Chalien enkelit kotikatsomo

Kuten kaikki ikäiseni 70-luvun pikkutytöt olin Charlien enkeli -fani. Erityisesti palvoin heidän enkelinkiharoitaan. Juonesta en paljon ymmärtänyt, mutta kovasti siinä touhuttiin ja saatiin roistoja kiikkiin. Huomattavasti vetävämpi roolimalli kuin Pieni talo preerialla -sarjan naiset.

Televisiosarja Charlien enkelit (1976-1981) on kulttikamaa. Kolme seksipommia, jotka ratkoivat rikoksia tuntemattomana pysyttelevän liikemiehen Charlien toimeksiannosta, ovat olleet esikuvina uudenlaiselle naissupersankarille. Eikö ole silkkaa hulluutta tuoda tällainen popkulttuurin ikoni 2000-luvulle elokuvan muodossa?

Totta kai on, mutta Charlien enkelit -elokuva suoriutuu mahdottomasta tehtävästä yllättävän hyvin: on jotain vanhaa, jotain uutta, jotain lainattua ja jotain sinistä. Tuttua ovat tv-sarjaa mukailevat grafiikat, räjähtävä tyttöenergia, seksiä tihkuvat vetimet ja Charlien hellyttävä kaiutin, jonka kautta Enkelit saavat ohjeensa. Muut ainekset löytyvät parodiasta, metafiktiosta ja lajityyppien sekoittamisesta.

Charlien enkelit ironisoi jopa itseään filmiteollisuuden tuotteena: "Another movie from an old tv-show!", huudahtaa matkustaja, kun lennolla näytetään vanhasta televisiosarjasta tehty elokuva. Myös naisten esineellistäminen on silkkaa parodiaa piukkoja haalareita, anteliaita kaula-aukkoja ja hidastettuja hiustenheilautuksia myöten. Enkeleiksi on valittu tämän hetken kuumimpia naisnäyttelijöitä: Cameron Diaz, Drew Barrymore ja Lucy Liu - mainioita komedienneja kaikki.

Naisten supersankaruus on parodiaa sekin. Heillä on kaikki klassisen miessankarin hyveet: voima, rohkeus, nopeat refleksit, looginen päättelykyky, tekninen osaaminen ja sarkasmi. Mikään sukupuoliroolien kyseenalaistaja elokuva ei ylilyöntiensä takia ole. Miehet ovat Enkeleissä lähes poikkeuksetta pateettisia nynnyjä, mutta tämä on vain modernia prinsessaleikkiä: hetkellistä valta-aseman haltuunottoa ja sillä leikittelyä. Nahka-asuinen dominatrix voi yhtäkkiä muuttaa taktiikkaansa napsauttamalla jalkansa Betty Boop -asentoon.

Hauskaa Charlien enkeleissä on intertekstuaalisuus. Elokuva on täynnä viittauksia toisiin elokuviin, televisiosarjoihin ja populaarikulttuuriin ylipäätään. Alkukohtaus on puhdasta James Bondia, Dylan-enkeli (Barrymore) häipyy taisteluareenalta Michael Jacksonin kuukävelyllä ja Enkeleiden yhdyshenkilöä Bosleyta näyttelevä Bill Murray, vanha Ghostbuster, juo drinkkiä kummituksen muotoisesta lasista.

Siihen nähden, että tappelevat tytöt alkavat olla televisiossa ja elokuvassa jo klisee, Charlien enkelit onnistuu luomaan aivan omanlaisensa kirpeän toimintakoktailin. Siinä on aineksia sarjakuvista, tietokonepeleistä, musiikkivideoista ja mainoksista sekä aimo loraus komiikkaa. Elokuvan musiikkivalinnoille täytyy tosin nyrpistellä. Sekalaisten enkeliaiheisten biisien ymppääminen elokuvaan tuntuu väkinäiseltä ja tekee levottoman vaikutelman, kun kuvallisessa toiminnassakin on jo sulattelemista.

Charlien enkelit asettuu kategoriaan Katsomisen arvoista viihdettä, vaikkapa vain sen takia, että tästä interfiktiivisestä elokuvassa selviää Se Suuri Salaisuus eli Charlien henkilöllisyys. Jo tv-sarjassa Charlieta esitti John Forsythe, jota tosin ei mainittu edes lopputeksteissä. Nykykatsojalle Charlie ei ole enää mysteerimies, sillä tämän kasvottoman hyväntekijän tunnistaa äänestä Dynastian öljymiljardööri Blake Carringtoniksi!

ks. ensi-illat: - Post-matrixlainen kung fu -komedia - Digitaalienkelit