Gloria kotikatsomo

Toisinaan pienet, intiimit ja yksinkertaiset henkilökuvat voivat koskettaa yleismaailmallisuudellaan. Gloria on tällainen elokuva.

Viisikymppinen Gloria (Paulina García) kaipaa kipinää elämäänsä. Hän on ulospäin suuntautunut ja iloinen henkilö, mutta jää syrjään. Rakkaudenkipeänä hän pyörii ravintoloissa ja iskee lopulta silmänsä entiseen merivoimien upseeriin Rodolfoon (Sergio Hernández). Aikaa sitten eronnut Gloria odottaa uudelta tuttavuudeltaan sitoutumista suhteeseen, mutta Rodolfo ei onnistu irtautumaan menneisyydestään.

Chilestä ponnistavan ohjaaja Sébastian Lelionin filmiä on yritetty tulkita väkisin kertomuksena Chilestä ja sen yhteiskunnasta. Ohjaaja ei näistä tulkinnoista ole syttynyt, vaikka tämänlaista ulottuvuutta traumaattisen historian läpikäyneen maan elokuvilta edellytetään.

Gloria kertoo uudesta elämästä ja suunnan löytämisestä sille. Poliittinen se on vain kuvatessa Chilen nykypäivää ja arkea lempeydellä eikä saivartele kipeällä menneisyydellä.

Historia on häivähdys henkilöhahmoissaan. Esimerkiksi keski-ikäisten miesten eleissä ja puheissa paistaa katumus ja häpeä sotaa kohtaan. Siitä mieluummin vaiettaisiin. Kaiken alusta aloittaminen on hankalaa, eikä se onnistu edes Glorialta ongelmitta.

Maan kasvukivuista kertoo myös opiskelijoiden mielenosoitukset kaduilla. Gloria kertoo, että Chile on siirtymävaiheessa eikä elä enää diktaattorin sanelemassa poliittisessa todellisuudessa. Maan parantamisesta käydään moniäänistä keskustelua.

Poliittiseksi voidaan ajatella myös, että Gloria on oikea voimamaskotti. Hän janoaa kunnioitusta ja huomiota, sekä itsenäisyyttä. Hän on samalla haavoittuvainen mutta sisukas, epätoivoinen mutta kunniakas. Oman elämän rouvana hän on immuuni itsesäälille eikä anna takaiskujen pudottaa satulasta.

Ohjaaja on vihjannut, että poliittisen puolen voi ymmärtää ainoastaan arjen tekojen kautta. Miehet elävätkin jossain menneessä. Glorian rakastamansa miehet vellovat katumuksen kurimuksessa. Rodolfo tahtoisi intohimoisen suhteen Glorian kanssa, mutta häntä sitoo menneisyys, ex-vaimo ja lapset. Mitäpä heistä.

Glorian kaltaisia ärsyttävänkin elämänmyönteisiä hahmoja pilataan usein tekijöiden moralisoivalla otteella, mutta tällä kertaa annetaan päähenkilön touhottaa ja sortua pikkumaisuuksiin ilman holhoamista tai patologisointia. Intiimit asiatkin kuvataan suorasukaisesti, mutta vailla kiusallisuuksia tai häpeää.

Herttainen elokuva on hauska ja pirun hyvin ohjattu ja näytelty. Ilman pääosaa esittävää Paulina Garcíaa se tuskin koskettaisi. Hänen voitonriemuinen asenne maailmaan tarttuu katsojaan.