Epätietoisuuden vallassa
Simppeleillä toimintaelokuvilla ja jännäreillä on ollut aina sijansa elokuvan saralla. Yksinkertaisten toimintarypistysten kultakausi koitti videoajan myötä toiminnallisten elokuvien jakautuessa yhä selkeämmin teattereissa esitettäviin A-sarjan elokuviin ja suoraan kotikatseluun suunnattuun B-osastoon, joka sai omat tähtensä aina Charles Bronsonista lukien. Moni hiipuva a-sarjalainenkin on löytänyt loppusijoituksensa b-laarista, yhtenä tunnetuimpana Bruce Willis, jonka nimi ja naama ovat viime vuosina koristaneet sellaisten tekeleiden kansia, joihin paatunutkaan toiminnan ystävä ei enää noin vain haksahda.
Testosteronia tihkuvasta 300-elokuvasta (2006) maineeseen nousseen särmikkään Gerard Butlerin ounasteltiin jatkavan Mel Gibsonin ja Russell Crowen viitoittamaa tietä. Butler onkin koettanut laajentaa repertuaariaan toiminnasta aina romanttisiin komedioihin, mutta esimerkiksi Crowen kaltaiseen tähteyteen rahkeet eivät ole riittäneet. Siinä missä Crowe on kyennyt vakuuttavasti muuntautumaan Rooman armeijan karismaattisesta kenraalista sönköttäväksi tiedemieheksi, Butler on jäänyt yksioikoisuutensa vangiksi. Jäyhien toimintaroolien ulkopuolelta ei ole löytynyt luontevia sijoja, eikä välttämättä tarvitsekaan. Toiminnan tiukoissa paikoissa Butler hoitaa tonttinsa kuin kelpo talonmies konsanaan.
B-sarjan tekijöiden kokoon kyhäämä Last Seen Alive jää muutaman askeleen meilläkin taannoin teatterissa nähdystä Butlerin tähdittämästä Copshopista (2021). Tarjottimella on tällä kertaa jymäkkää peruspuuroa suurempien elämysten sijaan. Butler esittää kiinteistöjamppa Williä, jonka vaimo katoaa huoltoasemapysähdyksellä. Pariskunnalla asiat ovat olleet hieman ristissä, mutta vaimon yllättävä katoaminen saa miehen huolestumaan tosissaan. Kun paikallinen poliisi ei tarpeeksi antaumuksella tutki tapausta, Will alkaa selvittää asioita itsekseen.
Huoli läheisestä on katsojalle helposti samaistuttava tunnetila ja elokuva tempaa hyvin mukaansa. Katsoja pidetään koko ajan Willin tavoin epätietoisuudessa vallassa siitä, mitä on oikein tapahtunut. Katsojalle ylimääräisiä vihjeitä ei ole tarjolla, ja jos jotain etäisesti vihjataan, se on hämäystä. Katsomisjännitteen osalta asetelma on alkuun hyvinkin toimiva.
Vaikka yksinkertaisuus on toiminnallisissa elokuvissa usein vain eduksi, niin Last Seen Alive on lopulta liiankin simppeli. Juonellinen tarina ei missään vaiheessa kehity kunnolla eteenpäin vaan talloo pitkälti samoja askelmerkkejä yhä uudestaan ja uudestaan. Tämä syö intensiteettiä, vaikka huoli Willin vaimon kohtalosta syveneekin koko ajan.
Uskottavuudesta kasvaa hiljalleen elokuvan isoin kompastuskivi. Toimintaelokuvat voivat olla hyvinkin löylynlyömiä, mutta päähenkilön väkivaltataidoille on silti tarjolla lähes aina jonkinlainen selitys, kuten viime vuosien lukuisissa Liam Neesonin tähdittämissä elokuvissa. Last Seen Alivessa tätä vaivannäköä ei ole nähty. Will mättää turpaan ja tarttuu asiantuntevasti aseeseen pelkällä kiinteistöjampan taustalla. Voi toki olla, että Yhdysvalloissa nämä ovat jo välttämättömiä kansalaistaitoja, mutta määrätietoinen jahti tarvittavine selvittelyineen koettelee päähenkilön osalta turhan paljon uskottavuuden rajoja.
Lopputulemana Last Seen Alive putoaa maaliinsa kuin katolta nakattu kivi. Eleettömästi ja vääjäämättömästi. Mitään yllättävää tai eriskummallista ei ole tarjolla, mutta nukahtamisen vaaraa ei napakan puolitoistatuntisen aikana ole.
Seuraava:
Maja lapsuuden reunalla
Äitien ja tytärten sukupolvien välisistä suhteista kertova ranskalaisdraama nousee parhaimpien lapsuuskuvausten joukkoon.
Edellinen: DC Superlemmikkien liiga
DC:n Superlemmikkien animaatioseikkailu on kaavamainen, mutta se etenee letkeästi eikä aliarvioi katsojakohderyhmäänsä.