan melskeissä mystistä eversti Kurtzia. Neuvosen matkassa selvittämään Janin kohtaloa on ihmisen pahuuden tematiikan kannalta samoja elementtejä kuin Ilmestyskirja. Nytissä (1979).
Lost Boys on audiovisuaalisesti vaikuttava teos. Kaakkois-Aasian suurkaupunkien valomainokset, yökerhot, ilotalot ja nuhjuiset takapihat elävät kuvissa hämmentävänkin aitoina. Parhaimmillaan elokuva on Neuvosen etsintämatkalla, joka avaa turistikohteiden takaa löytyvää raadollista maailmaa. Joka kerta kun tältä etsintämatkalta leikataan Janin ja Antin aiempiin edesottamuksiin, elokuva ottaa kerronnallisen sivuaskeleen.
Eri reissuilla kuvattu materiaali on sinänsä taidokkaasti leikattu yhteen audiovisuaalisen jatkumon ollessa luonteva. Sisällöllisesti on toisin. Paikoin varsin pitkätkin kohtaukset, joissa Jani ja Antti vetävät kamaa ja hengailevat prostituoitujen kanssa, ovat puuduttavia. Kuvasto on toki valtavirrasta poikkeavaa, mutta riippuu paljon katsojasta kuinka järisyttävinä kokee huumeiden piikittämisen, suihinoton tai penetraation.
Kohtauksissa ei ole kuvaston kaipaamaa substanssia johtuen Janista ja Antista, jotka jäävät henkilöinä surullisista kohtaloistaan huolimatta valitettavan yhdentekeviksi. Heidän edesottamuksistaan tai keskusteluistaan ei kumpua paljoakaan sellaista, joka kurottaisi mikrotasolta makrotasolle. He ovat itse valinneet elämäntapansa ja lähteneet maailmaan, jossa elävillä ihmisillä ei ole ollut samoja valinnan mahdollisuuksia kuin heillä.
Toisaalta elokuvassa on tuskin edes pyritty samaistumisen tai kohtaloilla surkuttelun päämääriin. On kuvattu Janin ja Antin toimia sellaisina kuin ovat. Mutta ilman kantavaa teemaa tai yhteiskunnallista sidosta heidän edesottamuksissaan ei ole paljoakaan kiinnostavaa. Neuvosen matkassa ja mietteissä sen sijaan on.
Lost Boysin todellinen päähenkilö onkin oikeastaan Neuvonen itse, joka matkaa pimeyden sydämeen löytääkseen vastauksia, tai edes jotakin. Ja tapa, jolla Neuvonen matkansa audiovisuaalisesti kertoo, on ilmaisultaan ja tunnelmaltaan vangitseva. Reindeerspottingiin verrattuna Lost Boys on elokuvailmaisulliselta kunnianhimoltaan aivan eri tasolla. Vähäeleisesti tyylitelty kuva yhdistettynä taiten laadittuun ääniraitaan huokuu vaikutteita suurkaupunkien rikoskuvauksista.
Kenties Lost Boysilla olisi ollut enemmänkin annettavaa vain Neuvosen omana matkana ilman Janin ja Antin edesottamuksia. Niin keskeinen kuin Jani hahmona onkin, hän ei ole vastaavalla tavalla kiinnostava kuin ympäristöään kameralla analysoiva Neuvonen.
Yllättävää, että Lost Boysin fyysisellä tallenneversiolla ei ole mitään lisämateriaaleja. Aineistosta on tuskin ollut pulaa.
Toimituskunnan keskiarvo: 3,3 / 3 henkilöä
Seuraava:
The Blackout: Invasion Earth
Venäläinen toimintascifi tallaa tylsiä polkuja, mutta tarjoaa muutaman ajatuksenpoikasen.
Edellinen: Nowhere to Be Found
Simppeli katoamismysteeri pitää otteessaan vaikka suuria yllätyksiä ei olekaan tarjolla.