Godzilla kotikatsomo

Japanilainen Godzilla on yksi elokuvahistorian suurista ikoneista. Ydinsodan symbolina esitelty jättihirviö on vuosien saatossa muuntunut tuhoisasta uhkasta sankariksi, jonka tehtävänä on suojella Japania muilta jättihirviöiltä. Hirviöliskon maine on vuosien saatossa levinnyt kaikkialle maailmaan. Ensimmäinen jenkkiversio nähtiin jo vuonna 1998, mutta kelvollista amerikkalaispäivitystä saatiin odottaa vuoteen 2014 asti.

Vuonna 1998 japanilaismonsteria riepoteltiin Roland Emmerichin umpityhmässä toimintamelskeessä. Käsittelyn aikana hahmon ulkonäkö koki rajuja muutoksia, eivätkä fanit Tyynenvaltameren kummallakaan puolella juuri innostuneet Godzillan silloisesta inkarnaatiosta. Gareth Edwardsin versio on uskollisempi ja säilyttää alkuperäisen Godzillan piirteet. Hahmosta on myös tehty sankari, vastavoima hyönteisenomaisille mutoille, jotka voivat lisääntyessään muodostaa uhkan koko ihmiskunnan selviytymiselle.

Edwardsin kunniaksi on sanottava, että hän tekee ohjaajana täysin suvereenia työtä sillä materiaalilla, joka hänelle on annettu. Godzilla (2014) näyttää upealta ja on selvästi tarkoitettu valkokankaalta katsottavaksi. Parhaat kuvat ovat maalauksellisen harkittuja, tarkennusta vaihdetaan tyylikkäästi kuin vanhoissa Spielbergin elokuvissa ikään. Tästä syystä on sääli todeta, ettei sisältö vastaa kerrontakeinojen tehokkuutta.

Rakenne on kunnianhimoinen. Yksityiskohtia pudotellaan mysteerilaatikosta vähän kerrallaan. Nimikkohirviö nähdään ensimmäisen kerran vasta tunnin kohdalla ja jättihirviöiden ensimmäinen taistelukohtaus Honolulun lentokentällä jätetään kokonaan pois. Tarkoituksena on nostattaa odotuksia viimeisen puolituntisen huipentavaan kohtaamiseen San Franciscossa, jossa Godzilla ottaa mittaa molemmista jättihyönteisistä.

Ongelmana ovat ihmishahmot, jotka joutuvat kantamaan tarinaa suvantohetkinä. Paperinohuista hahmoista muodostuu kerronnallinen taakka. Aaron Taylor-Johnson on Ford Brody, pomminpurkaja, jolla pitäisi olla paljonkin henkilökohtaista selvitettävää mutojen kanssa. Tunteet pysyvät kuitenkin piilossa, sillä ammattilainen keskittyy vain olentojen tuhoamiseen omia motiivejaan sen tarkemmin pohtimatta. Fordin isän roolissa nähtävän Bryan Cranstonin ylinäytteleminen on sietämätöntä, mutta ensimmäisen puolituntisen jälkeen hänen värikästä vauhkoamistaan alkaa melkein kaivata. Kaiken tuhon keskelle heitetty Elizabeth Olsen jää seinäkukkaseksi vailla minkäänlaista syvyyttä.

Tästä huolimatta ainekset ovat upeita. Godzillassa on monia kohtauksia, jotka lukeutuvat kesäleffojen mittakaavassa viime vuosien tyylikkäimpien joukkoon. Mietitään vaikka hengästyttävän kaunista jaksoa, jossa sotilaat hyppäävät lentokoneesta taistelevien hirviöiden murskaamaan kaupunkiin. Tai alkupuolen kohtausta, jossa Cranstonin professori joutuu tekemään julman valinnan vaimonsa hengen ja kaupungin pelastamisen välillä. Edwards on edelleen puikoissa tulevassa jatko-osassa, jota tämän jälkeen odottaa mielellään. Toivottavasti sisällön ainekset ovat vuodelle 2018 arvioituun ensi-iltaan mennessä loksahtaneet paikoilleen.