Lost Boys valkokangas

Lost Boys on Joonas Neuvosen ja Sadri Cetinkayan ohjaama dokumentaarinen elokuva rovaniemeläisen Janin viimeisistä viikoista Kambodzan Phnom Phenissä kymmenen vuotta sitten. Sen lisäksi se on harvinaislaatuinen keskustelunavaus seksi- ja huumeturismista sekä matkakertomus suoraan pimeyden ytimestä.

Kyse on eräänlaisesta jatko-osasta vuonna 2010 julkaistulle Reindeerspotting-dokumentille, joka oli kaunistelematon kuvaus Janin arjesta. Sittemmin Jani kuoli lomamatkan aikana Kambodzassa epämääräisissä olosuhteissa ja toinen matkalla mukana ollut suomalainen katosi. Joonas palaa Kambodzaan etsimään kadonnutta ystäväänsä sekä ymmärrystä Janin kuolemaan liittyen.

Lost Boys on elokuvana varsin ainutlaatuinen siihen liittyvän traagisen kuolemantapauksen sekä ohjaajan oman rikoshistorian vuoksi. Ohjaaja Neuvonen tuomittiin vuonna 2013 törkeästä huumausainerikoksesta ja ohjaajan omat kokemukset vankilassa vietetystä ajasta ovat osa dokumentin tarinaa. Nimellisesti se vertautuu Janin ja muiden rovaniemeläisten nuorten elämää kuvanneeseen Reindeerspottingiin, mutta on elokuvana selkeästi oma, itsenäinen teoksensa. Reindeerspottingiin verrattuna Lost Boysin kerronta on ammattimaisempaa, selkeämmin käsikirjoitettua ja enemmän fiktiivisen elokuvan tyylikeinoja hyödyntävää.

Kambodzassa kuvattuja jaksoja leimaa sekavuus ja ahdistus. Visuaalisesti elokuva lainaa kuvastoa niin Nine Inch Nailsin musiikkivideoista kuin Scorsesen Taksikuskista. Lopputuloksena on jonkinlainen lopullinen matkakertomus, Madventuresin viimeinen jakso suoraan helvetistä. Suomessa kuvatut jaksot tuovat kaaokseen tasapainottavaa seesteisyyttä ja elokuva ironisoi oivaltavasti myös sitä, kuinka turvallinen paikka suomalainen tutkintavankila on Phnom Phenin katuihin verrattuna.

Suonensisäisten huumeiden käyttöä kuvaavien jaksojen katseleminen on itsessään niin epämiellyttävää, että nämä otokset uhkaavat ajoittain piilottaa alleen muita elokuvassa käsiteltäviä teemoja. Ylipäätään lähtökohtainen ajatus siitä, että pohjoisesta hyvinvointivaltiosta lähdetään maailman toiselle laidalle ostamaan huoria ja vetämään kamaa huumeidenkäyttöä kuvaavan menestysdokumentin jälkilöylyissä, on absurdi. Elokuvassa itselleni voimakkaimpia vastenmielisyyden tunteita herätti sen kuvaama kaakkois-aasialaisten prostituoituina työskentelevien naisten kohtelu ja asema.

Lost Boys on siis niin provokatiivinen kuin suomalainen dokumentti voi olla. Sen ytimessä on kuitenkin myös muuta.

Joonas Neuvosen pitkälti käsivaralla kuvaama elokuva on kertomus hukkaan joutumisesta, epätietoisuudesta ja lopullisesta katoamisesta. Näiden teemojen kuvauksena se on voimakas inhimillinen kannanotto, taidetta, joka lopulta kertoo ihmisistä provokatiivisten kuviensa takana.

Lost Boysin yhteiskunnallista merkitystä on vaikea arvioida. Se on mielestäni selvää, että Reindeerspottingiin verrattuna Lost Boys on tinkimättömämpi ja mustavalkoista hyvä/paha -kategorisointia pakeneva. Uskon, että sillä on myös yhteiskunnallista merkitystä vaikeasti sanoitettavien asioiden kuvittajana, sillä itseäni sen kauheat kuvat koskettivat.